Syke luonnetestissä 25.7.2021

"Tuon koiran viet kyllä joskus luonnetestiin!" Näin minulle on sanottu monen eri ihmisen toimesta. Nyt osui luonnetesti sopivan lähelle ja Syke oli lisäksi siihen mennessä "lusinut" kolme kuukautta kestäneen intensiivisen kuntoutusjakson, uskalsin ilmoittaa sen sinne. Sykehän on ensimmäinen (mutta ei taatusti viimeinen) omistamani koira, jonka olen käyttänyt luonnetestissä. Jokaiselle koiraharrastajalle luonnetesti on varmasti tapahtumana sellainen että tiedetään mistä siinä oikein on kyse, mutta tässä vielä lyhyesti:

"Luonnetestin tarkoitus on arvioida ja kirjata koiran käyttäytyminen tilanteessa, jossa sen hermosto joutuu rasitetuksi."

Tiedä sitten onko se omaa mututuntumaa vai mitä, mutta harmillisen paljon sitä kuulee nykypäivänä joidenkin villakoirien olevan pelkopurijoita, arkoja, liian pidättyväisiä ja sellaisia häntä koipien välissä-menijöitä. Kuitenkin tätä rotua kuvaillaan mm.avoimeksi ja ystävälliseksi. Sykehän on luonteeltaan todella vilkas, avoin ja hyvin itsevarma tietyissä tilanteissa. Halusin testillä nähdä, että onko se todella sellainen kun sen hermostoa rasitetaan. Syke kun osaa olla myös melkoinen draamaqueen, se saattaa kiljua esim.kun hihna kiristyy yhtäkkiä ja näitä tilanteitahan luonnetestissä erittäin suurella todennäköisyydellä tulisi. Sanotaanko näin, että Syke pisti koko nelospirtin matalaksi. Videolta selviää miten eri osioissa kävi. Pimeää huonetta siinä ei valitettavasti näy, mutta siellä Syke käyttäytyi itsevarmasti mutta kun ei heti löytänyt allekirjoittanutta, alkoi käpy kirjaimellisesti palaa. Teki kuitenkin töitä ihan koko ajan ja hetkellisen haahuilun jälkeen löysi minut nurkasta istumasta.


Tässä vielä eri osa-alueet pisteytettynä:
  • Toimintakyky +1a kohtuullinen
  • Terävyys +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
  • Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
  • Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • Hermorakenne +1a hieman rauhaton
  • Temperamentti +1 erittäin vilkas
  • Luoksepäästävyys +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
  • Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Pisteitä yhteensä 127 ja hyväksytty luonnetesti. Oikeastaan kelkka, hyökkäys nurkan takaa, tynnyri sekä yksin seinään jättäminen tulivat yllätyksenä. Olin varma, että Syke kiljuu ja pyrkii selän taakse karkuun mutta mitä vielä. Ei kirkunut yhtään, osoitti pärjäävänsä tilanteessa kuin tilanteessa, ei hätkähdä eri tilanteita eikä jää miettimään tapahtunutta enää jälkikäteen. Hyvähermoinen ja varma koira, joka kykenee toimimaan myös itsenäisesti. Toinen tuomareistakin totesi: "jumalauta, että sulla on upea koira!" 

Testi itsessään oli mielenkiintoinen kokemus ja ei Syke ihan niin draamaqueen taida ollakaan mitä olen sen luullut olevan. Toivottavasti villakoiria ja muitakin seurakoirarotuja alkaisi näkyä näissä testeissä enemmän, sieltä saatava tieto on arvokasta paitsi jalostusta silmällä pitäen, niin se antaa myös koiranomistajalle itselleen kenties jotain uutta perspektiiviä koiran käytöksestä sekä luonteesta.

Suunnitelmissa on käydä jossain vaiheessa myös mh-luonnekuvauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti