Helsingin reissu & vierailu Pihlajakadulle

Niin se vain lomakin sitten lomailtu ja huomenna palaillaan sorvin ääreen. Heinäkuun puolivälissä vietettiin kokonaiset 3 päivää Helsingin sykkeessä ja kyllä voin taas kerran todeta hyvillä mielin, kuinka helppoa Hekan kanssa on matkustaa. 


Yövyttiin ihan Helsingin ydinkeskustassa, Sokos Hotel Presidentissä jossa koiravieraatkin huomioitiin kivalla tervetuliais-kassilla. Heka oli hotellissa oitis kuin kotonaan. Jos lähdettiin johonkin mihin koira ei voinut tulla mukaan, tyyppi jäi ihan tyytyväisenä huoneeseen nukkumaan. Helsinki on kyllä siitä kiva paikka, että koirilla on useampaankin paikkaan pääsy sallittu mistä täällä Jyväskylässä voi vain haaveilla. Toisena päivänä käytiin Kampissa ja Stockalla, siellä se Heka köpötteli muina miehinä eikä ollut ihmisvilinästä moksiskaan. Superkoira.

Viimeisenä päivänä käytiin tutustumassa Salattujen Elämien kuvaushoodeihin - Pihlajakatuun, kahvila Kentauriin ja majatalo Amandaan. Aloitin sarjan seuraamisen aikoinaan 3.jaksosta ja oli hienoa päästä näkemään sarjassa nähtyjä paikkoja ihan livenä.



Kyllähän tuolla Helsingissä olisi saanut aikansa kulumaan vaikka viikon jos toisenkin. Oli ihanaa olla ihan oikeasti LOMALLA ja nauttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti