Motivaatio on hukassa. Jälleen kerran. Heka ei ole nägnytkään agilityesteitä yli 1½ viikkoon ja frisbeetäkin vain kerran. I don't get it. En jaksaisi nalkuttaa, mutta mainitsen nyt vielä kerran että syy kadonneeseen motivaatioon on yli kuukauden kestänyt helle. Kuukauden! Aivot ei yksinkertaisesti jaksa miettiä tai pohtia mitä pitäisi treenata, mutta sen tiedän että to do-listalla on kaikenlaista laidasta laitaan. Toisaalta tämmöinen näinkin pitkään kestänyt tekemättömyys on ollut sekä henkisesti että fyysisesti ihan hyvää vaihtelua. Molemmille. Vielä olisi muutamat kisatkin tiedossa, mutta en ole niitäkään jaksanut liiemmin miettiä. Hyvä kun edes muistan minne ollaan menossa ja milloin. Ensi viikolla sää näyttäisi todellakin vihdoin ja viimein viilenevän, joten eiköhän tässä omakin pää ala pikkuhiljaa aktivoitumaan.
Eikä Hekan kanssa tarvitse pelätä sitä, että se oppi tuolta pääkopasta mihinkään katoaisi vaikka taukoa olisikin vähän normaalia pidempään. Lähinnä se on sitten sellaista asioiden ylläpito ja -muistuttelutreeniä. Tällä viikolla käytiin myöhään tiistai-iltana sään viilennyttyä tarpeeksi, tekemässä lähinurtsilla lyhyet kiekkoilutreenit.
Omaan silmääni näyttää siltä, että kiekkoiluun on ihan selvästi alkanut muodostua tietynlaista rutiinia ja Heka on tullut rohkeammaksi selkäni päällä ollessaan. Aiemmin sille tuotti hankaluuksia kiekon ottaminen suuhun siellä, mutta Heka ei olisi Heka ellei se oikeasti ja tosissaan yrittäisi onnistua. Sillä se yritti tosissaan ja lopulta onnistuikin. Olen elätellyt mielessäni jo pieniä toiveita siitä, että tuo koira voisi hyvinkin olla kisakuosissa tässä lajissa ensi vuoden puolella. Suomen frisbeekoirat järjestävät joka vuosi frisbeekilpailun joka tämän vuoden osalta pidettiin viime viikonloppuna Siuntiossa. Ehkäpä mekin olemme noissa karkeloissa mukana ensi vuonna, siinä jos jossain on aika hyvä motivaattori ja tavoite.
Motivaatio ei ole riittänyt omaan treenaamiseen, mutta muille sitä onkin piisannut senkin edestä. Tällä(kin) viikolla olin kahtena iltana kouluttamassa ja menee reilusti elokuun loppuun, ennenkuin jään näistäkin koulutuksista tauolle. Olen jo aikoja sitten päättänyt (täälläkin asiasta maininnut), että haluan keskittyä tulevana syksynä ja talvena vain Hekaan ja meidän ongelmien hiomiseen. Niin mahtavaa ja palkitsevaa kuin se kouluttaminen on, nyt vain tuntuu että ainakin seuraavan vuoden pidän kokonaan taukoa.
Minun piti lähteä tänä viikonloppuna Helsinkiin Miran kanssa maailmanvoittaja-näyttelyyn, mutta se vaihtuikin lennosta työviikonloppuun seuraavanlaisissa merkeissä.
Tänään minut sitten nakitettiin suoraan sanoen lennosta Suomen dobermanniyhdistyksen (keski-suomen alaosaston) mätsäriin pienten pentujen tuomariksi. Olin TOSI TOSI väsynyt Tampereen reissusta ja oli lähellä, etten kuukahtanut pystyyn. Olin ehkä normaalia löysemmällä asenteella liikenteessä, mutta tästä(kin) selvittiin hyvin ja mikäpä siinä tuomaroidessa kun järjestäjien puolesta homma pelittää. Tämän piti olla koko elokuun ainoa vapaa viikonloppu, mutta toisin kävi. Erityisen paljon mieltäni lämmitti erään shelttipennun omistaja joka kysyi "etkös olekkin Heka-villakoiran omistaja?" johon vastasin tietysti myöntävästi. "mä NIIN fanitan teitä, oon kattonut teidän videoita ja voi että kun tästä omasta tulisi samanlainen tykki." Olen joka kerta ihan häkeltynyt ja otettu kun saan kuulla näin ihania sanoja. Kiitos kannustuksesta ja kiitoksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti