Heka - agility GAMBLERS SM 6 & GAMES SM 12

Ristus mikä reissu ja vielä huikea sellainen. Kun agirotu päätettiin viime vuonna kuopata lopullisesti, otti Joensuu tästä kopin ja järjesti viikonloppuna Agiråkki-nimisen agilityn suurtapahtuman. Tapahtuma kesti perjantaista sunnuntaihin. Tarjolla oli useampi rata kaikille tasoluokille sekä tietysti agilityn avoimet SM-kilpailut. Lisäksi ihan ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettiin samassa yhteydessä agilityn games SM-kilpailut, jotka asetin oitis Hekan kanssa tämän kisakauden päätavoitteeksi. Kovinkaan tarkasti en tässä ala avaamaan peliluokkien sääntöjä, mutta tuomarin laatiman ohjeen voi käydä lukemassa täältä: Ota pelit haltuun. Olen epiksissä kisannut noissa peliluokissa, joten täysin vieraasta konseptista ei ollut kysymys.

Peliluokkien lisäksi ilmoitin Hekan neljään normistarttiin - lauantaille kaksi ja sunnuntaille kaksi. Perjantaina kilpailtiin snookerin SM-tittelistä ja lauantaina gamblers. Minua itseäni tuo snooker ei niin kovasti kiinnosta kuin jälkimmäiseksi mainittu, joten Joensuuhun lähdettiin vasta siten, että paikanpäällä Joensuussa olimme perjantaina alkuillasta. Siinä oli sitten koko loppuilta aikaa käydä tsekkaamassa kisapaikka sekä tutustua Joensuun keskustaan.


Hekan ensimmäinen startti oli lauantaina vasta puolen päivän jälkeen ja se oli Harri Huittisen agilityrata. Tykkäsin rataprofiilista hurjasti ja päästiinkin yli puoleen väliin, kunnes en tajunnut kääntää Hekaa tiukemmin ja se menikin A:n sijasta puomille. Toista starttia ei tarvinnut odotella kuin reilun tunnin verran, jolloin päästiin vuorostaan Katarina Virkkalan suunnittelemalle agilityradalle. Tämänkin radan profiilista tykkäsin yhtä paljon kuin edellisestä, mutta sekin kaatui ihan typerään pikkumokaan. Heka kaarratti ennen keinua, jolloin se juoksi siitä ohi ja korjatessani se syöksyi lähimpänä olevaan putkeen.

Myöhemmin päivän lopuksi käytiin odotettu Gamblersin SM-kilpailu. Tuomari, Sarah Mairs, oli saapunut tänne Kanadasta saakka. Kaikki osallistujat saivat kisapaikalle saapuessaan ko.radan ratapiirroksen etukäteen, jotta reittejä ja esteitä pystyi suunnittelemaan jo etukäteen. Se todellakin kannatti, ilman sitä olisi voinut olla aika kaoottista. Gamblersissa tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä eri esteiltä 30 sekunnin aikana, mutta joihinkin esteisiin liittyy rajoituksia, mm.kontaktilta ei saa mennä suoraan toiselle kontaktille. Radalla oli myös muutamia ekstratehtäviä, jotka suorittamalla annetun ajan puitteissa, sai lisäpisteitä. Tuolla se oli mini gamble-osuus, missä koira tuli lähettää aidalle ja siitä putkeen astumatta itse rajaviivan yli. Toinen tehtävä oli A-B-C-yhdistelmä. Suoritimme Hekan kanssa molemmat onnistuneesti. Kun 30 sekunttia oli täynnä, tuomari antoi äänimerkin ja oli välittömästi siirryttävä lopun gamble-osuudelle. Se oli tuomarin suunnittelema ja piti suorittaa kuten oli määrätty saadaakseen siitäkin vaaditut 15 pistettä. Minulla itselläni oli jalat aika hapoilla tuossa vaiheessa ja vaikka luulin juoksevani lujaa, ei se siltä näyttänyt kun videolta katsoi. Heka oli metrin verran edellä ja se ennätti hyppäämään 3.aidan edestä, vaikka se kuului suorittaa takaa. Näin ollen jäätiin ilman gamble-pisteitä.

Heka oli kuitenkin kahminut pisteitä sen verran hyvin muualla, että se riitti lopulta Gamblersin SM 6-sijaan. Samalla Heka tienasi menolipun sunnuntain games kokonaiskisan finaaliin!


Ajattelin, että jo kärkikymmenikköön pääseminen olisi enemmän kuin upeaa mutta Heka päätti pistää vieläkin paremmaksi. Koska Hekalle tuli yksi ylimääräinen startti lisää finaalipaikan myötä sunnuntaille, jätin sen ko.aamulta yhdeltä radalta pois. Saatiin näin ollen nukkua hieman pidempään sekä keskittää kaikki paukut finaaliin.

Sunnuntaina aamupäivällä käytiin juoksemassa Vesa Sivosen hyppäri ja Heka oli todella hyvässä vireessä. Päästiin viidenneksi viimeiselle esteelle, kunnes yksi aita osui koiran horisonttiin ihan ihmeellisestä kulmasta. Vieläkin mietityttää, että miten ihmeessä se sinne meni. Oli miten oli, meillä oli ko.startin ja finaalin välissä lähes 5 tuntia toimetonta aikaa, joten lähdettiin takaisin hotellille minne Heka ja Syke jäivät vetämään hirsiä. Me kiertelimme äitini kanssa Joensuun keskustassa ja syömässä.
Kuvat - Agiråkki

Gamesin finaali startattiin snookerilla, josta saatiin jälleen ratapiirrokset etukäteen. Snookerin säännöt olivat minulle itselleni melko vieraat, mutta olin ymmärtävinäni ne oikein ja pysyin sunnitelmassa kun lähdettiin radalle. Sitten en tiedä mitä tein väärin, mutta tuomari puhalsi pilliin ja meidän piti samantien juosta maaliin. En ole vieläkään oikein saanut selville, että missä tuli mokattua ja tämä harmitti melkoisen paljon itse h-hetkellä. Päätin juosta finaalissa kuin viimeistä päivää ja nauttia siitä, että olimme ylipäätään finaaliin päässeet. Hekan lopullinen sijoitus oli GAMES SM 12/33. Ei yhtään huonosti 10-vuotiaalta veteraanilta, joka paineli menemään minkä kintuistaan pääsi. Nämä peliluokat oli kuin luotu sille. Gamblers SM 6, kärkikymmenikköön ja finaaliin pääsy olivat oikea unelmien täyttymys. Heka on uskomaton, se näytti kaikille että kyllä täältä kuulkaa moottoria vielä piisaa.

"Milloinkaan tähän haippiin en saa tottuu. Jengi hieroo käsiä ja venaa koska bensa loppuu. Painan vielki kaasua, en anna liekin sammua. Huudan ette saa mua, jumalauta ette saa mua!" 

-Cheek/all good everything-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti