Ensilumi satoi eilen maahan. Normaalisti olisin riemusta kiljuen hyppinyt ulos ottamaan Hekasta ne joka vuoden pakolliset ensilumi-kuvat. Nyt en voinut. Minulle nousi ma-ti välisenä yönä kova kuume ja koko eilinen päivä meni ihan kirjaimellisesti sängyn pohjalla. En jaksanut kunnolla edes seistä. Sen sijaan näin ikkunasta hiutaleiden leijailevan ja toivoin, että lumet säilyisivät maassa vielä jonkin aikaa. Tiedä mikä sitten noin äkillisen kuumeen nosti, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Mutta se omasta sairastelusta. Heka on aiheuttanut huolta viimeisen 1½ viikon ajan. Sen käytös alkoi muuttua koko ajan oudommaksi. Heka mm. pullisteli lenkeillä vastaantuleville koirille nostamalla niskavillansa pystyyn mikä on sille vierasta, sillä sitä ei lenkillä toiset koirat kiinnosta tuon taivaallista. Toinen muutos käyttäytymisessä näkyi Hekan nukkuma-asennossa, se alkoi mielellään pitää päätään ns.koholla. Kaikista näkyvin muutos oli Hekan hännässä. Se ei mielellään pitänyt sitä enää pystyssä. Tiesin heti, että tämä ei ole minun koirani. Minun Hekalleni ei ole normaalia käyttäytyä näin.
Varasin samantien ajan Marjolle, joka opiskelee osteopaatiksi. Hän löysi syyn Hekan muuttuneeseen käytökseen. Hekan vasen SI-nivel oli aivan jumissa, jonka seurauksena Heka käytti oikeaa puolta kropastaan kuormittavasti. Kuormitus ajoi kudosta kohti anaalirauhasia ja tästä johtui se, miksi Heka ei enää mielellään nostanut häntäänsä. Kaiken lisäksi Hekan kaula oli myös aivan jumissa ja ainoa asento missä se ei nukkuessaan tuntenut kipua, oli pitää päätä koholla. Mikä tämän kaiken sitten aiheutti? No niinkin arkinen tilanne, kuin leikkiessä kaatuminen. Heka mätkähti lattialle täysiä, suoraan vasemmalle kyljelle. Vaikka koirassa ei silloin näkynyt ulkoisesti mitään ja näennäisesti kaikki vaikutti olevan hyvin, olikin tilanne täysin päinvastainen.
Heka vastasi hoitoon erittäin hyvin ja koko koira aukesi nenästä hännänpäähän. Kyllähän siinä itku meinasi päästä, kun hoidon lopuksi Heka nosti häntänsä normaalisti pystyyn ja siitä lähtien se on pitänyt sitä ylhäällä niinkuin kuuluukin. Lisäksi Heka nukkuu jälleen pää alhaalla, nytkin se koisaa onnellisena vieressäni, kun istun sohvalla läppäri sylissä kirjoittamassa blogia.
Tämä oli vain pieni tarina siitä, kuinka kipu muuttaa koiran käytöstä. Te rakkaat koiralliset kaverini, jos koiranne kaatuu pahasti esim.agilityradalla tai kokee rajun törmäyksen koirakaverin kanssa leikkiessä, älkää jääkö odottamaan. Ottakaa yhteyttä hierojaan, fysioterapeuttiin tai osteopaattiin. Jos minä olisin Hekan kohdalla jäänyt odottamaan, ei yksi hoitokerta olisi riittänyt sitä auttamaan. Minä sain Hekan takaisin. Tämä on se Heka, jonka minä tunnen.
Sain Marjolta äärimmäisen mieltä ja sydäntä lämmittävää palautetta, kuinka hyvin olen pitänyt Hekasta huolta. Hekalla ei tuntunut varpaissa, polvissa, kyynärissä tai nivelissä mitään ylimääräistä tai normaalista poikkeavaa. Heka on hänen mukaansa yksi niistä, jota ei ole ylikuormitettu liiallisella harjoittelulla ja se on saanut tarvittavaa hoitoa silloin kun se on sitä tarvinnut. Siksi se onkin niin kovassa iskussa. Voiko parempaa kiitosta edes saada?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti