Syksyn valmennuskausi startattu

Hieman yli kuukauden mittainen tauko agilitysta on taputeltu ja viime viikolla päästiin palailemaan normaaliin viikkoharjoittelurytmiin.

Syyskausi aloiteltiin kertaamalla kesän kuvioita, mm.sitä kuuluisaa kepit/putki-erottelua sekä okserin hyppäämistä eri kulmista lähestyen. Heka oli heti alkajaisksi ihan liian korkeassa vireessä ja teki mm.näyttävän lentokeinun. Sain ohjeeksi vastaavia tilanteita ajatellen kiinnittää koiran huomiota mm.sanomalla sen nimen. Toisinaan on maltettava eikä aina voi luukuttaa menemään kieli poskella. A:lla Heka teki myös näyttäviä ilmalentoja ja joutuikin kahdeksi minuutiksi jäähylle jonka jälkeen kaikki meni ihan jees. A:n tilanne herätti taas vaihteeksi keskustelua koutsin kanssa ja Julia ottikin videolle, jossa näkyy selvästi kolmen laukan rytmitys ja se on Hekalle optimaalinen. 

Tultiinkin siihen tulokseen, että Hekalle laitetaan tästä lähtien joka treenin yhteydessä ohut ponnari kohtaan x jotta osuma alastulolle saadaan onnistumaan. On kurjaa kun muuten hyvä tatsi radalla keskeytyy tuollaisen takia.

Tänään kertailtiin myös tuttuja asioita Topteamin ennakkotehtävä-radalla. Julia oli vielä lisäksi ripotellut radalle kaikki kontaktit. Tässä vielä muistin virkistämiseksi video radasta.


Mietin jo työpäivän aikana kahvitauolla, että koska flippi onnistui viimeksi jo ihan jees, tänään tehdään se sitten ihan kunnolla. Lujaa ja osana rataa. 5 kokonaista, täydellistä flippiä! Lisäksi ensimmäistä kertaa ever, tuntui että sain rytmittämisestä ihan eri tavalla kiinni. Rata nimittäin rullasi 19.esteelle asti niin virtaavasti ettei tosikaan. Juliakin sanoi, että eron näki selvästi. Heka vaan on sisäisesti maksi ja sitä vaan on ohjattava kuin maksia. Kun itse pysyin rytmissä, Heka sai optimaalisen lähestymislinjan myös A:lle ja teki NIIN hienon juoksarin! Niin hyvän mielen treenit!

Heka on koira, jonka kanssa jokainen kerta agilitya on erilaista. Rytmitys muuttuu koko ajan kun kyseessä on nopea ja kiihkeä koira. Sellaista sen kuulemma pitäisikin olla. Kävisi agility tylsäksi muuten. Se myös opettaa ihan eri tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti