Agilityangst. Sellainen on nyt päällänsä. On jäänyt yhdet viikon takaiset treenit raportoimatta, mutta en jaksa niistä sen kummemmin enää kirjoitella. Teemana oli tuplasylkkärit, se siitä.
Käytiin tänään juoksemassa kennelkerhon aksatreeneissä ja päästiinkin tekemään siellä oikein kunnon ratatreeni. 18 estettä, höystettynä kepeillä ja kontakteista keinulla ja puomilla. Joku Anne Saviojan 2.luokan rata vuodelta 2011. Tiivistettynä. Keinun kontakti oli tänään erinomainen, samoin putkiin irtoamiset ja ylipäätään Heka oli suht.hyvin kuulolla. Kun taas ehdottomasti meidän vahvimmalla esteellä (kepeillä) kusahti. Keppien jälkeen tuli yksi aita ja siitä piti sitten ohjata mutkalla olevaan putkeen - tietysti pimeään päähän. Kuullostaa helpolta. Toki, jos putki ja aita olisivat olleet suorassa linjassa. Mutta kun ne mokomat oli vinottain. Ensimmäisellä kerralla Heka kesti vedätyksen ja reilun sivuetäisyyden kepeillä ja kerkesin kuin kerkesinkin tekemään siihen aidan ja putken väliin persjätön, mutta siihen yhteen onnistuneeseen kertaan se sitten jäikin. Kerta toisensa jälkeen Heka jätti 2 viimeistä keppiväliä pujottelematta ja oli yksinkertaisesti palattava taaksepäin ja heitettävä palkka ihan pelkkien keppien jälkeen.
A:n juoksukontaktin lisäksi nyt alkoi taas puomin kanssa melkoinen kärsimys. Pääsinkin viime bloggauksessa sanomaan, että puomin kanssa asiat on melko hyvällä mallilla. Ei koskaan pitäisi sanoa tuollaista ääneen. Pieni valkoinen elosalama päätti jälleen kerran sillä KIROTULLA ensimmäisellä kerralla toimisiko läpijuokseminen. No ei toiminut. Sen jälkeen sitten olikin korvat ja aivot löytäneet oikeat kohdat ja palikat, ei yritystäkään rönsyillä läpi. Treenien lopuksi otin vielä kerran kepit ja puomin erikseen lelu ja -namipalkalla. Niin ja tehtiinhän me alussa ihan pelkkää pakkovalssia ja saksalaista. Näin tänään ja näillä mennään nyt, mutta olen ajatellut pitäväni tässä jopa 2 viikon tauon aksasta. Jotenkin tuntuu, että nollausta tarvitsee allekirjoittaneen lisäksi koira. Eihän me olla viime marraskuusta lähtien keskitytty yhtä tavoitteellisesti mihinkään muuhun kuin agilityyn. Se voisi olla tauon paikka. Hekalle yleensä nämä hieman pidemmät tauot jostakin tietystä lajista on selvästi auttaneet. Toisaalta ei tekisi mieli himmata, kun tatsi on hyvä mutta pieni nollaus tuntuu nyt ihan hirmuisen houkuttelevalta.
Jos nyt pitää ääneen myöntää, niin se hyvä tatsi on ihan vähäsen alkanut lipsua. Huomasin sen tänään. Ensimmäisellä kierroksella suoritin rataa minkä jaloistani pääsin ja pysyin kaikissa ohjauskuvioissa kiinni ja rata olikin ilman sitä puomin rönsyilyä erinomainen. Toisella ja kolmannella rundilla en enää jaksanut pysyä yhtä tiukkana ja olin jo puoliksi luovuttamassa. Kaipaan Tiiaa ja Tiian valmennuksia.Kaipaan Tiian huutoja ja ohjeita. Mielettömän paljon. Niin paljon, että ihan itku meinaa tulla. Tiia pitää siitä kiinni, että tatsi pysyy koko treenin ajan joka kerralla yhtä hyvänä ja nyt kun ollaan jouduttu treenaamaan ilman Tiiaa, pelkään että tätä vauhtia painutaan alamäkeä ja lujaa. Onneksi sunnuntaina päästään ACElle treenaamaan ja toivottavasti sieltä suunnalta saadaan uutta ponta ja intoa tähän touhuun.
Se siitä aksasta ja ei meidän torstai nyt ihan silkkaa epätoivoa kuitenkaan ollut. Sää suosi (kerrankin) ja tilaamani frisbee-kiekot saapuivat sopivasti tänään, joten otettiin iltapäivästä pieni sessio kiekkoilun merkeissä. Nuo uudet kiekot on ihan superit. Tilasin 2 kpl SofFlite-kiekkoja, jotka on tarkoitettu aloittelijoille sekä herkkäsuisille koirille. En nyt tiedä onko Heka herkkäsuisimmasta päästä, mutta nämä kiekot vaikuttivat paljon paremmilta kuin mitä olen aikaisemmin käyttänyt. Treenattiin ihan pelkkää kopittelua alkuun ja pieniä heittoja, jolloin Heka ottaa kiekon ilmasta kiinni. En ole ikinä nähnyt Hekan silmissä samanlaista paloa missään muualla kuin agilityradalla, mutta tästä lajista se nauttii ihan selvästi. Sen kanssa on ollut nopeaa ja suht.helppoa edetä, koiratanssiharrastuksesta on sentään jotain hyötyä muuallakin. Kaveri yllätti täysin, joten tässä tännekin tämä videopätkä nähtäväksi.
En kyllä olisi Hekan tuollaiseen uskonut ihan vielä kykenevän, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että Hekan kanssa ei koskaan kannata epäillä. Toisinaan tuntuu, että vain taivas on tälle koiralle rajana. Jatkamme harjoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti