"Älä katso muiden suuntaan vaan päätöksesi tee..."

Ja tuo otsikossa oleva lause jatkuu vielä seuraavasti: "vain niin saat kaiken irti elämältä." Voin kai sen myös tänne kertoa että mistä oikein on kysymys. Tiistaina iltapäivällä sain puhelun, jota olin odottanut viime perjantaista lähtien. Nimittäin duunit taidetyöpajalla jatkuvat ensi syksynä - pääsin taitotiimiin sekä sain hakemani täsmäpaikan KuVi-pajan omaksi taitotiimiläiseksi! Eilen kävin allekirjoittamassa sopparit ja vain puoli tuntia sen jälkeen tuli toinen, erittäin miellyttävä-puhelu sekin - syksylle kaavailemani muutto toteutuu kun sain hakemani asunnon ja nimenomaan sen minkä halusinkin! Kaikkien niiden ikävien asioiden ja tapahtumien jälkeen mitä keväällä tapahtui, on tämä kuin uusi sivu uudelle elämälle. Pääsen vihdoinkin ottamaan ison harppauksen kohti unelmiani.

Pienen ajan sisällä on tapahtunut isoja, mutta kuitenkin positiivisia asioita ja valehtelisin jos sanoisin että ei väsytä. On vähän sellainen "vetämätön" olo ja lähdettiinkin Hekan kanssa kaupunkijuhannusta pakoon isäni luokse maalle. Milloinkohan viimeksi ollaan vietetty juhannusta jossain muualla kuin kotona? Ei muistu ihan heti mieleen. Vaikka sää nyt ei juurikaan tätä jussin viettoa suosi, niin meillä on täällä pihasauna sekä grilli. Ja ylipäätään se tunnelma. Se riittää. Saadaan vähän aikaa vain olla sekä huilailla. No ei nyt ihan...Elli (etoelävä) kaipaili yritykselleen mainosvideota ja tottakai allekirjoittanut otti kopin, sekä kävi viime lauantaina ja kuluneen viikon keskiviikkona videokuvailemassa. Ja koska ihmiset on luonnostaan uteliaita katsomaan mitä sain aikaiseksi, niin laitetaankin samantien videolinkkiä ensimmäiseen videopläjäykseen.


Videon editoin ja muokkasin tänään, olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen ja niin oli myös Ellikin. Vielä 2 videota odottaa samaa käsittelyä ja olen ottanut projektiksi saada ne valmiiksi viikonlopun aikana. Kiitokseksi sain valita Hekan kanssa ilmaisen osallistumisen jollekkin Ellin järjestämälle viikonloppukurssille ja jo viikon päästä mennäänkin kokeilemaan, kuinka hyvin valkoiselta elosalamalta wörkkii nosework. Samaan aikaan täällä Jyväskylässä järjestetään agilityn mm-karsinnat, mutta onneksi ne kestävät aamusta iltaan ja ehtii niitäkin käydä vilkaisemassa jossain välissä.

Mitäpä muuta? Ollaan oltu aika totaalisella treenitauolla Turun frisbeekisojen jälkeen. Suoraan sanottuna oma aika on mennyt siihen, että motivaatio ja halu päästä jatkamaan duunailuja taidetyöpajalle syksyksi ovat olleet niin suuria, että käytin lähes kaiken energiani sen eteen. Eikä Hekakaan ole kyllä pistänyt pientä taukoa pahakseen. Mutta ensi viikolla sitä taas mennään; Maanantaiksi ollaan sovittu Jessican kanssa treenirehvit aholaidan kentälle ja sieltä jatketaan suoraan Haukkuvaaraan fribailemaan. Josta puheen ollen...


Että jos joku nyt kokee palavaa halua päästä kokeilemaan koirafrisbeetä niin ei muuta kuin tervetuloa mukaan! Heinäkuussa menen kouluttamaan kiekkoilun saloja Keski-Suomen spitzeille ja tuntuu, että kysyntä vaan kasvaa koko ajan.

Ei kai tässä muuta mitään sen ihmeellisempää kerrottavaa tältä erää ole. Me toivotellaan vielä hyvät juhannukset kaikille, loma on aina loma vaikka sää ei suosisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti