On tullut aika laittaa jäitä hattuun

Suomeksi sanottuna Heka ei enää tee agilityssa rataharjoituksia ennenkuin lumet ja jäät ovat sulaneet. Kuluneella viikolla tapahtui jotain sellaista, mikä pakotti pysähtymään. Ratapiirroksessa kolmantena esteenä ollut putki siinti koiran näkökentässä ensimmäisenä heti 1.esteen jälkeen ja sinnehän se Hekakin tietysti syöksyi, jonka jälkeen kuului ulahdus ja kaveri tuli sieltä kävelemällä ulos. Putki oli ko.kohdasta katsottuna ikävässä kulmassa, joka koitui minun villaeläimen "turmioksi." Treenit loppuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat alkaneetkin. Kotiin päästyämme hieroin ja venyttelin Hekan niin perusteellisesti kun vaan ikinä osasin eikä se antanut minkäänlaisia merkkejä kivusta tai epämiellyttävästä tunteesta. Minullehan tämä oli tietysti taas vaihteeksi maailmanloppu. Se kuitenkin jäi epäselväksi mitä Hekalle oli siellä putkessa tapahtunut, sillä kukaan ei sinne asti nähnyt.

Minähän olin jo heti laittamassa Hekan syrjään koko lajista mutta itkettyäni asiaa facebookissa, sain sitä kautta neuvoja ja kannustavia kommentteja niin ell-Suvilta, kuin kanssatreenaajiltakin. Ensimmäinen vaihtoehto oli jättää Heka kokonaan tauolle ja palata treeneihin vasta sitten, kun lumesta ja jäästä ei ole enää tietoakaan. Kun taas se toinen vaihtoehto voisi sallia meidän jatkaa mm.lyhyillä tekniikkatreeneillä ja kontaktien vahvistamisella ilman pelkoa siitä, että tuo koira saattaisi satuttaa itsensä. Kuten moni varmasti jo tietää, tämä talvi on aiheuttanut meille enemmän huolta ja murhetta kuin iloa. Lenkit koostuvat pääasiassa hihnakävelyistä ja viimeisen kahden kuukauden aikana Heka on päässyt liikkumaan vapaana vain kolmesti. Kotona ollaan sitten tehty erilaisia syvien lihasten hallinta-harjoituksia, mutta se ei missään nimessä korvaa sitä monipuolista liikuntaa johon Heka on tottunut ja jota agilitykoiran kunnossa pitäminen vaatii.

Jotenkin sokeasti olen ajatellut niin, että onneksi tuo koira pääsee edes kerran viikossa Haukkuvaarassa juoksemaan turvallisesti. Nyt on kuitenkin niin, että Heka on enemmän vaaraksi itselleen ja sen patoutunut energia purkautuu aivan väärällä tavalla. Päänuppi vie tällä hetkellä enemmän kuin mihin jalat kykenee. Suvia lainaten, mikäli nyt on mentävä olosuhteiden armoilla ja jos se tarkoittaa taukoa ja/tai muiden konstien keksimistä että nuppi pysyy kuosissa, niin sitten se vaan menee niin. Maltti nyt voi antaa tulevaisuudessa paljon enemmän, kuin mitä tässä tilanteessa menetetään. Sen vuoksi nyt tehdään treenisuunnitelmiin muutoksia ja Heka taukoilee ratatreeneistä siihen saakka, kunnes tämä surkea talvi on lusittu. Minun koirani on aivan liian tärkeä ja rakas rikottavaksi. Hekalla on kuitenkin pohjakunto sen verran hyvä ja se ei sieltä mihinkään katoa, vaikka mentäisiin jonkun aikaa rauhallisemmin.

Kunnon yöunien jälkeen katsoin heti ensitöikseni aamulla Hekan liikkeet uudelleen ja kaikki oli aivan kuten edellisenä iltana. Ei kipua, epämiellyttävää tunnetta, aristusta, epäpuhtautta liikkeissä. Ei niin mitään. Ihan täysin rennoin mielin en kuitenkaan kyennyt olemaan, joten alkuillasta pyörähdettiin AlmaVetissä laseroitavana. Heka sai niin perusteellisen käsittelyn aina niskasta lantioon saakka, että tuon koiran olisi voinut tökkäistä sormella kumoon. Ranka ja lantio olivat suorassa, jalat venyivät hyvin eikä niskassakaan tuntunut mitään epänormaalia. Suvi vielä tiivisti tämän kaiken sanomalla: Nyt siis LEPO.

Ja käskystä!