No kun kerrankin on aikaa ja intoa tästä asiasta kirjoitella, niin tehdäänpä se nyt samantien. Otsikossa näkyvän lauseen on varmasti suurin osa Suomen koirafrisbeeharrastajista - ellei jopa jokainen saanut joskus kuulla tai vähintään lukea siitä jostakin. "Voihan frisbeeviidakko"-bloggaus on tällä hetkellä meidän blogin eniten luetuinta tekstiä.
Kuinkakohan monella on nimenomaan tuo käsitys koirafrisbeestä kuin ylläolevassa videossa jonka tähän linkitin? Koirat tekevät korkeita hyppyjä ja jopa voltteja ilmassa. Ulkomailla koirafrisbee on aika järkyttävää katseltavaa (niin hienolta kuin se voikin näyttää), mutta Suomen koirafrisbeeharrastajien yleinen linjaus tähän lajiin on ihailtavan turvallisuuspainotteista. Vaikka itse olen harrastanut koirafrisbeetä vasta 2 kuukautta, olen noiden kahden kuukauden aikana huomannut niin ison eron ulkomaalaisten ja suomalaisten välillä. Suomalaiset kiinnittävät ihan eri tavalla huomiota koirien turvallisuuteen, käytetään järkeä ja hypyt pidetään maltillisina. Koiria huolletaan hieronnan, fysioterapian sekä osteopatian avulla ja koirien hyppytekniikkaan kiinnitetään huomiota. Tekniikka ensin kuntoon ja vauhti mukaan vasta sitten. Lisäksi heitoissa kannattaisi pyrkiä enemmän pituuteen kuin korkeuteen. Minä en esimerkiksi aio koskaan opettaa Hekalle videolla näkyviä voltteja, vaan keskityn enemmän turvallisiin hyppyihin ja kopitteluun sekä temppuihin, joita Heka on oppinut koiratanssiharrastuksen kautta. Ohjaajan osalta oikenlainen heittotekniikka on erityisen tärkeää, niin hyppyjen kuin koiran hampaidenkin osalta. Kyllä, sen kiekon voi oikeasti heittää väärin jolloin koira voi tulla huonosti esim. hypyltä alas. Myös alustalla, millä koirafrisbeetä harjoittelee, on merkitystä. Alusta ei saa olla liian pehmeä (jolloin koiran kroppa ei ota sitä oikealla tavalla vastaan), mutta se ei myöskään saa olla liian kova etteivät koiran nivelet rasitu. Paras alusta on nurmi, sillä se on luonnostaan sopivan pehmeä ja antaa tarpeeksi pitoa. Hiekkakentätkin periaatteessa sopivat koirafrisbeen harjoitteluun, mutta ko.alustalla treenatessa koiran suuhun ajautuu paljon hiekkaa, mihin liittyy tämä turvallisuus koskien koirien purukalustoa.
Kiekoista. Kiekkoja on erilaisia ja uskokaa tai älkää, niilläkin on merkitystä turvallisuudessa. Meidän ensimmäinen kiekko oli semmoinen pieni frisbeegolf-kiekko, jota käytin tasan sen kolme kertaa. Miksi? Siksi, että frisbeegolf-kiekot eivät sovi koirafrisbeen harjoitteluun. Niiden vaikutuksesta koirien hampaisiin ei ole tietoa. Jokainen valitsee juuri omalle koiralleen sopivat kiekot ja niiden sopivien etsimiseen voi sekä kannattaa kuluttaa ihan perusteellisesti aikaa. Kiekkoja on eri kokoisia, on koiria joilla on pehmeä tai kova suu joka vaikuttaa paljon oikeanlaisen kiekon valitsemiseen. Jos koiralla on kova suu (saa helposti esim. tennispallon rikki), sille sopii ominaisuuksiltaan kovempi/kestävämpi kiekko. Kun taas koirat jotka käsittelevät lelujaan hennommin, niille sopii ominaisuuksiltaan pehmeämpi kiekko. Heka taitaa olla näiden kahden ominaisuuden välimaastossa. Joitakin lelujaan se käsittelee todella hienosti, mutta osan se on onnistunut rikkomaan muutaman käyttökerran jälkeen. Käytin ensimmäisen koirakiekon miettimiseen melkoisen paljon aikaa, kyselin kokeneempien harrastajien mielipiteitä asiaan ja päädyin valitsemaan Hekan ensimmäiseksi kiekoksi tämän.
Kuvat - Powergrip & Virpi Cato
SofFlite on ominaisuuksiltaan pehmeää ja taipuisaa materiaalia. Se soveltuukin koirille joilla on pehmeä suu ja jotka vasta totuttelevat kiekkoihin. Koska en voinut olla täysin varma vierastaisko Heka kiekkoja ja halusin aloittaa mahdollisimman helposti ja tehdä tästä koiralle turvallista, valitsin ko.kiekon joita meillä on 2 kpl. En ole kertaakaan katunut valintaani ja varovaisuutta tämän lajin suhteen. Kiekkoihin tulee ajan saatossa ja käytössä kulumia, kielekkeitä ja halkeamia. Tästä syystä koirafrisbeeharrastajan "välineistöön" kuuluu myös hiomapaperi jolla kiekkoja huolletaan säännöllisesti, jotta nuo edellämainitut halkeamat sun muut eivät tee haavaumia koiran kieleen tai vahingoita sen hampaita. Itse vielä kaiken lisäksi pesen nuo kiekot oikeastaan joka toisen käyttökerran jälkeen.
Vasta nyt aloin pohtia meille uusia kiekkoja, sillä Heka on täysin syttynyt lajille ja olen huomannut ettei kaveri ole ihan sieltä pehmeäsuisten koirien päästä. Tämänkin kiekon hankinnassa käytin apuna konkariharrastajia, kyselin heiltä neuvoja ja päädyin loppujen lopuksi tähän kiekkoon.
Kuva - Powergrip
Jawz Hyperflex on kiekko, joka on ominaisuuksiltaan joustava ja kestävyydeltään 80% verrattuna normaaliin Jawz-kiekkoon. Ei kovimmasta päästä, mutta ei myöskään sieltä pehmeimmästä - pikemminkin siltä väliltä. Tilasin näin alkuun vain yhden kiekon kokeiltavaksi ja mikäli tuo osoittautuu hyväksi, tilaan sitten lisää yhdessä Keski-Suomen frisbeeharrastajien kimppatilauksessa. Halkaisijaltaan tuo hyperflex on samaa kokoluokkaa kuin SofFlite, 22 cm.
Tulikohan tässä asiaa enemmän kuin laki sallisi. Toisaalta mitäpä sen on väliä, näistä turvallisuusasioista ei voi koskaan olla liikaa tekstiä. Missään. Silloin kun aloin itse harkita koirafrisbeetä, mietin pitkään voisiko tämä laji ylipäätään sopia Hekalle. Eniten pohdin juurikin tuota lajin vaativuutta, sillä se on fyysisesti koiralle vaativa. Kuitenkin, Hekalla on aina ollut villakoiraksi melkoisen hyvä lihaskunto. Mujusen Salmekin sanoi, että hän ei ole eläessään tavannut villakoiraa jolla olisi noin hyvä lihaskunto ja varsinkin syvien lihasten hallinta.
Kuva- Salme Mujunen
Lisäksi minulle harrastuskoiran säännöllinen huoltaminen on enemmän kuin sydämen asia. Hekaa huolletaan hieronnalla ja kraniosakraaliterapialla. Sen kanssa suurin osa lenkeistä tehdään vapaana, kiivetään ylämäkiä ja käydään uimassa. Ei tuota lihaskuntoa ja kestävyyttä ole pelkällä ruualla hankittu. Jos olisin vähääkään epäillyt ettei Heka tähän pysty, en olisi koko lajia edes aloittanut. Hekan hyppytekniikka agilityssa on aina ollut erinomainen -ponnistaessaan se venyttää molemmat takajalkansa taakse, suoristaa selkänsä ja painaa pään alas. Se tekee samoin, kun heitän frisbeetä alakautta matalasti. Eniten Hekan motoriikka, kehonhallinta ja fysiikka ovat kehittyneet koiratanssiharrastuksen kautta. Minulla ei ole ikinä ollut näin hyvin kroppaansa hallitsevaa harrastuskoiraa. Ainoastaan yhden harrastuksen olen joutunut lopettamaan, ettei Hekan fysiikka sitä kestänyt. Nimittäin flyballin. Tälle(kin) harrastukselle Heka syttyi niin, että se ei pallohuumassa ymmärtänyt hallita itseään, vaan pamautti joka kerta täydellä voimalla suoraan palloboxiin. Sen lantio alkoi kääntyä vinoon ja silloin päätin, että tämä oli tässä. Lantion kanssa ei ole ollut minkäänlaisia vinouksia ko.harrastuksen lopettamisen jälkeen. Osteopaatti jopa vertasi sitä siihen, että juokse itse täydellä voimalla seinää päin.
Ehkä sekin kertoo jotain, kun päätin agilityssa luopua kokonaan A:n pysäytyskontaktista ja opettaa sen tilalle juoksukontaktin. Yksinkertaisesti siksi, että Heka pysyisi paljon paremmin kunnossa kun sen ei tarvitsisi kovasta vauhdista pysähtyä kuin seinään. Heka on ollut paljon paremmassa kunnossa A:n pysäytyskontaktista luopumisen jälkeen. Nämä kaikki yhdessä mielestäni kertovat, kuinka ajatuksella mietin mikä on koiralleni turvallista. Jos kokisin, että koirafrisbee ei olisi Hekalle turvallista, emme tätä todellakaan harrastaisi. Tässä lajissa kuitenkin saa ja mielestäni pitää käyttää maalaisjärkeä, pitää se järki päässä ja pohtia koiran sekä (ohjaajan) turvallisuutta.
Kyllä, tässä lajissa myös ohjaaja voi ottaa itseensä kolhuja. Koiran kynnet saattavat raapaista ohjaajan selkää ikävästi, mikäli ohjaaja käyttää selästä tehtäviä hyppyjä. Koirafrisbeeharrastajille on kehitetty erilaisia jalka/polvisuojia sekä suojaliivejä, jotka suojaavat paitsi ohjaajan selkää/polvia, ne antavat myös koiran tassuille pitoa. Opettelemalla ensin oikeat tekniikat, se säästää sekä koiraa, mutta myös ohjaajan selkää ja polvia. Sainkin itse n. 1½ viikkoa sitten kokea, miltä tuntuu kun opettelee oikeanlaista heittotekniikkaa. Sen seurauksena iso, vasen selkälihakseni ja osa olkalihasta tulehtui kokonaan ja voin kertoa että se jos joku tuntui aika kipeältä. Lisäksi olen saanut agilitysta tulehtuneen polven ja revähtäneen reisilihaksen. Mutta mieluummin minä otan nämä kolhut itselleni kuin koiralle. Näin. Olikohan tämä nyt tässä näin? Ei sitä koirafrisbeetä kannata heti vaaralliseksi ja koiraa rikkovaksi lajiksi mieltää. Suomalaiset ovat todellakin ihailtavia turvallisuuden suhteen koirafrisbeetä harrastaessa.
Toivottavasti se kävi tämän bloggauksen myötä selväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti