Joskus sitä tulee miettineeksi, että olisiko elämä stressittömämpää ilman koiria? Kun ei tarvitsisi huolehtia, että koskahan sitä sattuu jotakin. En tiedä, mutta tänään tuo kysymys nousi taas mieleeni. Julia etsiskeli peruneiden tilalle uusia koirakoita agilityn mainoskuvauksiin Haukkuvaaraan. Tulin kysyneeksi, että olisiko Heka tarpeeksi hyvä kandidaatti ja se kelpuutettiin.
Kuvauksissa tehtiin yksittäisiä esteitä ja/tai 1-3 esteen sarjoja, joten mistään kovin ihmeellisestä ei ollut kysymys. Heka valikoitiin suorittamaan pituus, jonne lähetin sen putken kautta ja pituudelta suoraan toiseen putkeen. Kuvaaja sarjatulitti kamerallaan ja itse en enää pysynyt laskuissa, että kuinka monta kertaa Heka oli niitä putkia edestakaisin juossut. Näin jälkikäteen mietittynä se määrä Hekan vauhdin mittapuulla oli liikaa.
Heka oli ennen kuvausta ja sen aikana ihan normaali, riehakas itsensä. Sitä en sitten tiedä että mitä tapahtui ja milloin, mutta jotain siellä jommassa kummassa putkessa on pitänyt tapahtua, sillä Heka ulahti kivusta kun kuvaaja silitti sitä lantiosta. Hetken näytti siltä, että kaikki on kunnossa, mutta sitten kivut kasvoivat ja lopulta koko koira oli aivan kierossa sekä selkä vinossa. Halusin heti eläinlääkäriin sillä Heka on koira, joka näyttää kipua vasta sitten, kun sattuu ihan kunnolla. Soitin AlmaVetiin ja meidät otettiin vastaan jo n.tuntia myöhemmin.
Klinikalla Heka tutkittiin ja siitä ei löydetty kipukohtia lihaksistosta eikä myöskään rangasta. Myös lonkat ja takajalat olivat kivuttomat. Anaalirauhaset olivat tyhjät eikä vatsassakaan aristanut mikään. Heka oli siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä vetänyt lipat toisessa putkessa, ellei jopa molemmissa. Se on sitten saanut lantion kiertymään ja niskan tärähtämään. Tiina antoi sille vielä ennen kotiinlähtöä pistoksena opioidikipulääkettä -ja tulehduskipulääkettä. Kipulääkekuuria jatketaan huomisesta alkaen ainakin viikonlopun yli. Heka on edelleen aika surkeana. Se ei mielellään laske päätään alas eikä se kykene liikuttamaan sitä kumpaankaan suuntaan, ei ravistelemaan eikä myöskään haukottelemaan. Kaiken lisäksi tuo opioidikipulääke sai sen mahan vielä kaiken kukkuraksi kipeäksi, joten ruoka ei ole maistunut kuin viimeksi aamulla.
Tämä tapaus sai minut (jälleen) pohtimaan agilityn mielekkyyttä harrastuksena ja tällä kertaa aika vakavasti. Toki tässä nyt oli oma twistinsä, sillä ei Heka tuolla tavalla treeneissä tai kisoissa juokse koskaan putkia edestakaisin monta kertaa peräkkäin. Olisiko tätä koskaan tapahtunut, jos emme olisi kuvauksiin menneet? Tuskin. Mutta sitä nyt on aivan turha murehtia jälkikäteen, käynyt mikä on käynyt ja nyt on tärkeintä saada Heka takaisin kuntoon.
Myös Syke on ollut levossa tiistai-illasta lähtien. Laskiessani sitä sylistä alas, neiti päättikin ottaa allekirjoittaneen mahasta vähän takapotkulla vauhtia ja enhän minä osannut siihen varautua. En ennättänyt saamaan koirasta kiinni ja Syke lensi n.metrin mittaisen ilmalennon suoraan päin lattiaa. Levon jälkeen se uikutti ja pannan laittaminen sekä pois ottaminen aiheutti sille niskaan kipua. Onneksi meille oli jäänyt sen hammasoperaation jäljiltä kipulääkettä, joten Syke on nyt saanut sitä kahden päivän ajan. Se on alkanut voimaan jo paljon paremmin, mutta asiasta säikähtäneenä ennätin varaamaan sille ajan Marjolle ensi maanantaiksi. Tässä käy nyt kuitenkin niin, että se aika siirtyy Hekalle. Nähtäväksi jää kuinka ison tällin Heka on saanut. Mistään pienestä ei kuitenkaan nyt ole kysymys, sen verran Heka on kipua näyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti