"Tuo sinun koirasi on uskomaton. Ole onnellinen siitä"
Kisafiilis? Mikä se sellainen on? Oli mikä oli, mutta kadoksissa se on ollut. Siksi tuntui lähes vastenmieliseltä lähteä tänään Laukaaseen piirinmestiksiin. Koko kuluneen viikon mielessä on risteilly ihan kaikkea muuta ja eilen illalla päätin, että jos aamulla nukuttaisi kuoleman paljon, jäisin aivan varmasti kotiin nukkumaan. No ei nukuttanut, olin pirteä ja ajattelin että mennään nyt sitten kun ihan vieressä kerrankin on.
Oikeastaan yksi syy siihen lannistukseen löytyi kisakirjeestä: Tuomarivaihdos. Miten voi kahdesti käydä sama tuuri?! Ilmoittauduin piirinmestiksiin suurimmalta osin siksi, että oltaisiin päästy taas Viitasen radoille. Sen sijaan jouduttiin Räsäsen Minnan tuomarisilmien alle. Great. No ei siinä, härkää sarvista osa 2 ja sillä mennään mitä on annettu.
Minnan radat olivat haasteellisia ja tottakai kun kyse on piirinmestaruudesta, niin minun mielestä niiden pitääkin olla sellaisia. Kahdella ensimmäisellä agilityradalla Hekalla oli kirjaimellisesti sokka irti. Niistä ensimmäinen tyssäsi jo 4 esteelle, kun en rytmittänyt itse tarpeeksi saadakseni Hekan reagoimaan twistiin ja elosalama pinkaisi A:lle. Keinu oli ruma, puomi oli ruma ja sen jälkeen kaveri saikin sylikyydin pois radalta kunnon ärinäpärinöiden säestämänä. Ajattelin että nyt on pahimmat höyryt lasketeltu, mutta ei. Heka oli toisellakin agilityradalla aivan ylikorkeassa vireessä ja koko touhu pisti pahasti nyppimään kun tultiin maaliin. Oli lähellä, etten pakannut koiraa autoon ja kaasuttanut samantien pois kisapaikalta renkaat kirskuen. Siinä hetken itsesäälissä rypeksittyäni mieliala alkoi parantua, ja tämän bloggauksen alussa olevat sanat minulle sanoi eräs entuudestaan tuntematon kanssakisaaja.
Hyppyrata juostiin päivän viimeisenä ja ajattelin vain luukuttaa menemään. Ei olisi huolta kontakteista, kunhan vain saan koiran pysymään näpeissä. Rata oli kiemurainen ja heti alussa oli miettimisen paikka keppien jälkeiselle aidalle ja viennissä putkeen. Putken väärä pää nimittäin sojotti ihan koiran linjalla ja mietin, että miten ihmeessä saan Hekan oikeaan päähän. Treenikaveri neuvoi tekemään keppien jälkeen vastakäännöksen jo hyvissä ajoin ennen aitaa, jolloin koiran linja lähti kaarrattamaan oikeaan suuntaan. Olin lähes vuorenvarma ettei se onnistu, mutta kas keppanaa. Hienojen huutojen saattelemana saatiin kuin saatiinkin ko.kohta onnistumaan! Yhdessä kohdassa hätäilin itse, josta tietysti napsahti kielto. Viimeinen aita ylitettiin sen yhden kiellon saattelemana, tulokseksi siis femma melko kiemuraiselta hyppäriltä. Mitä tämä oikein on?
Onnistuttiin jo toistamiseen sellaisen tuomarin radalla, jolle olen vannonnut olevani menemättä. Radan jälkeen tuttavat tulivat kehumaan onnistunutta rataa, olin ihan monttu auki-fiiliksellä. Minnan radat olivat kiemuraisia, ei ehkä parhaimpia mahdollisia nopeille koirille. Paljon sellaista "tässä" ja "tähän näin"-huutelua ja meille sellainen ei sovi yhtään. Heka tuntui ehkä jopa vähän turhautuvan tuollaisesta himmailusta. Mutta muuten koira liikkui kuin rasvattu salama ja irtosi äärimmäisen hyvin. Laukaan kaukalon kenttä oli hyvässä kunnossa, ei yhtään irtohiekkaa ja näin ollen Hekankin vauhti pääsi oikeuksiinsa. Harvoin sitä on femmasta näin tyytyväinen. Onnistuttiin Räsäsen Minnan radalla ja se on minulle itselleni tosi TOSI iso asia. Kiva päivä kaiken kaikkiaan, vaikka siitä tulikin yllättävän aurinkoinen ja lämmin. Ja lisäksi pakko antaa propsit lyhyestä matkasta, 20 minuuttia suuntaansa.
Syyskuulle olisi vielä tarkoitus ainakin kahdet kisat dumpata, täytyy vielä vähän katsastella tarjontaa ja tuomareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti