Se päivä koitti viime lauantaina. Syke aloitti kisaauransa virallisesti tutun sekä turvallisen kotihallin uumenissa. Kisat tuomaroi Hilpi Yli-Jaskari ja vaikka tuomari nimellisesti tuttu minulle onkin, en ole kertaakaan hänen ratojaan päässyt juoksemaan. Ratoja oli tarjolla neljä (2x agility ja 2x hypäri), joista olin ilmoittautunut kahdelle jälkimmäiseksi mainitulle.
Syke starttasi pikkumineissä toisena ja kaikista tärkein tavoite oli ennen kaikkea hakea kokemusta. Päätin antaa koiralle hieman enemmän "tukea" ja mm.kepeillä autoin sitä jonkin verran. Syke hiukan hämmentyi tästä, koska se etenee kuitenkin itsenäisesti ja tuijotteli kuin kysyen "mitä siinä heilut?" Syke sitten ilmeisesti päätti, että otetaan tästä nyt sitten kokemuksen lisäksi NOLLAVOITTO (-10,12 s) ja ensimmäinen LUVA-merkintä kisakirjaan! Se tuntui uskomattomalta ja tuntuu edelleen, ihan en tuollaista osannut odottaa. Toinen hypäri juostiin vasta iltapäivällä, joten ihan ei neljän tunnin mittainen odottelu hontsittanut paikanpäällä, joten käytiin siinä välissä kotona nukkumassa.
Ei ole toisessakaan hypärissä moitittavaa. Kepeillä annoin Sykkeelle nyt enemmän siimaa ja tehtiinkin puhdasta rataa, kunnes...ohjaaja vain oletti loppusuoralla eikä ottanut koiraa tarpeeksi haltuun = Syke juoksimaalihypyn ohi ja hyppäsi sen väärältä puolelta. Mutta eipä tuo kyllä harmittamaan jäänyt, Syke oli jo ylittänyt kaikki ennakko-odotukset. Varsinkin kun muistelen, että miten Hekan kanssa tahkottiin aikoinaan lähes puoli vuotta ensimmäistä nollaa.
Realistinen tavoite oli, että Syke olisi valmis virallisiin vasta myöhemmin syksyllä. Koira kuitenkin edistyi odotettua nopeammin (kiitos ajatteleva agilitykoira-verkkokurssin) ja kynnys oli matala lähteä testaamaan opittua tutussa ja turvallisessa hallissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti