Vaikka edellisessä kirjoituksessa kovasti uhkailin olevani blogin äärellä vasta ensi viikon puolella, yritän kovasti karkottaa mielestäni huomisen hammaslääkärin ja syön täten sanani. Tulimme Hekan kanssa kotiin kolmisen tuntia sitten ja tässä on karistettu reissupölyt niskasta saunan lämmössä. Luvassa on siis tarkempaa kisaraportaasia meidän ensimmäisestä ja samalla viimeisestä agirodusta.
Pidin meidän instagram-kanavalla my storya lähes koko viikonlopun ajan, mitä loppujen lopuksi seurasi aika hurja määrä ihmisiä. Ilmeisesti tämmöiset jutut kiinnostaa ja nyt kun on kerran kokeiltu toteuttaa se kisaviikonlopun aikana, en koe sitä lainkaan mahdottomuutena jatkossakaan. Ja onhan se nyt kiva höpötellä koiran lisäksi vaikka kännykän kameralle.
Matkaan lähdettiin jo perjantaina aamulla, sillä meidän ensimmäinen startti oli jo iltapäivällä. Pohjantotuttelumielessä käytiin juoksemassa pelkästään hyppäri, jonka tuomaroi Ritva Herrala. Sanon jo heti näin alussa, että yhdestäkään radasta ei ole olemassa videota sillä en tuttuun tapaani jaksanut nakittaa paikanpäältä ketään siihen hommaan. Koska Heka on Heka ja ensimmäinen kisarata on aina kirjaimellisesti höyryjen päästelyä, meno siellä hyppärillä myös sitten oli sen veroista. Heka bongasi 3.aidan jälkeen vähän matkan päässä olevat kepit ja ennenkuin kerkesin sitä kääntää, oli tyyppi jo singonnut pujottelemaan. Mitäs olen aikoinaan sen kouluttanut hulluksi pujottelulle?
Koska kisattiin pelkästään yksi rata, päästiin aika nopeasti poistumaan meidän majoituspaikkaan. Yövyimme Gasthaus Mikkelissä, joka oli sellainen matkustajakotityyppinen, mutta kuitenkin erittäin rauhallinen ja mukava paikka yöpyä.
Lauantaina oli sitten meininki "kaikki tai ei mitään" ja juostiin näin ollen molemmat, tarjolla olevat agiradat. C-rata, joka oli samalla Finnish Open-karsintarata, skabailtiin ensimmäisenä ja tuomarina tällä radalla toimi Arto Laitinen. Tämän radan rankkaan kyllä ehdottomasti viikonlopun parhaimmaksi profiililtaan. Se virtasi hyvin, olematta kuitenkaan mikään ihan selvä läpihuutojuttu. Myös pari selvästi haastellisempaa kohtaa löytyi, jossa ohjaajalta vaadittiin tarkkuutta sekä pientä haltuunottoa. Sehän sitten koitui meidän kohtaloksi. Hekan reitille nimittäin osui yksi, tasan YKSI ylimääräinen aita ja näin ollen hyvin alkanut rata meni hyllyosastolle. Mutta se ei meitä lannistanut, sillä minulla oli kolme, erittäin hyvää syytä hymyillä ja olla iloinen. Nimittäin kontaktit. Vau. Wow. Heka teki tähänastisen kisauransa parhaimman juoksukontaktin A:lla. Näin koirasta, että se lähestyi A:ta hyvällä rytmillä, jolloin myös laukan rytmitys onnistui. Voihan viude sitä tunnetta! Eikä siinä ole suinkaan vielä kaikki. Heka on sekä kisoissa, että treeneissä viimeisen vuoden aikana tupannut tekemään lentokeinuja ja voitte miettiä ilmeeni siinä vaiheessa, kun Heka tuli keinun päähän asti ja poistui vasta sitten, kun keinun pää kolahti maahan. Puominkaan kanssa ei ollut mitään probleemia.
Lippua avoimeen SM-finaaliin ei hyllyn vuoksi saatu, mutta eipä tuo haitanne. Koska kontaktit. Seuraava rata oli vasta illalla ja koska odottelua oli yli 6 tuntia, lähdettiin suosiolla ottamaan hotellille vähän lepiä.
Meidän kisaviikonlopun viimeisen radan tuomaroi Johanna Nyberg, jonka radalta Heka aikoinaan nousi voitolla kolmosiin. En tiedä sitten mikä vipu tuon koiran päässä kääntyi, mutta en saanut sitä reagoimaan omaan ohjaukseeni lainkaan. Heka meni ihan omia linjojaan ja tuli toisinaan jalkoihin räkyttämään. Koin paremmaksi keskeyttää radan, sillä Heka veti hommaa ihan 6-0 ja siitä ei varsinkaan tuon koiran kanssa seuraa muuta kuin paha mieli. Lopetus ei ehkä ollut paras mahdollinen meidän agirotuviikonlopulle, mutta minkäs teet.
Jäimme suosiolla Mikkeliin vielä yhdeksi yöksi ja tänään tultiin sitten kotiin. Olipahan hieno viikonloppu ja oli mahtavaa päästä nyt kokemaan ja näkemään, millainen agirotu tapahtumana oikein on. Odotusajat ratojen välillä oli pitkiä, mutta sehän nyt on selvää kun on tämän mittakaavan kisoista kyse. Heka ei ollut suuresta yleisöstä, suosionosoituksista tai aplodeista moksiskaan. Päinvastoin, se tuntui nauttivan joka hetkestä. Ja niin nautin minäkin. On onni omistaa Hekan kaltainen koira ja saada vielä kilpailla sen kanssa.
Nyt lepäillään muutama päivä ja palaillaan reissun rasituksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti