Eilistä päivää oli kyllä odotettu ja tuli taas todistettua että ei turhaan. Hoidettuani työasiat alta pois, lähdettiin Hekan kanssa köröttelemään kohti Kuopiota ja meidän ehdottoman lempparikoutsin, Tiian, treenejä. Tiia oli ihanasti raivannut kalenterista meille tilaa, vaikka meneillään on SM-kisoja edeltävä viikko. Mehän ei olla aikaisemmin ACEn uudessa hallissa käyty, joten odotin mielenkiinnolla miltä koirakeskus Metkan luonnonkorkki-täytteinen tekonurmi tuntuisi juosta.
Hekahan oli revetä liitoksistaan kun se kuuli hallissa ensitöikseen Tiian ääneen. Koira, joka ei normaalisti piippaile silloin kun itse tutustun rataan, inisi ja vänkäsi menemään kuin vinkulelu. Ratapiirroksen sain ollessani Hekan kanssa lämppälenkillä ja meidän tehtäväksi tuli suoriutua pinkeillä numeroilla varustetusta, 29 esteen radasta. Videota treeneistä ei valitettavasti ole olemassa, sillä hallilla ei ollut meidän lisäksemme ketään muita.
Heti alussa päivittelin Tiialle meidän nykypäivän kuulumiset ja koska olin toivonut työstettäväksi pakkovalsseja, niitä sitten piisasi. Heti alussa 2.esteelle pakkovalssi-valssi ihan sen vuoksi, että sen 2.aidan takana oli kivasti putki ihan tyrkyllä ja pelkällä pakkovalssilla oma rintamalaser oli osoittanut suoraan sinne. Alussa oli vähän hakemista moisen ohjauksen kanssa, mutta pakko kyllä sanoa että ylitin itseni täysin. Tiiakin sanoi treenin loppupuolella, että ei olisi koira voinut enää paremmin siitä suoriutua, niin hyvin se liikkui ihan siivekkeitä nuolemalla eksymättä juoksulinjalta yhtään mihinkään. Ainoa ongelma vaan oli jatkotilanne, johon en aluksi uskaltanut lähteä tarpeeksi rohkeasti liikkeelle jotta olisin saanut koiran tyrkättyä takaakiertoon. Eihän siinä auttanut muu kuin laittaa jalkaa toisen eteen ja juosta viitapirun lailla. Sitten kun se onnistui, niin anti mennä vaan.
Lisäksi radalla oli PALJON takaakiertopersjättöjä. Teen niitä nykään aika harvoin, joten kyllä se kieltämättä hirvitti että onnistuuko ne enää edes alkuunsa. Yllätyinkin melko paljon, että ne toimi niissä tietyissä kohdissa varsin näppärästi. Lopun juoksu-suora oli kyllä sellaista "kidutusta" että huhhuh. Ensin olet juossut henkihieverissä esteelle nro 22.asti ja sitten kohti maalia ja Tiia eikun huutaa "mene mene! juokse!" Ja minähän juoksen minkä ikinä jaloistani pääsen.
Vitsit mikä flow oli sen jälkeen kun Heka juoksi viimeisenä esteenä olevaan putkeen. Ihan mieletön, kaikkensa antanut. Tiiakin totesi, että meidän yhteistyö radalla on ottanut huiman harppauksen eteenpäin sitten viime näkemän. Heka reagoi paremmin tiukoissakin kohdissa eikä enää päättömästi sinkoile joka ikiselle esteelle joka sattuu olemaan lähinnä. Kaikki kontaktit oli ekalla rundilla supereita! Jos tuo koira on tehnyt hyviä juoksareita A:lla, niin tämä kyllä meni luokkaan priimaa. Toisella kerralla Heka sitten näytti sisäisen porsaansa ja keskusteltiinkin pitkään mitä asialle kannattaa nyt lähteä tekemään. Edelleen Hekalle on hakusassa sellainen palkka, josta se menettäisi malttinsa ihan holtittomasti. Tiian mielestä itse esteilläkin voi lähteä asiaa työstämään, mutta siinä pitää itse olla äärimmäisen kartalla ja tarkkana. Katsotaan mitä keksitään, ruokapalkka on melkeinpä pois laskuista, se on Hekalle aivan yhtä tyhjän kanssa. Syö vain kun on pakko you know.
Motivaatio nosti kyllä huimasti päätään, Tiian silmien alla on niin ihanaa treenata. Palaute on tiukkaa, mutta silti positiivista. Ja Hekahan nyt oli ihan onnessaan kun kuuli silloin tällöin niitä tuttuja "JES"-huutoja. Ihan erityispropsit tulee vielä tuosta teknonurmesta, se todellakin osoittautui täysin sellaiseksi mitä odotinkin. Jopa paremmaksi. Ehdottomasti tähän mennessä paras tekonurmi jolla olen juossut. Vaikka nyt tietää juosseensa ja jokainen lihas kertoo tällä hetkellä olemassaolostaan, eilinen treeni oli täyttä kultaa.
Sovittiin, että neuvotellaan seuraavat treenit johonkin alkusyksyyn ja silloin saadaan todennäköisesti seuraakin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti