Mystinen korvaongelma & kolmijalkainen Heka

"Alkaisi nämä eläinlääkärikäynnit pikkuhiljaa riittämään" totesi äitini menneellä viikolla. Mutta minkäs sille teet.


Summa summarum. Kiinnitin jo OnniDogin aikana varsinkin lauantaina Hekan "erikoiseen" käytökseen huomiota. Se oli jotenkin sellainen kireän oloinen ja puhisi hiljaa vastaantuleville koirille sekä ihmisille. Se ei ole ollenkaan normaalia Hekalta, tiedän jo kokemuksesta että sellainen käytös viittaa jonkinlaiseen kipuun tai muuten epänormaaliin oloon. Meidän onneksi OnniDogissa oli paikalla myös omien koiriensa kanssa eläinlääkäriksi opiskeleva Henna, joka on tehnyt kesätöitä ja erilaisia harjoittelujaksoja AlmaVetissä. Kysyin Hennalta, että olisiko mitenkään mahdollista jos hän pintapuolisesti voisi vilkaista ja kopeloida Hekaa. Hän suostui ilomielin. Sekä minä, että Henna emme kumpikaan palpoimalla tunteneet Hekassa mitään normaalista poikkeavaa. Lopulta sitten vain ajattelin, että jos se vain onkin kuitenkin reissusta johtuvaa väsymystä eikä Heka ehkä enää niin hyvin kestä noin pitkiä rundeja.

Olin varannut sille jo OnniDogin jälkeiselle maanantaille ajan laserhoitoon, mutta koiran käytös muuttui entistä oudommaksi. Laserointi muuttuikin sitten ihan kunnon klinikkareissuksi. Tiina tutki Hekan perusteellisesti ja jo oikealle puolelle käännettäessä päätä, se alkoi laittamaan vastaan. Ajattelimme ensin, että Hekalla on vain niska jumissa. Onhan se Sykkeenkin kanssa riehunut ja painunut, mikä olisi ihan loogista. Kiinnitin jo klinikan pihassa huomiota siihen, että Heka alkoi väistämään kosketusta pään oikealle puolelle, joten Tiina päätti tarkistaa vielä molemmat korvat. Vasen oli oikein siisti, mutta se oikea...Heka huusi suoraa huutoa, kun korvasta otettiin näytettä. Myös Teppo kävi tähystyslampulla vilkaisemassa molempia korvia ja oikea oli ihan selvästi ärtynyt. Näytteessä ei kuitenkaan ollut merkkejä hiivasta tai tulehduksesta, korva oli vain jostain syystä mystisesti ärtynyt. Itse epäilen vahvasti, että Hekalla on mennyt vettä vahingossa korvaan kun pesin sen muutamaa päivää ennen Jämsän reissua. Hoidoksi määrättiin viikon kortisonitippakuuri ja jo muutamassa päivässä sen olemus alkoi muuttua ihan erilaiseksi.

Korvaa enemmän huolissani olin Hekan painosta, joka näytti samaisena päivänä 5,4 kg! Se on tuolle koiralle aivan liian vähän. Suvin kanssa epäiltiin, että korvassa tuntuva kipu on stressanut Hekaa siinä määrin, että se on tiputtanut siltä painoa. Sain ohjeeksi tuplata ruokamäärän ja Hekahan ei tätä pistänyt pahakseen. Päinvastoin.


Kun korva saatiin kuntoon, tapahtui uusi äksidentti. Olimme äitini luona kylässä tiistaina ja Heka palloa hakiessaan ilmeisesti ihan pienesti venäytti oikean etujalkansa. Levon jälkeen pedistä nousi ylös täysin kolmijalkainen koira. Onneksi siiretty aika laseriin AlmaVetiin oli jo eilen, joten päästiin nopeasti hoitoon. Hoitaja-Arja käytti Hekan jalkaan pain trauma-ohjelmaa ja lisäksi kaverilta laseroitiin vielä oikean korvan seutua. Tänään Heka on ollut jo selvästi parempi eikä ontumista enää juurikaan ole. Loppuviikko kuitenkin mennään rauhassa ja pelkillä hihnalenkeillä. Ilahduttavaa oli myös nähdä, kuinka vaaka näytti Hekan lihoneen hieman yli viikossa 100 grammaa!

Kaikkea sitä taas. Nyt voisi jo oikeasti riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti