Jaahas. Mistähän sitä sitten aloittaisi? Olen ehkä jopa tietoisesti koittanut miettiä ihan kaikkea muuta kuin kulunutta vuotta meidän osalta.
Cheekin biisi "Ei oikotietä" sopii mielestäni äärimmäisen hyvin siihen, miten voisin kuvailla kaikkea sitä mitä mielessäni vuoden aikana risteili. Välillä oli meinaan lähellä sarven kasvaminen otsaan, kesken jättäminen kun mikään ei tuntunut onnistuvan, mutta allekirjoittaneesta ei ollut luovuttamaan. Onneen ei ole olemassa oikotietä.
Mitä sitten asetin tälle vuodelle tavoitteeksi?
HEKA
- Agility; Ainakin yksi 0-tulos joko agility tai -hyppyradalta (ehkä jopa molemmilta), mutta olisin edes siitä yhdestä nollasta onnesta sekaisin
SUURI EHKÄ käynnistää valiokello- Lisää ulkopaikkakuntalaisten valmennuksia
- Kehittää omaa radanlukutaitoa vieläkin paremmaksi
- Hekan estelukitus varmaksi
- Juoksu A
- Epiksiä kisarutiinin ylläpitämiseksi
- Aktiivisimman kisakauden keskittäminen kesään
- Koiratanssi; HTM:ssä uusien positioiden ja suuntien opettelua
- Uusi HTM-ohjelma
Haukkumisen minimoiminen viretilan säätelemiselläFreestylessa EHKÄ nousu voittajaluokkaanEi ketjuttamistaEI SISÄKISOJA- Esiintymisiä
 |
| Kuva - Salla Kuikka |
Tuotapa tuota...olen melkoisen yllättynyt, että agilityn suhteen tavoitteet toteutuivat ainoastaan yhtä lukuunottamatta. Saimme kuin saimmekin sen ensimmäisen nollatuloksen 3.luokasta eikä sertikään jäänyt kuin vaivaisen 1,1 sekunnin päähän. Kisoissa tuli reissattua sinne sun tänne pitkin kesää ja olenkin äärimmäisen tyytyväinen tähän asettamaani tavoitteeseen. Se toteutui ja Hekakin oli aktiivisimman kisakauden lopuksi erinomaisessa kunnossa vaikka kulunut kesä oli melko rankka kaikinpuolin. Tiian valmennuksen lisäksi kävimme kerran hakemassa oppeja Jenna Caloanderilta ja epiksissäkin käytiin kirmailemassa kerran jos toisenkin. Lisäksi koen, että oma radanlukutaitoni on kehittynyt viimeisen vuoden aikana aimo harppauksen eteenpäin. Toki vielä kisatilanteessa saattaa tapahtua se "lennosta vaihto"-efekti, jos olen pahasti myöhässä tai pääse Hekalta ajoissa ns.karkuun. Varsinaisen ratatreenin sijasta keskityin Hekan kanssa suurimmaksi osaksi tekniikan hiomiseen ja estelukituksen parantamiseen.
Jennakin sanoi, että Hekan kanssa ne pienet tekniikat vaativat harjoittelua ja se kyllä osaa ne sitten itse radalla jos vain minä pysyn kartalla ja tiedän mitä olen tekemässä.
Yksi vuoden suurimpia projekteja oli A:n 2on 2offista luopuminen ja ottaa sen tilalle juoksari. Tie sen suhteen ei todellakaan ole ollut helpoimmasta päästä, mutta en silti ole hetkeäkään katunut sitä. Oppeja käytiin hakemassa Tiialta Kuopiosta asti ja ilman hänen apuaan olisin tuskin osannut tehdä asioita oikein. Tiia oli muutenkin tänä vuonna minulle iso tuki niin henkisesti kuin fyysisesti. Varsinkin hetkinä, jolloin olin tosissani lopettamassa kisaamista. Tämä vuosi opetti minulle agilityn ihmeellisestä maailmasta uusia asioita ja kun päätin kehittyä, alkoi tuloksiakin tulla. Hekahan nauttii agilitysta joka solullaan ja sen kanssa on aivan ihanaa mennä radalle juuri siksi. Se on minun ja Hekan juttu, parhautta. Nämä sanat Tiia iskosti mieleeni ja siellä ne edelleen muistuttavat niillä hetkillä jos joku ei suju.
Koiratanssin suhteen minulla ei ollut mitään sen kummempia odotuksia tälle vuodelle. Käytiin vain kolmesti kisoissa ja niistä yhdet olivat sisäkisat. Kröhöm. Nousu voittajaluokkaan ei enää käynyt mielessäkään noiden sisäkisojen jälkeen ja seuraavat kisatkin olivat kotikisat, jonne oli ikäänkuin "pakko" mennä vain siksi, että ne olivat täällä Jyväskylässä. Ko.kisoissa kokeiltiin uutta HTM-ohjelmaa, missä oli peräti 1 suunta lisää eli sikäli tavoite kyllä toteutui. Lisäksi kun tämän vuoden lopusta tuli tieto, että yksi KUMA oikeuttaa siirtymään ensi vuoden alusta lähtien voittajaluokkaan, jäi koiratanssi entistä enemmän taka-alalle. Se tulee sitten ns. takautuvasti saavutettua, sillä myös jo aiemmin KUMAn saaneet pääsevät vuoden alusta siirtymään voittajaluokkaan ja Heka on yksi näistä koirista. Oikeastaan kaikki koiratanssitavoitteet karisivat siinä vaiheessa veks, kun löysin lajin nimeltä koirafrisbee...
Koirafrisbee tuntui ihan alusta asti kuin meille tehdyltä lajilta ja eteneminen sen parissa onkin ollut nopeaa. Heka otti ensimmäisiä koppeja ilmasta jo parin treenikerran jälkeen ja uskaltauduimme esiintymään marraskuussa Jyväskylän KV-näyttelyn yhteydessä. Koirafrisbeen harjoittelusta nopeaa tekee Hekan koiratanssitausta, sillä mitään erillisiä temppuja tätä lajia varten ei sille ole tarvinnut opettaa. Ainoaksi tehtäväksi jäi kiekkoihin totuttaminen, joka sekin, sujui täysin yli odotusten. Yksi koirafrisbeen tyylilajeista on freestyle, jossa tehdään musiikin tahtiin koreografia temppuillen samalla kiekkojen kanssa. Voiko oikeasti parempaa toivoa?
Jos ihan oikein muistan, taisin esiintyä koiratanssin parissa tämän vuoden aikana kolmesti ja into näitä esiintymisiä kohtaan laantui koirafrisbeen tultua tilalle. Koiratanssia en suinkaan ole unohtamassa, sillä lajilla on aina paikka allekirjoittaneen sydämessä.
JIMI
No entäpä sitten hienostoherran vuosi? Jimille mitään sen suurempia "tavoitteita" (jos sellaisista nyt voidaan puhua) ei enää voi miettiä, mutta nuo kaksi edellä mainittua toteutuivat. Jimi kävi kesällä hammaskiven poistossa ja yhtäkään hammasta ei tarvinnut kiskoa pois. Kaverikoirailua ollaan jatkettu aivan kuten ennenkin ja Väinönkadun palvelutalon lisäksi yhdeksi uudeksi vakio-kohteeksemme voisi mainita Kotikartanon joka on kehitysvammaisten hoitokoti. Jimin mielestä varmasti parasta tässä vuodessa ovat olleet nimenomaan kaverikoiravierailuilla saadut silitykset ja rapsutukset.
Kuva - Salla Kuikka
"Treenejä, valmentautumista, kisoja, huoltoa, terveyttä - kaikki yhdessä ja pähkinänkuoressa."
Sitä toivoin tältä vuodelta ja pääpiirteittäin kaikki nuo tavoitteet toteutuivatkin. Jimillä tosin oli syksyllä melkoinen kuukausi sairastelun vuoksi, mutta niin tuo pieni mies vain osoitti olevansa oikea sissi ja taisteli itsensä terveeksi. Päivi kävi vuoden aikana yhteensä neljästi antamassa Hekalle kraniosakraaliterapiaa ja on ollut aivan mahtavaa kuulla, miten paljon paremmassa kunnossa Hekan kroppa on ollut tehtyäni vuoden aikana päätöksiä mm. juoksarin ja talvisin lämpimän treenihallin suhteen. Edustin tänä vuonna uutta seuraa, koirakoulu ACEa ja ässä hihassa aion jatkaa myöskin ensi vuonna.
"Enkä stressaa mihin tää tie vie meitä." Tuolla lauseella aloitin vuoden 2014 ja se tulee kyllä pätemään myös vuoteen 2015. Tutustuin vuoden aikana muihin ACElaisiin, minut otettiin vastaan kuin olisimme tunteneet jo monta vuotta ja sain uusia kavereita koirafrisbee-harrastuksen parista. Lisäksi koulutin tuttuun tapaani agilitya JATilla sekä Keski-Suomen Kennelkerholla joista jälkimmäisen riveissä pidin myös erillisen kontakti & -keppikurssin. Tänä vuonna opin itsestäni aivan uusia asioita ja halu kehittyä vieläkin enemmän, on suurempi kuin koskaan. Kiitos kaikille koulutettaville, kisakavereille, tuttaville yms tästä vuodesta.
Seuraavaksi onkin aika miettiä mitä vuosi 2015 tuo tullessaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti