Väsymys

Sellaista on nyt ilmassa. Moni on kuitenkin mm. facessa kysellyt koska Tiian ja Outin valmennuksista tulee bloggausta, joten laitetaan tämä nyt tänne yhteisesti kaikille; Ensi viikolla. Itselläni on nyt ihan tolkuton väsymys. Ja ehei, se ei liity mitenkään Hekaan tai sen kanssa harrastamiseen. Ei todellakaan. Kuitenkaan blogiin kirjoittaminen ei onnistu väsyneenä, saatika valmennusvideoiden pätkiminen. Tai ylipäätään mikään muukaan. Eilen nukahdin yhdeksältä ja heräsin tänään kolmelta. Iltapäivällä. Sellaiset "kevyet" 18 tunnin yöunet.


Hekalle kuuluu hyvää. Vaikka tällä viikolla ei olla mitään sen kummempaa tehty (on paranneltu sitä vesihäntää), niin ollaan nautittu pitkistä lenkeistä ja ajasta mitkä saadaan viettää yhdessä. Tänään samoiltiin ulkona reilut 4 tuntia ja innostuinkin siinä samalla vetäisemään frisbeetreenit. Hekahan oli ihan liekeissä. En keksi mistään mitään negatiivista sanottavaa. Mitä nyt kiekkoja se ei ole nähnyt reiluun viikkoon ja malttia olisi toki voinut olla hitusen enemmän. Selkävaultsit, flipit, reboundit, floatterit yms alkaa olla (ihme ja kumma) hyvällä mallilla tuleviin kisoihin joihin ilmoitin Hekan eilen. JÄIKS! Totta se nyt kuitenkin on.


Ensi viikolla toivottavasti saan (ja varmana saan jos se on siitä kiinni) jotain tolkkua tähän tilanteeseen. Silloin alkaa tekstiäkin tulemaan sillä normaalilla rutiinilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti