Tuntui suoraan sanottuna siltä kuin olisi veistä kääntänyt haavassa katsoessani vuosi sitten julkaisemaani blogitekstiä. Olin nimikoinut sen samalla otsikolla kuin nytkin, paitsi että siinä luki silloin upea. Vuosi 2020 oli kaikkea muuta kuin upea. Se oli hirveä, ihan p***a. En edes halua käydä sitä läpi, vaikka se perinteisiini onkin useamman vuoden ajan kuulunut. Vuotta 2020 ei todellakaan tule ikävä, päinvastoin. Jos jostain olen tällä hetkellä iloinen niin siitä, että se on nyt ohi. Veikkaan, että suurin osa on kanssani tuon jälkimmäisen lauseen osalta melko lailla samaa mieltä. Enkä edes millään tavalla aio pyydellä anteeksi ronskia kielenkäyttöäni, valitettavasti viime vuodesta jäi käteen enemmän negatiivisia kuin positiivisia asioita. Karu fakta, mutta näin se vaan nyt on.
Jos nyt kuitenkin yrittäisin muistella niitä positiivisiakin asioita, ne ovat kuitenkin sellaisia mitkä auttoivat minua suuresti selviytymään vaikeasta vuodesta.
Syke sai polvistaan huomattavasti parempia uutisia ja pystyimme palaamaan agilityn pariin, kevennetysti. Sekin oli minulle itselleni todellinen lottovoitto, parempi kuin ei mitään. Joulukuussa teimme comebackin kisaradoille ja osallistuimme oman seuramme seuramestiksiin. Syke voitti oman kokoluokkansa femmalla ajassa 44,05 s (-6,95 s.)
Ilman tuota vitosta Syke olisi sijoittunut seuramestaruudessa sijalle 2. Tärkeämpää oli se, että sain palata radoille yhdessä parhaan punaisen kanssa ja siitä iloitsivat itseni lisäksi myös monet muut. Se merkitsee minulle todella paljon enemmän kuin yksikään nolla tai palkintosija.
Vaikka tavoitteellinen harrastaminen Sykkeen kanssa ehkä jäikin, sain mitä upeimman mahdollisuuden tätä varten kun lainakoiraksi hyppäsi aivan ihana papillon Viola.
Hekalle päädyttiin lopulta aloittamaan hermokipulääkitys spondyloosin vuoksi. Tuli todettua hieman ikävämpien tapahtumaketjujen kautta, etteivät pelkät tukihoidot enää riitä pitämään selkää riittävän hyvässä kunnossa. Lääkityksen ansiosta Heka onkin muuttunut kuin villivarsaksi ja vaikka alkuun pelkäsinkin miten sen suolisto mahdolliseen lääkkeeseen reagoi, Suvi osasi valita Hekalle parhaiten sopivan lääkkeen ja se on osoittaunutkin todella hyväksi. Löysin myös molemmille koirilleni mitä parhaimman hoitomuodon - faskiamanipulaation ja loppuvuodesta lämminvesiallasuinnin.
Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, syntyi peräti kaksi pentuetta ja minulla oli suuri ilo sekä kunnia keksiä näille ihanuuksille viralliset nimet ja testailla millaisia tyyppejä he ovat.
Teimme vuoden mittaan muutamia reissuja, poikkeukselliset olosuhteet ja turvalliset toimet kuitenkin huomioiden. Heinäkuussa pidimme miniloman Helsingissä ja päästiin tapaamaan historian ensimmäinen SporttiRakkitiimi tiimitapaamisen merkeissä. Lisäksi kävimme isäni luonta Mäntässä ja joulukuussa meillä olikin pitkästä aikaa tv-kuvaukset edessä. Syke teki revanssin ja palasi takaisin Ennätystehtaalle, jakson tulette näkemään jossain vaiheessa ensi vuoden puolella tutulla fox-kanavalla. Vietimme keväällä, kesällä ja syksyllä todella paljon aikaa myös mökillämme Muuramessa. Nämä lyhyet irtiotot arjesta, pois kotoa, olivat itselleni mittaamattoman arvokkaita kun koti on ollut maaliskuusta lähtien sekä vapaa-ajan vietto, -että työpaikka.
Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpinä ovat meidän kultaakin kalliimmat yhteistyökumppanit ja SporttiRakki.
Vaikka elämä heitteli ja kaatoi jääkylmää vettä niskaan ämpärikaupalla, yhteistyökumppanaidemme ja SporttiRakin ansiosta sain kokea olevani edelleen merkityksellinen. Sain ja saan tästäkin eteenpäin tehdä asioita, mikä on intohimoni ja kutsumukseni.
Parasta tällä hetkellä on se, että vuosi 2020 on mennyttä. Tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan mitä odotan tulevalta ja mitä suunnitelmia meillä on. Tässä en halua niitä käydä läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti