Hiljalleen palaava agilityinnostus...?

Siltä se ainakin tuntuu. On jäänyt "parit" jutut kirjaamatta ylös, joten korjataan asia nyt. Olin tänään esilääkityshoidossa hammaslääkärissä, joten pahoittelen jos tekstissä on virheitä.

Tiian uusi valmennusjakso alkoi tosiaan maanantaina kuten moni jo varmasti huomasi ja olin ennen sen alkamista luvannut Tiialle, että käydään Hekan kanssa ainakin kerran treenailemassa juoksareita A:lla. Koutsattavani Mari oli menossa viime perjantaina hallille Hippu-shelttinsä kanssa, joten sovittiin sitten kimppatreenit samantien. 

Hyödynnettiin 3.kentällä ollutta rataa ja muokattiin sitä vähäsen. Alussa oli juuri sopivanlainen kohta pakkovalssin treenaamiseen ja koska se edelleen tuottaa allekirjoittaneelle harmaita hiuksia, harjoiteltiin tietysti sitä. Kyllähän se tuolla tavalla 2-3 esteen tekniikkapätkällä onnistuu varsin hyvin, mutta teeppä sama perässä radalla. Treeniä kuin treeniä anyway, ei tämä nyt hukkaan mennyt. Kepeillä olen nyt jostain syystä ihastunut siihen lähetykseen + liikkeeseen vasten. Se on loppujen lopuksi helppo ja varsin toimiva ohjaustekniikka kepeillä, siksi tykkään sitä harjoitella ja käyttää mahdollisuuksien mukaan myös kisoissa. Tein myös myöhemmin 1.kentälle sellaisen kunnon "retrotreenin", jossa ohjasin vain takaaleikaten sekä viskillä. Jostain syystä olen kyllästynyt tuohon takaaleikkaukseen, en käytä sitä enää yhtä useasti kuin aikaisemmin. Mutta tuo viskileikkaus...vielä vähän aikaa sitten Hekalle tuntui se kääntyminen olevan hyvin vaikeaa, mutta nykyään se kääntyy tiukasti ja sulavasti. Kontakteista treenasin sen A:n lisäksi myös puomia ja keinua. Niiden kanssa ei ilmennyt mitään probleemia, pikemminkin tuntuu että pieni tauko niidenkin treenaamisesta on tehnyt hyvää Hekan pääkopalle. No mutta sitten siihen itse asiaan, minkä vuoksi ylipäätään oltiin treenamassa.

Juoksu-A. Sillä välin kun Heka huilaili ja palautteli itseään maanantaista, mietin ihan tosissani palkkaa jonka Heka määrittelisi ihan parhaaksi. Olen jo aikaisemminkin siitä tänne kirjoittanut, että Hekalle ehdottomasti parhain palkka kaikesta on radan jatkuminen. Jos sen kanssa treenaa jotain radanpätkää ja se pitäisi palkata jonkun tietyn kohdan jälkeen, mutta edessä olisi vielä yksi hypättävä aita, Heka menisi satavarmasti mieluummin sinne. Nameja olen käyttänyt laidasta laitaan ja kyllähän tuo niitä suuhunsa ottaa, mutta ne on nykyään ihan yksi lysti. Lelu on oikeastaan ainoa, mille Heka radan jatkumisen lisäksi syttyy kunnolla. Halusin kuitenkin vielä kokeilla yhtä asiaa, mistä saattaisi olla apua. Heka on aina kytiksellä, jos minä syön jogurttia tai rahkaa. Kaveri tunnistaa oitis, kun repäisen purkin kannen auki ja on samantien kärppänä paikalla inisemässä ja lipomassa suupieliään. No joko arvaatte? Kävin ostamassa yhden purkin vaniljarahkaa ja käytin sitä tänään palkkana kun treenailtiin juoksareita. Mari oli namikuppivahtina ja naksuttamassa hyvistä suorituksista. Ensimmäisellä yrityksellä Heka ei rekisteröinyt namikuppia, vaan se jäi himmaamaan ja katsomaan että minne minä oikein jäin. Kaverille piti käydä erikseen näyttämässä minne sen pitää mennä ja mikä sitä siellä odottaa. Kuola alkoi suurinpiirtein valua suupielistä, kun Heka tajusi mitä herkkua siellä kupissa oikein oli. 

Kaikki toistot tästä eteenpäin (8 kpl) onnistuivat ihan yli odotusten. Heka ei kertaakaan yrittänyt ponnistaa yli, vaan sen laukka osui hienosti boksiin ja se eteni erittäin hyvin. Ei himmaillut eikä edes vahingossakaan yrittänyt vanhasta muistista stopata. Ihan uskomatonta. En olisi kyllä ihan heti taaskaan uskonut, että ihan noin hyvin voisi mennä. Jätettiin tällä kertaa A muhimaan siihen ja olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen missä tilanteessa sen suhteen ollaan. Tulevan valmennusjakson yksi tavoite on ottaa A osaksi rataa ja häivyttää boksia pikkuhiljaa pois. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen tunne että A saattaisi olla jopa ensi kuussa jo siinä kuosissa, että voitaisiin niiden hyppärien lisäksi ilmoittautua myös agiradoille. Niin, vai että kisoihin? Katsotaan nyt. Nämä treenit kuitenkin tuntui vähäsen nostattavan sitä agilityinnostusta, joten eiköhän se sieltä palaudu - pienissä paloissa. Hitaasti mutta varmasti.

Sain tuossa reilut 2 viikkoa sitten facebookin kautta privaviestiä Elliltä, että hänellä saattaisi olla nauhaa joka voisi mahdollisesti kiinnostaa.  No ihan hitokseen kiinnosti ja torstaina kävin hakemassa Hekalle uuden, ihan ylisöpön pannan. Nyt voi sitten kartturin lisäksi romahdella myös koira. Vitsi vitsi, mutta haittaakse? Kangas on turkoosia, liukasta enstexiä ja panta malliltaan puolikurra. Tykkään tuosta ihan hirveästi! Jokainen koira tarvitsee ikioman romahduspannan.


Tästä tulee nyt taas kilometrin pituinen bloggaus, mutta olkoon. Olen kirjoitustuulella. Heka kävi sunnuntaina taas pitkästä aikaa polskimassa koirasportilla. Otin nyt ensimmäistä kertaa Hekalle vartin uintiajan. Tuo puoli tuntia on Hekalle aivan liian pitkä aika uida yksin ja onneksi koirasportilla on mahdollista nykyään varata ns "nopea uintiaika" yksin uivalle koiralle. Ihan loistava vaihtoehto meille. Ensimmäistä kertaa ever Heka sai uida altaassa ihan yksikseen ilman Anskua, joka oli kuitenkin laidalla tarvittaessa jeesimässä.

Eilen kävin uusimassa Hekan kennelyskä - rabiesrokotteen ja samalla käytin kaverin puntarilla. Kyllä vaan jaksan ihmetellä ja manata kuinka tuon paino sahailee edestakaisin. Loppuvuodesta painoa oli 6,1 kg ja nyt 5,9 kg. Näköjään mitä enemmän mennään kesää kohti, pystytään lenkkeilemään ja treenaamaankin ihan eri tavalla kuin talvella. Ruuat syyniin ja täytyy tutkia kuinka paljon safkaa kannattaa loppujen lopuksi lisätä. Heka kyllä kuluttaa Jimiin nähden ihan eri tavalla ja tuo tuskin edes lihoisi, vaikka olisi vuorellinen makkaroita vapaasti saatavilla. Eläinlääkäri teki rokotusten yhteydessä rutiinitarkastuksen; Tsekkasi sirun ja kuunteli keuhkon sekä sydämen. Oma sydän jätti siinä vaiheessa ainakin yhden lyönnin lyömättä kun hän kuunteli Hekan sydänääniä pitkään ja totesi: "Täällä kuuluu hyvin lievä sivuääni." Eläinlääkäri kuitenkin epäili sen johtuvan 99% jännityksestä, sillä se on normaalia myös ihmisillä jos kovasti jännittää. Hekahan on jännittänyt eläinlääkäriin menoa siitä lähtien, kun hoitovirhe oli riistää siltä hengen. Nytkin sen häntä, korvat, kaula, maha ja kuono muuttuivat ihan kirkkaanpunaisiksi jännityksesä johtuen. Verenkierto lisääntyi. Kun Heka oli saanut tarvittavat rokotteet ja olin maksamassa, koko koira rentoutui, punainen väri katosi ja Heka oli taas oma entinen itsensä. Eläinlääkäri halusi vielä kerran kuunnella sydämen ja mitään sivuääntä ei enää kuulunut. Eli taisi todellakin olla ihan vaan jännityksestä johtuvaa. Kysyin kuitenkin varmuuden vuoksi, että uskaltaako tuon kanssa harrastaa ja kisata ihan kuten tähänkin asti ja kanta oli varsin selvä:

"ANTAKAA PALAA!" Halusin varmistua asiasta ihan oman mielenrauhani vuoksi eikä kysyvä tieltä eksy. Eikö se niin mene. Voi olla, että kirjoittelen pääsiäisenä vähän omia ajatuksiani ylös kisaamisesta, tulevasta kesästä sun muusta. Olen tehnyt facebookin kaverilistalla kevätsiivousta ja sekin liittyy aika olennaisesti meidän harrastuksiin.

2 kommenttia:

  1. Hahahaha ihan mahtava palkka!! :D mutta noin sitä löytää koiralleen vaan sen sopivimman palkan. Ite joudun kun palkkaan lelulla niin juoksemaan koiraa takaa kun se tykkää siitä leikistä kaikista eniten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä :D Hekan kanssa ei kyllä pahemmin tarvitse palkkoja miettiä, sille kelpaa kaikki mutta nyt piti saada jotain oikein extraa että sain sen focuksen A:lla hyvin eteenpäin. Vaniljarahka on paras siihen tarkoitukseen ;)

      Kun aikoinaan koulutin JATilla junnuryhmiä, alkeisryhmässä oli tyttö bichoninsa kanssa ja koira palkkautui parhaiten KIVELLÄ ja niitä sille kovasti vieriteltiin ;D

      Poista