Se ei ehkä yllätä ketään. Edelliseen bloggaukseen tuli kyselyitä ja kommentteja liittyen koirafrisbeen turvallisuuteen. Tästä samasta asiasta avattiin melkein samantien Suomen frisbeekoirien facebook-sivulla keskustelu - ei minun, vaan erään toisen harrastajan toimesta. Voin jossain vaiheessa tehdä tästä turvallisuudesta jonkin sortin bloggauksen, mutta en vielä tähän. Tarkoitus onkin nyt purkaa viimeisten päivien kuulumiset.
Keskiviikkona menin hallille hieman aikaisemmin ennen omaa koulutusvuoroani, tarkoituksena naksutella Hekalle onnistuneista koppauksista. Tuolla hallissa on nimittäin se suuri etu, että siellä ei tuule ja näin ollen kiekot ei eksy lentoreitiltään. Saatiinkin tehtyä enemmän kuin onnistuneet kopittelutreenit ja Heka osaa näinkin pienellä treenimäärällä uskomattoman hyvin arvioida kiekkojen etäisyyksiä = milloin kannattaa ponnistaa, jotta frisbeen saa onnistuneesti kiinni. Koulutusvuoroni jälkeen en voinut vastustaa kiusausta tehdä hieman agilitya, 1½ viikon tauon jälkeen. Mitään sen erityisempää ei kuitenkaan tehty, sillä aksakengät oli kotona ja minä olin liikkeellä tennareilla. Niillä ei paljoa juosta, muuten voi ottaa lipat. Niistoa ja kepeille lähetystä avokulmasta. Siinäpä se, mutta Heka oli erittäin hyvässä vireessä (paremmassa kuin aikoihin) ja se ei tehnyt yhtäkään virhettä. Aksaa ei kyllä ole ollut mikään kovin suuri ikävä, ihme ja kumma.
Maija sitten soitti 3 päivän varoitusajalla, että lähtisinkö hänen ja Jennan kanssa lauantaina esiintymään erään rouvan 50-vuotissyntymäpäiville. Olin hetken hiljaa ja sanoin, että jos voidaan koiratanssin sijasta kiekkoilla, niin sitten tullaan. Kävihän se. Iik. Torstai-iltana sään viilennyttyä kävin tuossa läheisellä nurmialueella tekemässä ihan muutamat heittotreenit ja jotenkin tuntui, että naksuttelusta taisi olla hyötyä. Tämä ilta kuluikin sitten syntymäpäiväjuhlien merkeissä. Esiinnyimme aivan mielettömän hyvällä ja isokokoisella nurmialueella, mikä oli meille tietysti paras mahdollinen alusta. Eilen illalla innostuin vielä selailemaan youtubea mahdollisen frisbeemusiikin toivossa ja vaihtoehtoja oli liian monia. Se jos joku on huippua, että voin vihdoinkin käyttää frisbee-esityksissä sellaisia kappaleita joita en Hekan haukkuherkkyyden vuoksi ole voinut koiratanssissa koskaan edes harkita. Nyt voin.
Mitään sen kummallisempaa en esitykseltä odottanut tai vaatinut. Heka on niin aloittelija kuin olla ja voi (vaikka se onkin osoittautunut oikeaksi taivaanlahjaksi) ja mitään täydellisyyttä ei missään nimessä voi vielä edes vaatia. Koirafrisbeessä hutiheittoja sattuu myös konkareille. Lähinnä me improttiin ja keskityttiin 50% onnistuneisiin heittoihin ja koppeihin. Temput, jalkojen välistä pujottelut ja jalan yli hyppäämiset tuli Hekalta kuin selkärangasta ja niihin piti vain sopivasti sijoittaa kiekot ja heitot jotka lentelivät suurinpiirtein 15 kertaa. Noista viidestätoista heitosta vain 3-4 (omien laskujeni mukaan) meni hutia. Nekin olivat ihan puhtaasti allekirjoittaneen mokia, kun pari kertaa eteen sattui vähän matkan päässä ollut puu jota kohti meinasin heittää ja piti äkkiä vaihtaa siitä johtuen suuntaa. Parilla muulla kerralla edessä oli kanto, jota piti väistää ja eikun suunta toisaalle. Esityksen edetessä alkoi suunnatkin löytyä, heitot onnistumaan ja onnellisesti niitä ilmasta nappaileva Heka. Juhlavieraat taputtivat joka kerta onnistuneelle heitolle jonka Heka sai kiinni ja itsekin olin toisinaan aivan ihmeissäni. Olen ehkä säälittävän onnellinen taas vaihteeksi, mutta minkä sille mahtaa. Heka jaksaa ällistyttää kerta toisensa jälkeen. Vähän kyllä meinasi pistää jännittämään ennen esitystä, sillä taivaalle alkoi kertyä mustia ja ukkosta enteileviä pilviä. Itse pelkäsin vielä tuon lisäksi, että yltyisikö tuuli. Silloin kiekkoilua olisi melkein ihan mahdotonta edes yrittää tehdä. Ajoitus oli kuitenkin enemmän kuin loistava, sillä taivas repesi n. 10 minuuttia esityksen jälkeen.
Saimme vielä syödäksemme mahat täyteen hyvää ruokaa sekä kylkiäisiksi kahvia ja kakkua. Oli aivan ihanaa käydä pitkästä aikaa ihan vaan esiintymässä. Vähän kyllä luulen, että tästä lähtien keskityn Hekan kanssa esiintymään (alustan salliessa) koirafrisbeellä. Suurta motivaatiota koiratanssia kohtaan ei ole ollut enää pitkään aikaan ja nyt se tuntuu entistäkin etäisemmältä. Kisatkin on kahden viikon päästä, mutta en edelleenkään tiedä mitä me edes ollaan menossa sinne tekemään. Mutta eiköhän tässä jotain saada aikaiseksi.
Ensi viikko on täynnä hulinaa. Aloitan kennelkerholla pitämään kuuden viikon mittaista keppi/kontaktikurssia, on koulutusvuoroja, möllikisojen tuomarointia, treenitreffejä, epistelyä, kisat ja tietysti erään tuttavani häät, jonne meidät on kutsuttu Hekan kanssa esiintymään jo vuosi sitten. Onhan tässä lomailtu ja akkuja latailtu, meillä on energiaa ja poweria tulevaan viikkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti