Syksyn valmennuskausi startattu

Hieman yli kuukauden mittainen tauko agilitysta on taputeltu ja viime viikolla päästiin palailemaan normaaliin viikkoharjoittelurytmiin.

Syyskausi aloiteltiin kertaamalla kesän kuvioita, mm.sitä kuuluisaa kepit/putki-erottelua sekä okserin hyppäämistä eri kulmista lähestyen. Heka oli heti alkajaisksi ihan liian korkeassa vireessä ja teki mm.näyttävän lentokeinun. Sain ohjeeksi vastaavia tilanteita ajatellen kiinnittää koiran huomiota mm.sanomalla sen nimen. Toisinaan on maltettava eikä aina voi luukuttaa menemään kieli poskella. A:lla Heka teki myös näyttäviä ilmalentoja ja joutuikin kahdeksi minuutiksi jäähylle jonka jälkeen kaikki meni ihan jees. A:n tilanne herätti taas vaihteeksi keskustelua koutsin kanssa ja Julia ottikin videolle, jossa näkyy selvästi kolmen laukan rytmitys ja se on Hekalle optimaalinen. 

Tultiinkin siihen tulokseen, että Hekalle laitetaan tästä lähtien joka treenin yhteydessä ohut ponnari kohtaan x jotta osuma alastulolle saadaan onnistumaan. On kurjaa kun muuten hyvä tatsi radalla keskeytyy tuollaisen takia.

Tänään kertailtiin myös tuttuja asioita Topteamin ennakkotehtävä-radalla. Julia oli vielä lisäksi ripotellut radalle kaikki kontaktit. Tässä vielä muistin virkistämiseksi video radasta.

Mietin jo työpäivän aikana kahvitauolla, että koska flippi onnistui viimeksi jo ihan jees, tänään tehdään se sitten ihan kunnolla. Lujaa ja osana rataa. 5 kokonaista, täydellistä flippiä! Lisäksi ensimmäistä kertaa ever, tuntui että sain rytmittämisestä ihan eri tavalla kiinni. Rata nimittäin rullasi 19.esteelle asti niin virtaavasti ettei tosikaan. Juliakin sanoi, että eron näki selvästi. Heka vaan on sisäisesti maksi ja sitä vaan on ohjattava kuin maksia. Kun itse pysyin rytmissä, Heka sai optimaalisen lähestymislinjan myös A:lle ja teki NIIN hienon juoksarin! Niin hyvän mielen treenit!

Heka on koira, jonka kanssa jokainen kerta agilitya on erilaista. Rytmitys muuttuu koko ajan kun kyseessä on nopea ja kiihkeä koira. Sellaista sen kuulemma pitäisikin olla. Kävisi agility tylsäksi muuten. Se myös opettaa ihan eri tavalla.

Ehkä pieni muttei silti heikko - SM1 Toss fetch & SM2 freestyle

Eilen skabailtiin koirafrisbeen suomenmestaruuksista Teivossa ja pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin kuin päätettiinkin Hekan kanssa osallistua. Freestylea on treenattu viimeksi ties milloin, kunnollisesta koppailusta nyt puhumattakaan. Taijan kanssa startattiin kohti Ylöjärveä 7.30 ja määränpäähän saavuttiin hieman ennen kymmentä.

Ilmoitin Hekan koppailemaan tarkkuusheittoon (toss & fetch) sekä tietysti freestyleen. Pituusheitto skipattiin ihan siitä syystä, että kiekon on ylitettävä heittolinja ennen koiraa ja tämä on Hekalle edistämisen vuoksi hirmuisen vaikeaa. Se olisi mennyt yhdeksi sähläilyksi. Kisat polkaistiin käyntiin tarkkuusheitolla ja omaa vuoroa saatiinkin odotella tovi jos toinenkin. Vihdoin kun päästiin itse tositoimiin, tuuli aiheutti pientä riesaa mutta ei merkittävästi. Heka koppaili hyvin ja suht.pitkältä matkaltakin, pisteitä tuli ensimmäisellä kierroksella muistaakseni 4. Myös freestyleen kuuluu yksi kierros tarkkuusheittoa ja Heka joutuikin vain alle viiden minuutin tauon uudelleen koppailemaan. Tuntui vähän kurjalta koiran puolesta, joka oli juuri tehnyt hyvän avauksen eikä ehtinyt huilaamaan tarpeeksi ennen seuraavaa suoritusta. Tästä johtuen Heka ei kyennyt antamaan parastaan ja pistesaldo jäi aika laimeaksi. Jos joku tässä vaiheessa pitää fribailua kevyenä lajina, niin suosittelen miettimään asiaa uudelleen. Koira työskentelee koko ajan korkeassa vireessä ja frisbeen perään lähteminen vaatii kropalta melkoista räjähdysvoimaa, joka tehdään vielä useamman kerran 1½ minuutin aikana.

Ennen ensimmäistä freestyle-osuutta olikin sitten hieman enemmän aikaa juottaa ja lenkeilyttää koiraa sekä antaa sen levätä. Freestyle itsessään meni jopa paljon paremmin kuin mitä treenimäärällä voisi olettaa. Taisikohan ihan peräti vain 2 heittoa mennä hutia, mutta hei...selkävaultsi ja selän takaa heitot onnistui molemmat! Olin koiran työskentelyyn äärimmäisen tyytyväinen ja sain jopa itse pidettyä oman päänuppini hallinnassa. 

Heka & Domi ottivat lepiä ohjaajien lounastauon aikana

Lounastauon jälkeen kisat jatkuivat pituusheitolla ja koska Heka ei osallistunut ko.luokkaan, sille tuli lähes 2½ tunnin mittainen odottelutauko. Vielä kun viimeisen toss & fetch-kierroksen aloittivat isot koirat ja microkoirat saivat tyytyä starttamaan häntäpäässä. Domille kuitenkin hienolla heitolla microkoirien pituusheiton suomenmestaruus! 

Heka tuntui olevan melko poikki jo kolmesta edellisestä suorituksesta ja ensimmäisen kerran kävi mielessä, että noinkohan se enää jaksaa ollenkaan. Koira kuitenkin meni heti moodiin "nyt tehdään sata lasissa" kun päästiin tositoimiin. Heka paransi suoritustaan tarkkusheitossa roimasti ja näin ollen se toi meille microkoirien suomenmestaruuden toss & fetchissä!

Kisakaverit Domi & Heka

Viimeistä freestylekierrosta ei jouduttu kovinkaan kauan odottelemaan ja jos Heka teki ensimmäisellä kerralla parhaansa, niin nyt koira kyllä ylitti itsensä ihan täysin. En olisi voinut odottaa koiralta parempaa suoritusta ja ohjelman loppuessa hukutin Hekan silityksiin sekä kehuihin.

Jasminille ja Domille ansaitusti suomenmestaruus (on ne huikeita!) ja Hekalle SM2.sija. Pistesaldo parani viime vuodesta ja Heka sekä Domin välinen piste-ero oli vain 3 pistettä. On nämä microkoirat huikeita, vallan mainiosti pärjäävät siinä missä isotkin.

Mitäpä tähän nyt voi sanoa? Heka teki tasaisen varmaa työtä koko kisapäivän ajan ja sekä lyhyistä, että pitkistä odotustauoista huolimatta koira antoi aina kaikkensa ja teki täysillä. Voiko parempaa luottoystävää edes toivoa? Vuoden frisbeekisat taisivat olla sitten siinä ellei jotain möllikisoja järjestetä jossain. Nyt voidaan kuitenkin kääntää katseet taas enempi agilityyn.

Yhden treenin taktiikalla

Elokuu. Wippii. Töissä olen ollut jo reilut 2 viikkoa ja yksi pajakin on jo ehditty startata käyntiin. Onneksi elokuu kuitenkin lasketaan vielä kesäkuukaudeksi.

Heka on pitänyt viime kisojen jälkeen totaalitaukoa agilitysta. Ollaan lenkkeilty, menty ympäri kaupunkia pokemonien perässä ja vain oltu keskenämme. Meidän onneksi agilityn syyskausi käynnistyy vasta ensi viikolla, sillä nyt on keskitytty ihan täysin huomisiin frisbeekisoihin. Niitä ei vaan voi missata. Pakko kyllä myöntää, että olen ollut ehkä koko universumin surkein ottamaan itseäni niskasta kiinni treenaamisen suhteen. Onneksi tänään aurinko on paistanut koko päivän ja pääsin muistuttelemaan Hekalle muutamat temput. Päivää ennen kisoja, että sillai kai.

Kuva - Annamari Sundgren

Yhden treenin taktiikka ei antanut mitään stressin tai huolen aihetta huomista ajatellen. Kunhan vaan nyt oma pääkoppa pysyisi kasassa eikä menisi räiskimiseksi. Heka kyllä handlaa oman tonttinsa ja minun on pystyttävä samaan omalta osaltani.

Tavarat on pakattu, kiekot pesty ja huollettu, muistikortit tyhjennetty, kamera sekä varavirtalähde ladattu. Kyllä, jos Teivosta löytyy pokestoppi, en epäröi laittaa useampaa lurea päälle.

We can't give up before we try

Lähdettiin eilen ralleja pakoon Orivedelle eikä ollut edes ruuhkaista. Oikeastaan suurin ja painavin syy sinne lähtöön oli Helinin Jarin 3 rataa 3.luokille. Kisakirje julkaistiin tiistaina ja ensimmäinen tunne oli pettymys, Jari oli joutunut perumaan tuomarointinsa ja hänen tilalleen tuli Anne Viitanen. Pieni flashback tässä vaiheessa; Olen kisannut Annen radoilla vuonna 2013 ja silloin säikähdin hänen ratojensa haasteellisuutta, oli nimittäin lähellä etten omalla liikkeelläni onnistunut runnomaan Hekaa alleni. Siitä lähtien olen sivusilmällä seurannut hänen ratojaan ja tein päätöksen olla menemättä niille. Että mitä nyt sitten? Vielä perjantainakin, päivää ennen kisoja, olin vahvasti sitä mieltä ettei lähdetä ollenkaan. Kuitenkin treenikaverien sanat saivat minut tarttumaan härkää sarvista. Vuonna 2013 olin vielä kokematon 3.luokan ohjaaja, miksi en siis lähtisi kokeilemaan olenko kehittynyt? Lisäksi ensimmäisen radan tuomaroisi Johanna Wutrich. Suunnitelma olikin se, että Johannan radan kävisimme juoksemassa ja kun Viitasen rataa aletaan rakentamaan, en epäröisi hetkeäkään viheltää peliä poikki meidän osalta jos tilanne näyttäisi siltä. Näillä lähdettiin liikenteeseen.

Kisat järjestettiin jäähallin viereisellä kivituhkakentällä ja enpä ollut taas vaihteeksi tullut miettineeksi sitä tosiasiaa, että nyt ei ole hetkeen satanut ja näin ollen sitä kirottua irtohiekkaa oli pitkin kenttää. Heka liukastelikin ensimmäisellä radalla ihan huolella, koira mm.takertui keppeihin kun se ei päässyt liikkumaan sillä nopeudella mihin on tottunut. 4.viimeiselle esteelle päädyin tekemään pakkovalssin, jotta saisin koiran varmasti kääntymään mutta näin jälkikäteen se on kaduttanut. Olisi pitänyt tietää, että liukkaalla alustalla on kohtuutonta saada Hekan kaltainen, nopea koira, reagoimaan siihen. Koira ei saanut jarruttettua ja kun se viime hetkellä siihen reagoi, oli se jo ponnistanut ja näin ollen rima tuli alas.

Jäähdyttelylenkiltä tullessani oli Annen ensimmäistä rataa jo ruvettu rakentamaan, joten ei kuin sinne reunalle katsomaan miltä näyttää. Kun Anne mittasi rataa mittapyörän kanssa, jonnekkin alitajuntaan alkoi hiipiä ajatus ettei tämä niin pahalta näytä. Rataantutustumisessa se tunne vain kasvoi ja hiljaa mielessäni sanoin itselleni, että tämä on kuin tehty minulle ja Hekalle. Päätin startata. Selvittiin alun kieputuksista hyvin eikä Heka enää liukastellut yhtä pahasti. Tuntui koko ajan, että rata on reilu koiraa ajatellen. Puomilta ja A:lta molemmilta femma (tosin A:lla itse näin kun Heka koski kontaktipintaan, mutta mitäpä tuosta) ja yhdeltä putkelta kielto. Maaliin tultiin 15 vp:llä. Mitä me oltiin juuri tehty?! Juostu Viitasen radalla, josta saatiin vielä tulokskin! Vaikkakin 15, mutta tulos. TULOS!

Sekä minä, että Heka alettiin saada pikkuhiljaa tatsista kiinni ja viimeiselle radalle, joka oli hyppäri, lähdettiin asenteella. Se näytti tältä.

Pari pientä aivopieruahan tuollekin radalle mahtui ja 3.putkesta ulos tullessa meinaa kentän liukkaus tehdä taas Hekalle temput. Ajattelin jo hetken, että pituuden ohi se tulee, mutta eipä tullutkaan. Kyllähän tuolla linjat vähän tuppaa valumaan ja niissä paloi aikaa, mutta koira teki tuolla pohjalla parhaansa mihin se pystyi. Tulos 10 ja vasta kisojen jälkeen tajusin, että me oikeasti tehtiin molemmilta Viitasen radoilta tulokset, tuomarin, jonka ratoja olen pelännyt nämä 3 vuotta. Nämä radat oli kuin Hekalle tehtyjä, tuntui hienolta onnistua ja vieläkin mahtavamman tästä tunteesta tekee se, että olen itse oikeasti kehittynyt ohjaajana. Ero on huomattava. Uskalsin mennä Viitasen radoillaeja vielä todistin itselleni, että kyllä me osataan ja pystytään. Tämän voimalla on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja, Viitasen radoille of course.

Helsingin reissu & vierailu Pihlajakadulle

Niin se vain lomakin sitten lomailtu ja huomenna palaillaan sorvin ääreen. Heinäkuun puolivälissä vietettiin kokonaiset 3 päivää Helsingin sykkeessä ja kyllä voin taas kerran todeta hyvillä mielin, kuinka helppoa Hekan kanssa on matkustaa. 

Yövyttiin ihan Helsingin ydinkeskustassa, Sokos Hotel Presidentissä jossa koiravieraatkin huomioitiin kivalla tervetuliais-kassilla. Heka oli hotellissa oitis kuin kotonaan. Jos lähdettiin johonkin mihin koira ei voinut tulla mukaan, tyyppi jäi ihan tyytyväisenä huoneeseen nukkumaan. Helsinki on kyllä siitä kiva paikka, että koirilla on useampaankin paikkaan pääsy sallittu mistä täällä Jyväskylässä voi vain haaveilla. Toisena päivänä käytiin Kampissa ja Stockalla, siellä se Heka köpötteli muina miehinä eikä ollut ihmisvilinästä moksiskaan. Superkoira.

Viimeisenä päivänä käytiin tutustumassa Salattujen Elämien kuvaushoodeihin - Pihlajakatuun, kahvila Kentauriin ja majatalo Amandaan. Aloitin sarjan seuraamisen aikoinaan 3.jaksosta ja oli hienoa päästä näkemään sarjassa nähtyjä paikkoja ihan livenä.

Kyllähän tuolla Helsingissä olisi saanut aikansa kulumaan vaikka viikon jos toisenkin. Oli ihanaa olla ihan oikeasti LOMALLA ja nauttia.

Nakumister is on the ring again

Eilinen päivä lusittiin mökillä ihan vaan chillaillen ja nauttien. No okei, ihan vähän treenailtiinkin. Jos jostain olen tuolla mökillä ihan onnessani, niin se on saunan ja järven lisäksi valtavan suuri nurmipiha. Ihan täydellinen paikka heitellä vähän pituutta.

Kokeilin ensimmäisen kerran heittää pienen kiekon sijasta isoa. Kiitos vinkistä Jasmin! Se on todellakin totta, että isoa kiekkoa on paljon vakaampi heittää, se lentää paremmin ja Hekakin sai kiekon kiinni huomattavasti pidemmältä matkalta. Eikä sillä ollut minkäänlaista ongelmaa kantaa reilusti suurempaa lättyä. Reuna ei ottanut maahan eikä tyyppi näin ollen kompuroinut sen kanssa. Koirafrisbee-kisat kolkuttelee jo reilun kahden viikon päässä. Vielä en ole ihan varma osallistutaanko lainkaan pituusheittoon, mutta pistekoppailuun ja freestyleen ainakin. Jälkimmäisestä puheen ollen - musiikkia, saatika ohjelmaa ei vielä ole. Olisikohan syytä ryhdistäytyä?!

Tänään tehtiin liki kolmen vuoden mittaisen tauon jälkeen paluu mätsärikehiin. Uskomatonta, tuskin uskon asiaa vielä itsekkään. Syy on ollut yksinkertaisesti siinä, että turkitomuutta ei ole katsottu hyvällä mikä on aika kurjaa varsinkin kun kyseessä on vaan mätsäri. Ajattelin käydä kokeilemassa ovatko asenteet näiden vuosien aikana muuttuneet. Hekahan pääsi ikänsä puolesta veteraaniluokkaan ja moni ihmettelikin, että miksi me ollaan siellä. Koira, joka on kuntonsa sekä mielensä puolesta ihan 3-vuotiaan tasolla. Kyllä siinä monet leuat loksahtivat auki. Tuomari oli oikein mukava perrokasvattaja, jolta Heka sai vain ja ainoastaan kehuja; Erinomainen purukalusto, vahva lihaskunto ja erityisen voimakkaat takapotkut. Yllätyinkin suuresti, kun tuomari poimi meidät punaisten nauhan saaneiden kehässä jatkoon ja sijoitti meidät lopulta neljänsiksi. Tuntui kyllä erityisen hienolta juuri siinä mielessä, että koiraa osattiin arvostaa sen turkittomuudesta huolimatta. Se oli oikea lottovoitto minulle ja Hekalle.

Tuntui oudolta pakata treenilaukkuun aksakenkien ja kompressiosäärystimien sijasta näyttelyhihna ja numerolapputasku. Kaiken tämän jälkeen voidaan jättää nämä mätsäritouhut muille ja keskittyä meidän ykkösjuttuihin - agilityyn ja fribailuun. 

Tiina & Lux - olumppiavoittajat vuosimallia 2016

Hieno viikko - reissaamista, lomailua ja tietenkin agilitya. Mutta kuka ihme on Lux? Eikö siinä pitäisi lukea että Heka?! Mennään itse asiaan samantien.

Jyväskylän Agility Team ry (JAT) järjesti historiansa ensimmäiset agility-olympialaiset ja tapahtuma itsessään vaikutti todella mielenkiintoiselta, joten olihan sellainen lähdettävä itse kokemaan. Alunperin minun oli tarkoitus lähteä kisaamaan vain Hekan kanssa, mutta perjantaina minulle tarjoutui mahdollisuus päästä maksikoiran ohjaajaksi. Ja nimenomaan bordercollien. Elinan 2:sta bortsusta valitsin kisakaverikseni 8-vuotiaan Luxin, jolla on paljon kokemusta niin arvo, kuin- tavallisistakin kisoista. Perjantai-iltana suoritettiin koeajo ja jo silloin tuli fiilis, että ei vitsi miten sunnuntaina tulee olemaan siistiä!

Kaikki tai ei mitään-periaattella ilmoitin sekä Hekan, että Luxin kaikkiin neljään, saatavilla olevaan haasteeseen: Gambler, Power & Speed, Tunnels sekä Slalom. Ko.kilpaluokat ovat todella suosittuja maailmalla ja oli ihan mieletöntä päästä kokeilemaan niitä nyt myös täällä Suomessa. Niitä joita luokkien tarkemmat kuvaukset kiinnostavat, voivat käydä niihin tutustumassa tätä linkkiä klikkaamalla. Niiden kirjoittaminen tähän veisi turhan paljon tilaa kaikelta muulta. 

Kaikki bloggauksessa näkyvät kuvat on ottanut Tiina Karvonen.

 

Huomatkaa uusi, Hekan profiilikuvalla hankittu verryttelytakki (Waldogs)

Polkaisin urakan käyntiin Luxin kanssaa gambler-osuudella, josta saatiin kerätyksi yhteensä 42 pistettä ja Heka tehtaili perässä ihan samanmoisen määrän. Pienen lenkin jälkeen luulin laittavani oman pään ihan pyörryksiin tunnels-radalla, josta Heka suoriutui puhtaasti. Luxin kanssa tuli harmittava, ihan omasta ohjauksesta johtuva kielto. Se jäi vähän kaivelemaan, joten halusin käyttää uusinnan hyödyksi. Sieltä sitten tultiin suvereenisti nollalla maaliin.

Lyhyen tauon jälkeen suunnattiin power & speed-radalle, josta Hekalle power-osuudella 10 vp (keinun ja A:n kontakti) ja speedissä 0 aikaan 12,57 s. Luxille tuli powerissa harmittava 10 vp, kun itse en kääntänyt sitä muurin jälkeen tiukasti ja pussin sijasta Lux juoksi A:lle. Speedissä kuitenkin 0 ajassa 12,52 s.

Päivän viimeisenä päästiin pujottelemaan oikein urakalla. Sekä Lux, että Heka suoriutuivat nollalla molemmat ja näin ollen skabailut olivat meidän osalta siinä. Lyhyen odottelun jälkeen päästiin kuulemaan tuloksia ja molemmat koira tekivät melkoista tulosriviä: Gambler: Lux 2.sija & Heka 3.sija. Tunnels: Lux 2.sija, Hekan sijoitusta en muista. Slalom: Lux 1.sija & Heka 2.sija. Power & Speedissä ei palkintosijoille päästy virhepisteiden vuoksi. Ajat sen sijaan oli nopeimpia sekä Hekalla, että Luxilla.

Olin jo tässä vaiheessa aika häkeltynyt kuinka hyvin molemmilla koirilla oli mennyt. Meinasi jalat pettää alta kun kuulutettiin, että olimme Luxin kanssa kokonaiskilpailun voittajia ja näin ollen saimme olymppiavoittajat-tittelin! Eikä siinä kaikki, pieni valkoinen elosalama nappasi kokonaiskilpailun 3.sijan! Uskomatonta, olen ihan sanaton vieläkin.

Tapahtuma ylitti kyllä kaikki odotukset. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, tunnelma oli loistava ja se jos mikä oli ihanaa, niin ratoja sai suorittaa omaan tahtiin. Ei ollut kiire minnekkään, vaikka itsekkin tuli urakoitua kahden koiran kanssa yhteensä 9 radan verran. Suurempaakin suuremmat kiitokset Elinalle, että luotti Luxin käsiini. Oli huikeaa päästä ohjaamaan maksikoiraa ja kokemuksena se opetti paljon. En kyllä pistäisi pahakseni, jos saisin Luxin kanssa epistellä joskus toistekkin. Hekakin oli vallan mainio pieni, liukas villaeläin. Nämä kaksi täydensivät toisiaan hienosti.

P.S: Heka kesti Jattilan pohjan, vaikka mietin pitkään että uskallanko sen kanssa siellä mitään tehdä. Ehkäpä voisin kuvitella käyväni siellä kisaamassa tämän vuoden puolella ihan virallisestikin. Katsotaan.