perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kiihkopetterien aksatreenilöiset

Tämän viikon suunnitelmat agilityn suhteen menivät vähän uusiksi, sillä keskiviikkona töistä kotiin tullessani vastassa oli sisälle ripuloinut koira. Ja tottakai kaikki se kaikki tavara oli pitänyt ruutata sille vasta pestylle eteisen matolle. Vakio. Siinä sitten välittömästi alkaa pohtiminen, että mikä sai mahan tällä kertaa riehaantumaan. Mitään huomattavia eroja ei ole tapahtunut säässä, joillakin koirillahan helteet voivat saada ripulia tai oksentelua aikaan. Myöskään Hekan ruokavaliossa mikään ei ole muuttunut eikä se ole saanut mitään ylimääräistä koko viikolla. Ainoaksi ja melko varmaksi vaihtoehdoksi jäi se, että Heka on saanut suuhunsa jotakin sellaista mille se on allerginen. Sen olo kuitenkin helpottui välittömästi kun oli saanut kaiken itsestään ulos, että pidän tuota viimeisenä mainittua vaihtoehtoa erittäin todennäköisenä.

Maitohappobakteereilla ja elektrolyyteillä tilanne saatiin kuitenkin rauhoittumaan ja ennenkaikkea rauha sinne mahaan.

Omat viikkotreenit jäivät tuon episodin myötä kuitenkin välistä, mutta eilen uskallettiin lähteä poppareiden vapaavuorolle, Haukkuvaaran luonnonnurmelle.

Alunperin olin ajatellut meneväni paikalle ilman Hekaa, sillä olin lupautunut ohjaamaan kaverini bordercollieta, Mozartia. Vuoroin vieraissa. Mutta siinähän se menee kaksi missä yksikin. Mitää erillistä rataa ei kukaan suunnitellut, vaan kukin sovelsi sitä mukaa mitä halusi oman koiran kanssa tehdä. Taisi lähes jokaisella olla yksi ja sama tavoite - pohjan testaaminen. Niin myös itselläni. Hekan kanssa tehtiin ihan iisiä, 10 esteen rataa johon sisältyi valsseja ja vastakäännöksiä sekä keppien avokulma. Yllättävän hyvin Heka tuolla pohjalla liikkui, vaikka se ehkä hieman epätasainen oli jostain kohdin. Ei kuitenkaan merkittävästi, hyvin pystyi juoksemaan. Enemmän minulla itselläni oli tekemistä, kun en meinannut millään pysyä tuon koiran vauhdissa. 


Luonnonnurmi kisa-alustana on siis Hekalle oikein hyvin toimiva. Tauon jälkeen pääsin sitten hyppäämään maksikoiran puikkoihin. Mozart ja Heka ovat käytökseltään kuin samasta puusta veistettyjä. Molemmat ovat radalla kiihkeitä sekä nopeita. Ja hulluja. Ainoa ero niissä on tietysti rotu ja koko. Siksi Mozart tuntui omiin näppeihin aika "kotoisalta" ja turvalliselta. Aika nopeasti pääsin sinuiksi Mozartin päänupin kanssa ja sain siihen nopeasti tuntuman. Johtunee siitä, että vien Hekaa aika pitkälti maksikoirille soveltuvilla tekniikoilla ja sitten on helppo siirtyä tuollaiseen fyysisesti maksikokoiseen koiraan. Saatiin myös liikkuvaa kuvaa molemmista koirista ja siinä kyllä näkyy mielestäni hyvin se, kuinka pitkälti ohjaan molempia koiria ihan samalla tavalla.


Ja hei...onhan näiden kahden tieteellisesti todistettu olevan kaksi maailman fiksuinta koirarotua - bordercollie ja villakoira. Mozart on aivan ihana, vaikka meneekin räkä poskella siinä missä Hekakin. Otin lisäksi uuden haasteen Mozartin suhteen vastaan, lähden nimittäin kokeilemaan miltä sen kanssa tuntuu juosta kisatilanteessa. Niin siistiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti