sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesäkuun ensimmäinen viikko

Jäiks! Vaikka luonnoslista toisensa jälkeen lyhenee, tuntuu niitä tulevan samalla tahdilla koko ajan lisää. On NIIN paljon kaikkea mistä haluan teille kirjoitella. Ne jotka seuraavat meitä mm.facebookissa ja instagramissa, pysyvät ehkä enemmän reaaliajassa perillä meidän kuulumisista. Ja linkit näille kanaville löytyvät tuolta blogin oikeasta sivupalkista.

Takaisin treenien makuun päästiin jo tuossa 1½ viikkoa sitten ja sitä edellisellä kerralla meillä olikin kivasti koiranvaihtoviikot. Se suoritettiinkin ohjaus -ja liikkumisharjoitusten, valssien sekä sokkarien parissa. Pääsin kartturoimaan Pirjon ylisuperisti irtoavaa ja estefokuksen omaavaa sheltti-Dominoa. Yllättävän hyvin Domino lähti kanssani radalle, sillä sitä aiemmin vieneille ihmisille se on haistatellut pitkät sekä lähtenyt lätkimään. Tuo ko.harjoite tuntui sitten Hekan kanssa ylitsepääsettömältä, vaikka lainakoiran jälkeen pääsinkin paremmin jyvälle koko ideasta. Edellisellä viikolla päästiin treenailemaan Top Teamin hakurataan ja yksi pätkä meidän menosta löytyy niin ikään sieltä instagramin puolelta. Tuo ko.harjoite testasi koirien estefokusta, irtoamista, ohjaajan sijoittumista sekä rytmitystä. Ja jos aikaisemmin ei ole silmät yhtä hyvin heränneet tuolle rymitykselle, niin viimeistään nyt se tapahtui. Heka tiputteli rimoja joista suurin osa tuli alas omien rytmitysongelmien vuoksi. Lisäksi tuo koira oli hetkittäin todella ylikiihtyneessä tilassa ja se mm.puri allekirjoittanutta oikeaan polvitaipeeseen. Vaikka suurin osa tiputuksista tapahtuikin omien sössimisten vuoksi, oli silti hyvä että Hekalle oli seuraavalle päivälle varattu aika Marjon käsittelyyn.

Lähinnä sillä halusin viedä Hekan Marjolle, että hän saisi katsottua olisiko taannoin hammasoperaatio jättänyt jotain lukkoja tai jumeja kroppaan. Olihan se. Hekalla oli sekä kallonpohjassa, että kaulassa pieniä jumeja jotka kuitenkin saatiin hyvin auki. Kaulan alueen jumin epäiltiin johtuvan nielussa pitkään olleesta intubaatioputkesta, muistanette kuinka kerroin että Hekalla oli ääni käheänä muutaman päivän toimenpiteen jälkeen. Lisäksi oikeassa haukkarissa oli pientä kiertoliikettä, joka sekin saatiin kuitenkin vaivattomasti palautettua raiteilleen.


Tälle päivälle oltiin sovittu treffit seurakaverini sekä hänen phalenepennun, Priiman, ja Hekan kanssa. Kuten moni jo varmasti tietää, meille on tulossa karvaista perheenlisäystä loppuvuodesta ja yritän mahdollisimman paljon saada Hekalle sovittua erilaisia koirakohtaamisia ennen sitä. Priima painoi vain 1,3 kiloa, mutta fiksuna herrasmiehenä Heka osasi käyttäytyä itseään reilusti pienemmän kaverin kanssa oikein nätisti. Heka on siitä ihana, että se ei jyrää tai juokse yli eikä myöskään läpsi tassuilla yms.


Tärskyillä vierähtikin huomaamatta sellaiset 1½ tuntia, mutta mikäpäs siinä. Sää oli aivan ihana, lämmin ja aurinkoinen. Ehkä se kesä näyttäisi vihdoin ja viimein tekevän tuloaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti