Niin se vaan aika kuluu ja Sykkeen vasemman polven patellaluksaatioleikkauksen varsinainen toipumisaika (8 viikkoa) tuli päätökseensä tämän viikon tiistaina. Leikkauksesta kuntoutuminenkin lähenee loppuaan ja nämä viimeiset neljä viikkoa haetaan koiraan sekä erityisesti operoituun jalkaan voimaa sekä valmistellaan paluuta normaaliin elämään.
Rajoitusten asteittainen purkaminen on paitsi ilon, niin myös pienen pelon aihe. Omistajan alitajuntaan on niin vahvasti jäänyt kaikki se varominen sekä hitaasti eteneminen, joten kyllähän se pistää syystäkin pelottamaan. Koska olin yhtä ?-merkkiä näiden rajoitusten hölläämisen suhteen, soitin eilen leikanneelle ortopedille ja kysyin asiasta häneltä. Heti ensitöikseni kysyin aitauksesta, missä Syke on asunut viimeiset 2 kuukautta jotta polvi on varmasti saanut luutua sekä parantua rauhassa. Sain samantien luvan purkaa aitauksen kokonaan pois, luutuminen polvessa on tapahtunut jo 2-3 viikkoa sitten eikä Sykkeen hyppimistä sängylle tai sohvalle tarvitse enää estää. Kyllähän ne ensimmäiset hypyt näihin edellämainittuihin ja niiltä pois saivat minut hieman haukkomaan henkeäni, mutta sitten palautin heti mieleeni ortopedin sanat: "Se polvi ei enää hajoa." Näin ollen Syke on saanut eilisestä alkaen elää kotona ihan normaalisti. Voitte siis kuvitella, että kuinka iloinen Syke on ollut tästä muutoksesta.
En voi muuta kuin ihailla tuon koiran hermorakennetta ja antaa sille suuresti respectiä. Syke sopeutui tuosta noin vaan elämään 2 kuukautta täysin rajatussa tilassa, jolloin se ei saanut elää kuin koira = hyppiä, pomppia, riehua, leikkiä tai juosta. Moni onkin ihmetellyt, että miten ihmeessä itse kestin tuon ajan kylmettää sekä sydämeni, että mieleni kun koira istui aitauksen nurkassa tuijottaen kohti pyöreillä nappisilmillään. Kuvittele tähän sellainen koiranpennun katse. Koska oli pakko, siinä tilanteessa ei ole vaihtoehtoja. Polven anatomiaa on muokattu, luuta sahattu, siirretty ja kiinnitetty uuteen asentoon sekä nivelsiteitä -ja kapselia kiristetty. Jalan on annettava luutua ja muovautua rauhassa, annetuista ohjeista ei jousteta vaikka sydän ja mieli itkisi siinä vaiheessa verta. Sykettä on jumpattu ja kuntoutettu kuutena päivänä viikossa saatujen ohjeiden mukaisesti ja yhtenä päivänä se on saanut vain olla sekä levätä. Aivan kuten harrastuskoiralla on vähintään yksi lepopäivä per viikko.
Vaikka tämä kaikki tulee kohta päätökseensä, se ei silti tarkoita että jalka olisi välittömästi esim. treenikuntoinen. Ei missään nimessä. Rajoituksia on edelleen, mm.vapaana juokseminen sekä ne kreiseimmät riehumiset. Eihän ihminenkään lähde pitkän saikun jälkeen juoksemaan maratonia, vaan ensin kohotetaan peruskuntoa ja siitä sitten asteittain edetään kohti määränpäätä. Meidän määränpää heinäkuun puolivälissä on se, että Syke pääsee juoksemaan vapaana sielunsa pohjasta. Sitä se rakastaa yli kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti