Kaksijakoiset fiilikset

Hekan toisen saikkuviikon lopussa lähdettiin seinien tuijottelua pakoon Kodin Terran eläinmaailman syntymäpäiville. Oman auton sijasta taitettiin matkaa paikallisliikenteen busseilla ja kaikkinensa ko.päivä teki meille molemmille hyvää.

Alunperin mietin, että olisin ilmoittanut Hekan ko.tapahtumassa järjestettyyn mätsäriin veteraaniluokkaan. Porukkaa oli kuitenkin ihan pipona ja odottelu ei kiinnostanut, skipattiin koko homma ja keskityttiin ennemmin visan vinguttamiseen. Kaikista eläinmaailman tuotteista sai 20% alennuksen, joten hamstrasin pakkaseen lisää lihoja sekä luita.

Eilen päästiin tekemään comeback agilityn kiemuroihin ja varmuuden vuoksi pyysin vielä pitämään Hekalle rimat kahdessakympissä. Treenien pääteema oli hyppytekniikan perussarjassa sekä putkijarruissa. Perussarjan sai myöhemmin tehdä osana rataa, mutta Hekan kanssa halusin tehdä sen ensin ihan erillisenä. Heka oli melkoisissa tiloissa jo alusta lähtien, kiitos saikun, ja alussa se keskittyikin enemmän minun haukkumiseeni räkä poskella kuin itse tekemiseen. Perussarja saatiin kuitenkin onnistuneesti tehtyä ja oli aika siirtyä itse rataharjoitukseen. Päästiin tasan neljännelle esteelle saakka (joka oli suora putki), josta jarruttaessa Heka pysähtyi ja alkoi nuolemaan vasenta etutassuaan. Verta.

Ei ole sanoja kertomaan, mitä omassa mielessä sillä hetkellä liikkui. Lopetettiin tekeminen siihen paikkaan ja eikun samantien hanan alle tarkistamaan mistä veri oli lähtöisin. Kynsi oli ehjä, luojan kiitos, mutta ko.tassun toisen uloimman varpaan ihoon oli tullut pintanaarmu josta tihkui veritippoja. Putsauksen ja huuhtelun jälkeen vuoto loppui kuin seinään, mutta se oli selvää että ratatreenit oli sen illan osalta siinä. Mietittiin Julian kanssa hetki mitä tehdään ja tuumailun jälkeen päätettiin katsoa, että kestäisikö Hekan tassu pelkän puomin kontaktin muistuttelua. 

Sovimme Julian kanssa niin, että menen puomin toiseen päähän ottamaan Hekaa vastaan ja sen tulisi pysähtyä käskyllä, vaikka en itse liikkuisi. Peräti kahdesti tuo koira päätti tulla ihan röyhkeästi läpi, mutta sitten alkoivat herneet loksahdella kohdilleen. Toisella kerralla jäin itse puomin puoliväliin ja Hekan piti itsenäisesti suoriutua loppuun asti sekä pysähtyä. Laitettiin lelu etupalkaksi ja pakko kyllä sanoa, että tuo koira ei ole koko tähänastisen agilityuransa aikana tehnyt yhtä tyylikästä kontaktia, vaikka olen itse reilusti taempana. 

Kaiken lisäksi tassu kesti puomin treenaamiseen eikä verenvuotoa enää ilmennyt. Treeneistä jäi siis kaikinpuolin hyvä maku suuhun, mutta silti oli jotenkin kaksijakoiset fiilikset tuon tassun takia. Hanget on ulkona kuin hiekkapaperia/pientä lasinsirua ja tästä johtuen Hekan tassujen iho on nyt normaalia herkempi vaurioitumaan, sehän tuppaa peruslenkeilläkin saamaan naarmuja. Eikä minun koirani ole suinkaan ainoa, joka tästä samasta ongelmasta kärsii. Talvi voisi jo mennä pois, olen kurkkuani myöten täynnä tätä jäätä ja rosoisia hankia. Treenisuunnitelmia tämä muuttaa siltä osin, että taidetaan Hekan kanssa keskittyä nyt enemmän kontakteihin sekä joihinkin yksittäisiin tekniikan hiomisiin. Itse ratatreenit saavat väistyä nyt hetkeksi. Sen verran sisuunnuin ja ärsyynnyin tämän talven tilanteesta, että tilasin eilen Hekalle suojatossut lenkkikäyttöön joita käytetään mm.valjakko-koirilla. Enää en anna tämän mokoman vuodenajan jarruttaa meidän harrastamista.