Kannattaisi ehkä hieman petrata näiden agilitykuulumisten kanssa, ettei tarvitse ihan kamalasti kelailla mitä tuli tehtyä milloinkin. Meidän ryhmäpaikka vaihtuu ensi viikosta alkaen keskiviikolle ja tuntia myöhäisempään ajankohtaan. On ollut "hieman" hektistä ehtiä Haukkuvaaraan viideksi ja saada vielä koirakin lämmiteltyä, joten n 45 minuuttia lisäaikaa helpottaa asiaa huomattavasti.
Edellisellä viikolla päästiin huristelemaan Ville Liukan Top Team-haasteen parissa omilla ohjausvalinnoilla. Mitään muuta ei mieleen oikeastaan jäänyt, kuin ennätysmäärä rimojen pudotuksia mistä tulinkin edellisessä kirjoituksessa maininneeksi. Kaksi meni kyllä ihan oman rytmittämisen piikkiin, mutta sitten ihmeteltiin Julian kanssa puolin ja toisin että mistä nyt oikein kiikastaa. Todennäköisesti syynä oli väsymys, Heka oli nimittäin ollut mukanani töissä iltapäivällä. Oli se sitten väsymystä tai jotain muuta, onneksi Päivi tulee huomenna kranioimaan Hekan.
Eilen sitten nautiskeltiin Jari Suomalaisen 2 lk:n radasta, jonka nyt luulisi jollain tasolla sujuvan suht.simppelisti. No ei sujunut. Jos me oltiin Hekan kanssa ihan eri radoilla jo viime viikolla, niin nyt sitä vasta oltiin eri planeetoilla. Moni on kysellyt että millaista se agility on silloin? Laura sanoi asian äärimmäisen hyvin omassa blogissaan ja voin kyllä yhtyä siihen samaan; Koira ei sinkoile omille teilleen, vaan se jää normaalia enemmän kiinni ohjaajaan ja irtoaminen on niin kovin vaikeaa. Saatiin rämmittyä 24 esteen rata läpi about 5 esteen pätkissä. Vasta ihan loppusuoralla pääsin rytmittämiseen kiinni, joten ei tuosta nyt kovin huono fillis jäänyt. Vähän se kyllä kaivelee, kun tietää että koira kyllä pystyy parempaankin. No joskus näinkin, kyllähän tässä ollaan reilusti plussan puolella kuitenkin.
Huomisen kraniohoidon jälkeen Heka saakin ottaa lunkisti viikonlopun yli. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei meitä tulla näkemään tämän vuoden OnniDog-tapahtumassa. Tein päätöksen jättäytyä pois jo aiemmin keväällä, kun aloitin työt ja työssäkäyvälle neljän päivän tapahtuma (joka alkaa jo torstaina), on melko hankalasti järjestettävissä. Toki siinä olisi ollut mahdollista olla mukana la-su, mutta jos olen ihan rehellinen, mieluummin nukun pitkään sekä kunnolla kuin seison aamulla heti yhdeksältä kentällä kouluttamassa. Kyllähän se haikealta kieltämättä tuntuu. Työ vaan menee aika kirkkaasti etusijalle ja omaa tulevaisuutta ajatellen en aio lähteä sitä riskeeraamaan millään tavoin. Tuskinpa kukaan väsynyttä Tiinaa edes jaksaisi. Hieman olen kuitenkin pyöritellyt mielessäni mahdollisuutta lähteä valokuvaamaan, mutta sen näkee sitten viikonloppuna mikä on fiilis.
Nauttikaa ja pitäkää kuitenkin kivaa kaikki te, jotka Himokselle olette suuntaamassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti