maanantai 8. elokuuta 2016

Ehkä pieni muttei silti heikko - SM1 Toss fetch & SM2 freestyle

Eilen skabailtiin koirafrisbeen suomenmestaruuksista Teivossa ja pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin kuin päätettiinkin Hekan kanssa osallistua. Freestylea on treenattu viimeksi ties milloin, kunnollisesta koppailusta nyt puhumattakaan. Taijan kanssa startattiin kohti Ylöjärveä 7.30 ja määränpäähän saavuttiin hieman ennen kymmentä.

Ilmoitin Hekan koppailemaan tarkkuusheittoon (toss & fetch) sekä tietysti freestyleen. Pituusheitto skipattiin ihan siitä syystä, että kiekon on ylitettävä heittolinja ennen koiraa ja tämä on Hekalle edistämisen vuoksi hirmuisen vaikeaa. Se olisi mennyt yhdeksi sähläilyksi. Kisat polkaistiin käyntiin tarkkuusheitolla ja omaa vuoroa saatiinkin odotella tovi jos toinenkin. Vihdoin kun päästiin itse tositoimiin, tuuli aiheutti pientä riesaa mutta ei merkittävästi. Heka koppaili hyvin ja suht.pitkältä matkaltakin, pisteitä tuli ensimmäisellä kierroksella muistaakseni 4. Myös freestyleen kuuluu yksi kierros tarkkuusheittoa ja Heka joutuikin vain alle viiden minuutin tauon uudelleen koppailemaan. Tuntui vähän kurjalta koiran puolesta, joka oli juuri tehnyt hyvän avauksen eikä ehtinyt huilaamaan tarpeeksi ennen seuraavaa suoritusta. Tästä johtuen Heka ei kyennyt antamaan parastaan ja pistesaldo jäi aika laimeaksi. Jos joku tässä vaiheessa pitää fribailua kevyenä lajina, niin suosittelen miettimään asiaa uudelleen. Koira työskentelee koko ajan korkeassa vireessä ja frisbeen perään lähteminen vaatii kropalta melkoista räjähdysvoimaa, joka tehdään vielä useamman kerran 1½ minuutin aikana.

Ennen ensimmäistä freestyle-osuutta olikin sitten hieman enemmän aikaa juottaa ja lenkeilyttää koiraa sekä antaa sen levätä. Freestyle itsessään meni jopa paljon paremmin kuin mitä treenimäärällä voisi olettaa. Taisikohan ihan peräti vain 2 heittoa mennä hutia, mutta hei...selkävaultsi ja selän takaa heitot onnistui molemmat! Olin koiran työskentelyyn äärimmäisen tyytyväinen ja sain jopa itse pidettyä oman päänuppini hallinnassa. 

Heka & Domi ottivat lepiä ohjaajien lounastauon aikana

Lounastauon jälkeen kisat jatkuivat pituusheitolla ja koska Heka ei osallistunut ko.luokkaan, sille tuli lähes 2½ tunnin mittainen odottelutauko. Vielä kun viimeisen toss & fetch-kierroksen aloittivat isot koirat ja microkoirat saivat tyytyä starttamaan häntäpäässä. Domille kuitenkin hienolla heitolla microkoirien pituusheiton suomenmestaruus! 

Heka tuntui olevan melko poikki jo kolmesta edellisestä suorituksesta ja ensimmäisen kerran kävi mielessä, että noinkohan se enää jaksaa ollenkaan. Koira kuitenkin meni heti moodiin "nyt tehdään sata lasissa" kun päästiin tositoimiin. Heka paransi suoritustaan tarkkusheitossa roimasti ja näin ollen se toi meille microkoirien suomenmestaruuden toss & fetchissä!

Kisakaverit Domi & Heka

Viimeistä freestylekierrosta ei jouduttu kovinkaan kauan odottelemaan ja jos Heka teki ensimmäisellä kerralla parhaansa, niin nyt koira kyllä ylitti itsensä ihan täysin. En olisi voinut odottaa koiralta parempaa suoritusta ja ohjelman loppuessa hukutin Hekan silityksiin sekä kehuihin.

Jasminille ja Domille ansaitusti suomenmestaruus (on ne huikeita!) ja Hekalle SM2.sija. Pistesaldo parani viime vuodesta ja Heka sekä Domin välinen piste-ero oli vain 3 pistettä. On nämä microkoirat huikeita, vallan mainiosti pärjäävät siinä missä isotkin.


Mitäpä tähän nyt voi sanoa? Heka teki tasaisen varmaa työtä koko kisapäivän ajan ja sekä lyhyistä, että pitkistä odotustauoista huolimatta koira antoi aina kaikkensa ja teki täysillä. Voiko parempaa luottoystävää edes toivoa? Vuoden frisbeekisat taisivat olla sitten siinä ellei jotain möllikisoja järjestetä jossain. Nyt voidaan kuitenkin kääntää katseet taas enempi agilityyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti