Jotain uutta ja kevyttä - Heka testaa Laihiaa #kotimaastakoiralleni

Yhteistyössä: Dagsmark Petfood Oy

Päivää vaille kaksi viikkoa sitten meille saapui odotettua postia Karijoen suunnalta. Paketista paljastui ihan uusinta hottia, jotka löytävät tiensä kauppojen hyllyille 1.3.2020 alkaen.


Kyseessä on paljon toivottu ja odotettu uutuus: Laihia, joka on nimensä mukaisesti kevyttä evästä. Rasvaa siinä on vain 9,9% ja runsas kuitupitoisuus varmistaa, että koiruus pysyy pitkään kylläisenä eikä jatkuva näläntunne mouruile. 

Koe-eläimeksi tähän testiin valikoitui Heka. Koska Hekan suolisto ei ole kunnoltaan täysin normaali, eikä se koskaan sellaiseksi tule palautumaan vaikka pakki onkin äärimmäisen hyvin kuntounut, mitään suurta lihomisen vaaraa sillä ei tästä johtuen ole. Ruokahalu on kuitenkin nykyään jopa liiankin hyvä, mihin varmasti vaikuttaa kuntoutuneen suoliston lisäksi myös kastraatio. Hetkittäin tuntuu siltä, että ihan kuin tuolla koiralla olisi nälkä tämän tästä. Savoa ja/tai Lappia menee yhteensä se suurinpiirtein se 2dl per päivä (eli 1 dl aamulla ja sama illalla) sekä siihen kylkeen vielä lihaa. Annosmäärää en juurikaan voi tästä enää hilata ylemmäksi, koska sitten mennään jo ähkyn puolelle. Laihia taisi tuoda kaivatun ratkaisun meidän "pulmaan."


Laihiassa on käytetty eläinperäisen proteiinin lähteenä kanaa ja kuituna kauraa sekä tietenkin perunaa ja pellavaa. Lisäksi siihen on lisätty vielä erikseen c-vitamiinia ja msm:ää. Eritoten minua kiinnosti noiden kahden, jälkimmäisenä mainitun yhdistelmävaikutus. Pikainen googlaus kertoi sen, että c:n ja msm:n yhdistelmä toimii nivelten sekä rustojen rakennusaineena ja ylläpitää ne liikuntakykyisinä. C-vitamiini puolestaan auttaa rikin imeytymistä kehoon, jota msm sisältää.


Muistanette kun kirjoitin Dagsmarkille tässä taannoin blogitekstin koirien suolistoon liittyvistä ongelmista. Siellä tulin maininneeksi, että msm (todella suurina pitoisuuksina) on yksi lukuisista närästyksen aiheuttajista. Heka on nimittäin joitakin vuosia sitten reagoinut erääseen nivelravinteeseen, joka sisälsi msm:ää ja jouduin lopettamaan sen antamisen siihen paikkaan. Minun piti tovin verran miettiä todella vakavasti, että uskallanko tehdä tämän "eläinkokeen" Hekan kanssa. Otin riskin. Todella ison sellaisen. Hiljainen ääni alitajunnassa kuitenkin sanoi, että Dagsmarkiin voi luottaa.

Riskinotto kannatti. Heka on syönyt Laihiaa sekä Savoon sekoitettuna, että ilmankin. Närästystä tai minkäänlaista suoliston epätasapainoisuuteen viittaavaa oireilua ei ole ilmennyt. Ei niin mitään. Heka tulee tästä(kin) hetkestä eteenpäin saamaan Laihiaa Savon sekä Lapin rinnalla. Jo näiden kahden viikon aikana olen huomannut, ettei tuo koira ole myöskään tämän tästä notkunut ruokatynnyrin lähettyvillä. Tämä kokeilu opetti minulle itselleni jälleen uudenlaista asiaa ruokintaan liittyvistä "myyteistä." Msm vaikuttaisi sopivan c-vitamiinin kanssa, kohtuullisina pitoisuuksina myös närästäville koirille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti