Tavoite on olla tyytyväinen

Elokuu pyörähtikin sopivasti käyntiin koiratanssikisoilla. Heka on kisannut koiratanssissa viimeksi huhtikuussa ja siitä lähtien se laji on ollut tavoitteiden mukaisesti ihan jäissä. Pidin sitä myös jonkinlaisena ihmeellisenä päähänpistona, että edes ylipäätään ilmoitin meidät kisoihin. Kisasimme sekä htm:ssä että freestylessa, molemmissa avoimessa luokassa. Kisat järjestettiin Leppäveden liikuntapuistossa, n. 10 km:n päässä Jyväskylästä joten kotikisoista voinemme kuitenkin puhua. Ei reissaamista, ei pitkiä automatkoja joten mikäpäs siinä sitten.

Minun piti alunperin olla kisoissa paikanpäällä vain kisaajana, en tykkää noin yleisesti ottaa mitään ylimääräistä kontolleni sillä haluan keskittyä koiraan ja itse suorituksiin. Hyppäsin kuitenkin lennosta kuuluttajan puikkoihin, mutta onneksi Heka pystyi olemaan sen tehtävän aikana koko ajan mukanani. Kisat alkoivat htm:llä ja me esiinnyimme Hekan kanssa viimeisenä. Heka oli vähän turhan draivikkaalla ja innokkaalla tuulella kehään mentäessä, sillä se teki heti kehään saavuttuaan kaksi riemuloikkaa haukun säestämänä. Itse olin aivan varma, että nyt ei todellakaan tule hyvä heilumaan. Heka kuitenkin yllätti positiivisesti. 

Tässä vielä htm-suorituksen tuomarikohtaiset pisteet ja kommentit.

Tiina Jounio (vastaava tuomari): Tekn.laatu 76/100. Taiteellinen vaikutelma 80/100. Yhteensä 156/200. "Avoimeen luokkaan kaipaisi vähän enemmän liikesuuntia tai positioita eli teknisesti vaikeampaa ja monipuolisempaa ohjelmaa. Kontakti erinomainen haukkumisesta huolimatta. Hyvä kehänkäyttö."

Heli Nousiainen: Tekn.laatu 75/100. Taiteellinen vaikutelma 74/100. Yhteensä 149/200. "Muutama haukkusarja pudotti pisteitä, taisi koira hieman kiihtyä. Musiikkia olisi voinut vielä ilmennellä omalla liikkeellä paremmin. Kehänkäytöstä plussaa."

Marita Packalen: Tekn.laatu 80/100. Taiteellinen vaikutelma 75/100. Yhteensä 155/200. "Kokonaisuutta pilasi hieman haukkuminen." 

Muutamien haukkujen saattelemana tanssailtiin itsemme htm:n avoimen luokan 2.sijalle yhteispistein 153,33/200. Kaikki ne vähäisetkin haukut tulivat vain ja ainoastaan niiden siirtymien aikana, kun vaihdoin Hekan positiosta toiseen. Yhdessä hetkessä ajattelin, että en enää saa haukkua laantumaan mutta niin se Heka kuitenkin vaan sitten hiljeni. Loppujen lopuksi. Positioita ohjelmassa oli 5, mutta suuntia olisi kyllä saanut olla avoimeen luokkaan enemmänkin. Sivuttain seuraaminen ei oikein sujunut ja ei se tällä treenimäärällä ole edes niin ihmeellinen asia. Kirjoitinkin tänne aikaisemmin, että sillä mennään mitä meillä on ja siihen tyydytään.


Freestylessa kisattiin aivan siellä avoimen luokan loppupäässä, joten siinä oli hieman pidempi väli hengähtää ja miettiä mitä siellä kehässä oikein tullaan tekemään. Meidän fs-ohjelma ei ollut niinkään tanssillinen, vaan enemmän sellainen tarinahenkinen ja sitä yritin parhaani mukaan ilmentää itse suorituksen aikana. Heka oli jälleen melko kviik kviik-tuulella ja täysin hiljaiseksi en sitä saanut. Enkä edes yrittänytkään, olen niin tyytyväinen että kaveri kykeni kaikesta huolimatta suoriutumaan pitkästä ohjelmasta tekemällä kaiken. Ihan kaiken. Ohjelman loppupuolella Heka kantoi suussaan ruusua, jonka sijasta se päättikin vahingossa ottaa ensimmäisenä suuhunsa ruohon "virkaa" toimittaneen vihreän huopa-palan suuhunsa. Minkä pieni puudeli treenaamattomuudelle mahtaa kun omistaja ei ole erotellut kumpi sieltä oikein pitää suuhunsa ottaa. Korjasin asian ja ruusu löysi tiensä Hekan leukojen väliin. Olin meidän suoritukseen tosi tyytyväinen suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että Heka ei antanut vähäisten haukkumisten vaikuttaa itseensä vaan se tsemppasi hienosti loppuun asti. Olin itse aivan äimistynyt, että se ei esimerkiksi pujottelun aikana äännellyt ollenkaan.

Tässä vielä meidän freestyle-ohjelman tuomarikohtaiset pisteet ja kommentit.

Tiina Jounio (vastaava tuomari): Tekn.laatu 83/100. Taiteellinen vaikutelma 80/100. Yhteensä 163/200. "Taitava koira, jolla on teknisesti vaativia liikkeitä. Hyvä kehänkäyttö ja mukavan vaihteleva ohjelma. Ääntelyä aika paljon."

Heli Nousiainen: Tekn.laatu 75/100. Taiteellinen vaikutelma 74/100. Yhteensä 149/200. "Haukkua vieläkin ja pisteiden menetykset siitä.  Musiikki on hieman sekava, joka johti myös liikkeiden irtonaisuuteen."

Marita Packalen: Tekn.laatu  89/100. Taiteellinen vaikutelma 79/100. Yhteensä 168/200. "Koira oli hyvin mukana, mutta haukkuminen alensi pisteitä."

Tässä kohtaa en itse odottanut mitään hyviä pisteitä, sillä ohjelma mielestäni poikkesi melko radikaalisti siitä mitä olemme aiemmin tehneet ja tiesin että nuo satunnaiset haukahdukset alentavat pisteitä satavarmasti. Yllätys olikin positiivinen ja melko suuri, kun kisakirjaan oli merkitty pisteitä yhteensä 160/200! Odotin korkeintaan jotain 150-155:n väliltä, mutta kun ei odota liikoja, ei luonnollisesti myöskään pety. Näin se menee. Kuma jäi vaivaiset 2,67 pistettä vajaaksi, mutta ei sen kummemmin harmita. Pikemminkin olen tyytyväinen noinkin isosta pistemäärästä. Tuomarit yllättivät positiivisesti ja varsinkin yhden tuomarin kommentti "tuollaisen Hekan haluaisi moni", lämmittää kovasti allekirjoittaneen mieltä.

Tavoite oli tosiaankin olla tyytyväinen ja se tavoite täyttyi enemmän kuin hyvin. Heka ei kuitenkaan harrasta koiratanssia enää samalla tavalla kuin aiempina vuosina ja tavoitteellinen kisaaminen on ollut jäissä jo pidemmän aikaa ja siellä se tulee olemaan jatkossakin. Ai niin ja minähän improvisoin kokonaan molemmat ohjelmat. Htm:ään olin miettinyt suunnat ihan vain sen vuoksi ettei karauteta päin kehänauhoja, mutta freestylen suhteen en ollut miettinyt senkään enempää yhtään mitään. Tästä sainkin kiitosta kanssa-kisaajilta, meidän ohjelma oli heidän mielestään upea ja erilainen. Kisoissa oli lämmin ja ihana tunnelma. Oli aivan mahtavaa nähdä jälleen muita harrastajia ja kisaajia. Lisäksi selvisin hyvin kuuluttajan pestistä omien kisasuoritusten ohella. Meillä oli vielä kisojen jälkeen buukattuna yksi esiintyminen erään koiratuttavan syntymäpäivillä, mutta koska päivä kisoissa venähti normaalia pidemmäksi, emme ehtineet ajoissa kotiin ja näin ollen esiintyminen piti meidän osalta perua. Ensi yökin menee ehkä jopa valvoessa, sillä kellistimme itsemme Hekan kanssa kotiin saavuttuamme sänkyyn ja järkytyin aika tavalla kun herätessäni kello oli 21.27. Hupsista. Jotenkin tuo koiratanssi uuvuttaa henkisesti enemmän kuin esim. agility. Meidän kalenterikin alkaa pikkuhiljaa hupenemaan kun syksyä kohti mennään, mutta onneksi tässä on vielä kaikenlaista kivaa tiedossa ja tulossa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä unohtaa koiratanssi jälleen, en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Sen näkee sitten. "Kaikki lähtee itsestä, sua ei voi mikään estää. Täytyy olla realistinen, muttei pessimistinen. Tiedän mitä haluun mitä en. Tavoite on olla tyytyväinen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti