Otsikko varmasti paljasti sen, mitä me saatiin tänään Varkaudesta kotiinviemisiksi. Näköjään kun tarpeeksi kauan menee alamäkeä, on sieltä joskus kuitenkin noustava. Ihmeitä tapahtuu. Olin kuluneella viikolla useammankin kuin kerran lähdössä sekä perumassa ja meinasin jopa myöhästyä ensimmäisestä rataantutustumisesta. Eipähän ehtinyt miettimään muuta kuin sitä, että nopeasti lämmittelylenkille ja tutustumaan rataan. Kokeilkaa muutkin. Ei ehdi paljoa muuta stressaamaan.
Olin ilmoittanut Hekan kahdelle radalle. B-radan (hyppäri) tuomaroi Marja Lahikainen ja C-radan (agi) Salme Mujunen. Tuttuja tapauksia kumpainenkin.
Tässä tämä hyppäri. Ratapiirros valehtelee jonkin verran tuosta renkaan kohdalta ja varsinkin sille viennistä, mutta suurinpiirtein tämä pitää kyllä kutinsa. Kerkesin onneksi muutamat medit katsomaan (minit kisasivat viimeisenä kolmosista) ja rata vaikutti jo silloin tosi kivalta. Rataantutustumisessa tuo tunne vain vahvistui entisestään. Se tuntui jo silloin ns. meille tehdyltä radalta. Heka tuntui olevan ylivireessä ja ajattelin, että näinköhän tästä hyvää tulee seuraamaan. Rata ei kuitenkaan vaatinut mitään kovin erikoisia ohjaustekniikoita. Ihan perusvalsseilla pärjäsi, jotka tein kohdissa 3-4, 7-8, 8-9 sekä 10-11. Ensin ajattelin keppien jälkeen sylkkäriä, sillä en voinut olla varma pujotteleeko Heka loppuun jos käännän valssin liian aikaisin. Osasin kuin osasinkin rytmittää oikein. Jes! Yksi ohjauskuvio piti vaihtaa lennosta ja se oli 15.aidalta 16.putkeen vienti. En vain yksinkertaisesti päässyt ajoissa liikkeelle tuolta 13.aidalta, mutta onneksi Heka pelasti huonon ohjauksen ja meni 16.putkeen hirtolla. 16.putken päähän persjättö, 18.aidalle niisto ja siitä maaliin. JA PUHTAASTI!
Koko kisapaikka varmasti kuuli tuuletukset kun päästiin maaliin! Hypin ja pompin tasajalkaa ja revittelin Hekan kanssa lelua. Kuuluttaja vielä kruunasi tilanteen vahvistamalla että se todellakin oli puhdas 0-rata! Ihan uskomatonta, edes sanat eivät riitä kuvailemaan tätä tunnetta. Me ei olla ikinä onnistuttu Hekan kanssa tekemään nollia hyppyradoilla. Ikinä, ei 1 ja 2.luokassa ja ajattelin ettei varsinkaan kolmosissa. Sieltä se tuli. JACKPOT. Ihan kuin olisin saanut lottovoiton. Sokerina pohjalla päästiin hyppärille 2.sijalle ajalla 36,08 s (-3,92 s) etenemällä 4,16 m/s. Eroa voittajaan oli vaivaiset 1,1 s eli hyppysertikin oli aivan hilkulla. Mutta eipä tuo harmita, tämä nolla oli meille jo niin iso saavutus että en vaan pysty vieläkään käsittämään, että se on tosiaankin totta. Meillä on nyt plakkarissa ensimmäinen 3.luokan nolla.
C-radasta en jaksanut laiskuuttani piirtää ratapiirrosta enkä aio sitä sen kummemmin analysoida, muuta kuin että hyllytettiin 8.esteellä. A:n juoksukontakti oli HIENO, mutta olin sen jälkeen myöhässä enkä ehtinyt ohjaamaan Hekaa aidan takaakierrolle. Loppurata olikin enempi ja vähempi sähellystä, mutta eipä kyllä haittaa kun sain tuon juoksukontaktin onnistumaan. Torstaina oli vielä pahan sortin agilityangst päällänsä ja olinkin päättänyt, että jos nämä kisat kusaistaan niin sitten se on pidemmän tauon paikka. Ei taida olla enää. Pienen mietintätauon aion kyllä sekä itseni, että koiran kannalta pitää mutta ei ehkä ihan niin pitkää kuin mitä alunperin olin kaavaillut pitäväni.
Videota radoista ei valitettavasti ole, halusin keskittyä ihan vaan pelkkiin suorituksiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä. Sen sijaan laitetaan kehiin tuo Cheekin musiikkivideo. Fiilis on nyt nimittäin sen mukainen. Sokka irti! Korkkaisin kyllä nyt jotakin vettä väkevämpää, mutta ei pysty. Huomenna täytyy olla jo aikaisin ajelemassa Kuopioon TIIAN TREENEIHIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti