Oothan tässä vielä huomenna...

Syyskuu alkoi ja lokakuu päättyi meidän osalta melkoisen ikävissä merkeissä. Pahoittelen jos teksti vaikuttaa sekavalta tms, mutta ehkä se syy selviää tästä kaikesta mistä nyt tulen kirjoittamaan. Oma fiilis on väsynyt, surullinen ja aika sekava. 

Kerroinkin edellisessä bloggauksessa lyhyesti, että Jimi on ollut melkoisen ripulin kourissa joka muuttui verisemmäksi ja sen vuoksi käytiin eläinlääkärissä. Saatiin antibiootit ärhäkkään paksusuolentulehdukseen ja lievään suolistotulehdukseen. Lääkkeet alkoivat purra jo heti ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Ripuli ja sen myötä verisyys loppui. Kunnes lauantaina huomasin, että tuon koiran takapää oli oikealta puolelta ihan turvoksissa. Ajattelin seurata tilannetta viikonlopun yli, mutta saman päivän iltana tilanne lähti leviämään ja Jimi vietti lauantain ja sunnuntain välisen yön päivystävän eläinlääkärin hoidettavana. Voin kertoa, että tuo viikonloppu oli yksi elämäni pisimmistä ja kamalimmista. Se epätietoisuus kun et tiedä mikä koiralla on ja kun kuulet, että kannattaa varautua pahimpaan. Jimiltä löytyi oikeasta anaalirauhasesta pieni, hyvänlaatuinen kasvain joka poistettiin ja kaveri pääsi sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Sydän meinasi pakahtua onnesta kun eläinlääkäri soitti, että voit tulla hakemaan Jimin.


Meni 3 päivää, kunnes viime yönä Jimin takapään turvonneen uudelleen. Tällä kertaa vasemmalta puolelta. Kello seitsemän kohdalle ilmestyi kuin tyhjästä iso patti ja onneksi Jimiä viime keskiviikkona hoitanut eläinlääkäri otti sen välittömästi hoitoon. Eläinlääkäri ei edes yrittänyt kajota tuohon pattiin, vaan Jimi rauhoitettiin samantien kevyesti unten maille. Rauhanen huuhdeltiin ja tyhjennettiin, mutta se ei onneksi ollut vielä päässyt fistelöitymään. Huhhuh. Alkaisi pikkuhiljaa riittämään. Nyt jatketaan antamalla Tylosin-kuuri loppuun (lauantaina on viimeinen päivä) ja lisäksi määrättiin nestemäistä Meloxoralia sekä Antirobe-kapseleita, joista ensimmäinen on tulehduskipulääke ja jälkimmäinen antibiootti. Toivon nyt koko sydämestäni ja vielä enemmän, että Jimi saataisiin nyt näillä tropeilla takaisin kuntoon. Oma itsensähän se on ollut ihan koko ajan kaikesta huolimatta, kunnes kivut ottivat vallan. Aika kontrollikäynnille varattiin kahden viikon päähän ja silloin katsotaan, ovatko lääkkeet auttaneet ja paraneminen etenee kuten pitääkin. Toki jos jotan tässä välillä ilmenee, niin silloin on oltava Jimiä hoitaneeseen eläinlääkäriin heti yhteydessä. Sehän nyt on selvää. Kyllä kieltämättä hirvittää, minkä määrän lääkkeitä joudun noin pienelle koiralle (3,6 kg) antamaan, mutta jos Jimi näillä saadaan takaisin terveeksi niin se on sen kaiken arvoista.

Sain facebookin kautta ihan hirmuisesti tsemppiviestejä treeni ja -seurakavereilta. Kiitos vielä tätäkin kautta! Ette usko miten ne auttoivat jaksamaan varsinkin viikonloppuna yön pimeinä tunteina. Yksi kaverini oli minun ja Hekan seurana sen yhden yön viikonloppuna ja toinen kävi sunnuntaina tekemässä Hekan kanssa lenkin pitkän kaavan mukaan sillä aikaa, kun me koisattiin Jimin kanssa kotona. Jospa tämä nyt tästä lähtisi helpottamaan. Toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti