Kohti kilpailukautta

Maanantaihin saakka Heka otti pääasiassa lepiä osteopatian jäljiltä ja näin ollen sen keho on saanut palautua kaikessa rauhassa takaisin tasapainoon. 

Kevät on kohissut jo pidemmän aikaa ja nyt kun Heka on sekä huollettu, että terveystarkastettu, ollaan pikkuhiljaa ruvettu valmistautumaan kesään ja tietysti itse kilpailukauteen. Vielä ei kuitenkaan konkreettisesti olla juurikaan mitään tehty, mutta eiköhän tässä pääsiäisloman aikana laiteta hommaa aluille.

Maanantaina Jattilassa järjestettiin agilityn möllikisat ja seurattuani kavereiden videoita viikonlopun aluevalmennuksesta, kiinnitin huomiota Jattilan tekonurmelle lisätystä hiekasta. Koirat eivät liukastelleet ja moni oli sanonut pohjan olevan pitävämpi nyt. Mietin ja harkitsin asiaa moneen otteeseen, mutta lähdettiin lopulta Hekan kanssa kokeilemaan pitävätkö puheet paikkansa. Ilmoittauduin ainoastaan putkiralliluokkaan ja varmuuden vuoksi suojasin Hekan kannuskynnet. Ne puheet todellakin pitivät paikkansa, sillä Heka ei vetänyt yhtäkään sivuslidea, vaan tykitti kilpailun ulkopuolisena kovimman ajan miniluokassa: 21,52 s 0-tuloksella.

Juostiin sama ralli kahdesti, sillä halusin kokeilla kahta eri variaatiota 4.putken kohdalla. Tottakai se surkeampi suoritus tallentui videolle, mutta menköön nyt.


Ihan ei Hekan vauhti ole omasta mielestäni kilpailukestävyyden tasolla, mutta ei sen vielä edes kuulukkaan olla. Nyt sitä vasta ruvetaan kasvattelemaan. Mutta koira kulkee hyvin, se on pääasia.

Tänään palailtiin takaisin omiin viikkotreeneihin, jossa oli luvassa kaarretta, kahdeksikkoa ja hyppytekniikkaa. Aloitettiin hyppytekniikalla yhdistettynä kahdeksikkoon. Heka muisti hyppytekniikkaharjoitteen ja siihen ei tarvinnut ruveta tuhraamaan ylimääräistä aikaa. Kahdeksikossa rytmitin itse toisella kerralla väärin ja sen seurauksena Heka oli tulossa okserista ohi, korjasi viime hetkellä jolloin se lähti arvioimaan kahta seuraavaa hyppyä väärin. Tämän seurauksena tuli rima alas. Julia kuitenkin sanoi, että Heka hyppää kaarteissa todella hyvin eikä sillä ole niissä mitään ongelmaa, kunhan ohjaaja vain rytmittää oikein. 

Miten se voikin olla niin uskomattoman vaikeaa?

En ollut kuivaharjoitellut itse rataa sen koommin, joten seuraava osuus meni sitten vähän harakoille sen vuoksi. Ei siis koiran puolesta, vaan minun. Heka sen sijaan teki loistoduunia ja mm.puolivalssi sekä poispäinkäännös + hirtto putkeen oikealta puolelta onnistuivat täysin yli odotusten. Kyllä se on nyt ohjaajankin ruvettava käymään niillä juoksulenkeillä sekä kehitettävää omaa ketteryyttä ja kestävyyttä.

Koeajoimme samassa yhteydessä yllä olevassa kuvassa Hekan etutassuissa olevat suojat. Ne ovat Kepeä Taipaleen valmistamat jarruanturasuojat. Niiden tehtävä on suojata koiran etujaloissa olevat jarruanturat, joihin tuppaa tulemaan nirhaumia mm.vinttikoirilla. Suojat ovat keskeltä avoimet, jolloin rannenivelten liikeradat pysyvät normaaleina. Alunperin noita suojia oli saatavilla vain koossa whippet - bordercollie, mutta kerroin valmistajalle, että Hekan lisäksi varmasti moni muukin minikoira hyötyisi noista suojista. Ei mennyt kuin n.3 viikkoa kun sain kuulla, että nyt suojia saa myös koossa kääpiövillakoira. Itse en noita suojia tilannut jarruanturoiden vuoksi, vaan kannuskynsien. Heka ei ollut niistä moksiskaan ja kynnet pysyivät myös tiukasti suojien alla turvassa. Enää meidän ei tarvitse tehdä Hekalle tassusidosvirityksiä suojaksi.


Huomenna Hekalla on taas vaihteeksi työpäivä edessä, sillä olen luvannut esiintyä sen kanssa työpaikkani nuorten järjestämässä pääsiäistapahtumassa. En kyllä vielä(kään) tiedä, että mitä tehdään ja millä tavalla, mutta eiköhän me jotakin kivaa keksitä. Kaiken lisäksi huomenna alkaa kauan odotettu ja NIIN tarpeellinen pääsiäisloma.

2 kommenttia:

  1. Me oltais niin tarvittu Tildalle junnuna tommoset suojat :D Sillä oli repes monta kertaa kannuskynnet ja loppujenlopuks ne oli sitten aina lenkeillä sidottuna. Ja olipahan homma. Jossain vaiheessa ne kannuskynnet sitten alkoi kestää. Mutta ompa hyvä että tommosia nykyään saa jos pukkaa samaista ongelmaa uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Aikamoinen rumba teillä on kyllä ollut :O Justiinsa tällä viikolla on tullut puheeksi nuo kannuskynnet, että miten ne tuppaa aiheuttamaan ongelmia joillakin koirilla ihan normi-lenkeillä. Mokomatkin riesat. Sinkki on ollut yksi mielettömän hyvä lisäravinne, jos haluaa kynsistä vahvemmat. Heka on nyt reilun kuukauden ajan saanut sinkkiä ja ero on huomattava.

      Poista