Viime aikojen treenejä

Elokuun kisojen jälkeen elettiin hetki hiljaiseloa. Oli vähän sellainen "takki tyhjä"-olo ja pieni breikki kera mietintämyssyn olivat ihan paikallaan. 

Olin vielä kisojen aikaan varma siitä, että tulevalle syksylle lunastan vain itsenäisen treenioikeuden ja hiotaan taitoja kuntoon verkkokurssien avulla. Kunnes meille sitten tarjottiin paikkaa itseohjautuvasta ryhmästä, missä Iina Asunta tulisi kouluttamaan 1-2 kertaa kuukaudessa. Hetken asiaa mietittyäni päätin ottaa paikan vastaan. Iinan treeneissä tehdään se viikottainen ratatreeni, mutta muutoin pääpaino on suurimmalta osin perustaitojen vahvistamisessa ja tekniikkajutuissa.

Elokuun lopussa pidettiin meidän ja toisen ryhmän päättäjäisinä ison kentän mittaiset treenit. Kyllähän se ihan pirun nätisti kulkee vaikka itse sanonkin.


Muutoin olla kyllä keskitytty ihan huolella niihin perustaitoihin ja tekniikkaan. Erityisesti työn alla on olleet kokoaminen kepeille mentäessä, keinu ja tottakai se itse puomi. Voin kertoa, että vapaa-aika ei kyllä käy pitkäksi.


Seuraavat kisat häämöttävät jo ensi kuussa. Vielä on mietinnässä uskalletaanko käydä myös agilityradalla hypärin lisäksi. Se jää nähtäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti