Tuulia Liuhdon agilityvalmennus

Meille tarjoutui Hekan kanssa eilen mahdollisuus käydä kouluttautumassa Tuulia Liuhdon silmien alla. Mietin kyllä jonkun aikaa, että onko kuitenkin liian kuuma ja ennen kaikkea; miten Heka jaksaisi. Koulutus oli illan viimeisessä ryhmässä, joten pientä viilenemistä oli tiedossa + otin Hekalle muutenkin asiaan kuuluvat sekä hyväksi todetut viilennyskeinot käyttöön - viilennysalusta häkin pohjalle ja Hurtan viilennysmantteli. Sekä tietysti riittävä nesteytys FitDogin tuotteilla.

Ratapiirrosta en jaa tänne, sillä se on tekijänoikeuksin suojattu ja Tuulian omaa käsialaa. Kuten agilityharrastajat tietävät, Tuulia kouluttaa OneMind Dogs-metologialla joka perustuu koirien luontaiseen käyttäytymiseen. Sen tavoitteena on lisätä koiran ja ohjaajan välistä ymmärrystä niin, että harjoittelu on nautinnollisempaa molemmille osapuolille. Ko.metologia itsessään ei ole minulle täysin vieras, mutta täytyy myöntää, että Tuulia oli ensimmäinen kouluttaja joka avasi tämän idean erittäin tarkkaan. Rata oli ihan mielettömän kiva ja virtaava, pitkillä esteväleillä. Oikein sijoittumalla sekä miettimällä sekä omat, että koiran juoksulinjat pitäen ns. "ladun auki" koko ajan, homma eteni niin luonnollisesti kun se vaan ikinä voi. Lisäksi kun ohjaaja antoi koiran hoitaa ns. oman tonttinsa ilman tarvetta mennä sinne söheltämään yhtään enempää, onnistumisprosentti sen kun kasvoi.

 

Voin hyvillä mielin sanoa, että kohdasta 1.25 eteenpäin näkyy hyvin se, miten hyvältä minun sekä Hekan tekeminen parhaimmillaan voi näyttää. Olemme samalla radalla, koira fokusoi ja lukittaa sekä hoitaa oman tonttinsa, minä juoksen omaa linjaani, miettien samalla koiran juoksulinjaa + ponnistus -ja laskeutumiskohtia. En tuki Hekan etenemistä tai ole sen edessä, koira etenee täysin luonnollisesti. Tein eilisen valmennuksen aikana koko tähänastisen agilityurani hienoimman persjätön. 

Heka jaksoi ihan mielettömän hyvin, helle ei vauhdissa näkynyt ja mm.viilennysloimen ansiosta läähätys loppui kolmessa minuutissa. Jos juuri sinulla on mahdollisuus käydä kouluttautumassa OneMind Dogs-metologialla, mene ihmeessä. Agility on laji, missä ei koskaan voi olla täysin valmis. Aina löytyy jotain kehitettävää, minullekin avautui eilen ihan uudenlainen tapa miettiä kisoissa mitä tehdä rataantutustumisen aikana. Nämä keinot otetaan käyttöön heti viikonloppuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti