Pakkolepo. Siis minulla. Ei koiralla. Nyt kun tässä ei käytännössä saa mitään muuta tehdä kuin levätä, onkin reilusti aikaa päivitellä meidän agilitykuulumisia.
Luonnoksissa on useampikin teksti odottamassa julkaisemista, mutta koska en jaksa jokaisesta kerrasta enää yksitellen mitään tarinoida, koostan kaiken nyt tähän yhdeksi ja samaksi asiaksi. Hekan kanssa on siirrytty 95% Haukkuvaaraan Julian valmennettavaksi.
Radat on ja teemat on kivasti vaihdelleet, meitä ovat kouluttaneet Julian lisäksi agilityn koulutusohjaajakurssin harjoittelijat ja olenkin saanut kivasti kommentteja meidän tekemisestä muiltakin. On menty lujaa jalat maitohapoilla, hinkattu mm-radoilta erilaisia kohtia, putkia jarruilla ja ilman sekä kaikenlaista muuta.
Omalta osaltaan näihin agilitykuulumisten kirjoitteluun vaikuttaa myös se, että valmennusten ratapiirroksia ei ole lupa jakaa mm.blogissa ja kaikessa siinä hektisyydessä en ole ehtinyt, jahka viitsinyt pyytää ketään videoimaan. Tuntuu jotenkin, että kuka niitä silloin jaksaa edes lukea kun selittää "kohtaan x tein sokkarin" kun ei edes pysty näkemään millaisessa kohdassa mitäkin ohjaustekniikkaa käytti. Tästä samasta asiasta olen maininnut jo kerran aikaisemmin. Se ei silti tarkoita etteikö oltaisi treenattu, sillä sitä on juuri nimenomaan tehty. Treenattu. Haukkuvaaran isoin plussa tulee ehdottomasti siitä, että halli on lämmin ja joustokerroksella höystetty keinonurmi on Hekan kaltaiselle menijälle ihan omiaan. Koira vetää käytännössä samalla nopeudella kuin mitä kisoissakin ja itse koen sen ehdottomasti omalta kannaltani tärkeänä, etten kisoissa jää ihan avuttomaksi. Eikä muuten omakaan alaselkä ole ollut enää aikoihin jumissa.
Kootusti: Kontaktien kanssa mennään kyllä melkoista vuoristorataa. Olen Julian neuvosta luopunut kokonaan siitä, että käyn palkkaamassa koiraa siellä alastulolla kun se pysähtyy. Sen sijaan täydellisen 2on 2offin tehtyään ollaan päädytty siihen, että kaikista paras on antaa Hekan jatkaa ja suorittaa edessä oleva este palkkana. A:ta en ole edes jaksanut miettiä. Suoraan sanoen en edes muista koska Heka on viimeksi A:ta juossut. Sitä pitäisi käydä harjoittelemassa NIIN paljon vapaavuorolla, mutta tämän vuoden keväällä ja nyt syksyllä sen toisen elämän (koiraharrastusten ulkopuolella), vaatimien aikataulujen vuoksi itsenäinen harjoittelu on ollut lähes mahdotonta. Tämä on ihan silkkaa faktaa, ei mikään tekosyy. Kunhan tässä suunnitelmat selkiytyy ja saan pikkuhiljaa asioita tasapainoon, alan miettimään milloin polkaistaan projekti A uudelleen käyntiin. Pysäytyksiin en sen suhteen ole palaamassa.
Mutta noin muuten treenit on sujuneet jopa yllättävän kivasti, vaikka en tällä hetkellä "kilpailut mielessä" harjoittele. Ehkäpä se sujuvuus saattaa osittain johtua jopa siitä. Kukapa tietää. Ollaan päästy ratoja jopa loppuun asti. Ei tosin puhtaasti, mutta vielä keväällä loppuun asti pääseminen tuntui melkoiselta ponnistelulta. Olen uskaltanut astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mm. viime tiistain valmennuksessa tein onnistuneen päällejuoksun KEPEILLÄ. Vielä 2 vuotta sitten pelkäsin varsinkin kepeillä ko.ohjaustekniikkaa kuollakseni, sillä olin aivan varma että onnistun runnomaan koiran päälle. Olikin melkoinen onnistumiselämys kun otin vihdoin ja viimein härkää sarvista - onnistuen siinä! Sain 2 viikkoa sitten kuvausapua eräältä junnupop-treenaajalta ja olikin pitkästä aikaa kivaa saada sitä videomateriaalia meidän tekemisestä. Tähän tekstiin en sitä ole ennättänyt editoimaan, mutta kyllä se sieltä vielä ilmestyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti