Kelaa mitä haluut ja tee lista siit'

Aaarrrggghhh! Miten blogiin kirjoittaminen voi tuntua näin vaikealta? On kuitenkin myönnettävä, että viimeisen 2 viikon aikana mielessä ovat pyörineet ihan muut asiat kuin koirajutut.

Voisi kai niistä muista asioista jotakin avata myös tänne vaikka ne eivät varsinaisesti koiriin liity, mutta ovat kuitenkin "osasyyllisenä" siihen kaikkeen. Yritän parhaani mukaan kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti, sillä kukaan tuskin jaksaa lähteä mitään romaania lukemaan. Jonkin aikaa sitten kerroin olevani väsynyt. En edes ymmärtänyt kuinka väsynyt, kunnes mieli sekä kroppa alkoivat sotimaan keskenään ja minun oli pysähdyttävä. Asiat mistä ennen nautin täysillä, alkoivat tuntua ikäviltä velvollisuuksilta; Kouluttaminen, Hekan kanssa harrastaminen...olen aina pitänyt itseäni alempiarvoisena muihin verrattuna ja mietin aina ensimmäiseksi muita. Siinä sinällään ei ole mitään pahaa, mutta liiallinen myötäily vieraannuttaa omasta itsestään ja minulle kävi juuri näin. Jos ei rakasta itseään, et sinä silloin pysty antamaan muillekkaan itsestäsi mitään. Nyt minä kuitenkin ymmärrän sen, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta.Toissa viikolla teinkin jotain radikaalia, mitä en olisi ikinä IKINÄ uskonut tekeväni.

Lopetin kouluttamisen JATilla. Niin paljon kuin kouluttamisesta tykkään ja minusta on ihanaa viedä oppimaani eteenpäin muille, alkoi se kaikki tuntua ns. pakkopullan vääntämiseltä. Jatkoin siksi, etten halunnut jättää seuraa enkä koulutettavia pulaan. Väsymys alkoi kuitenkin painaa minua kasaan kunnes en enää jaksanut. Tiesin sisimmässäni että asiat eivät muutu, jos en nyt mieti itseäni. Elämäni ensimmäisen kerran asetin itseni etusijalle. Se oli vaikeaa. Ihan hirvittävän vaikeaa. Mutta en olisi pystynyt siihen yksin. Paja ja siellä olevat ihmiset ovat opettaneet tuntemaan minua ihmisenä paremmin. Nyt ymmärrän sen, että ihminen tarvitsee ympärilleen yhteisön ja sellaisia ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet ja tarpeen vaatiessa auttavat sinua kasvamaan. Minulla ei sellaista ole ollut, ennenkuin pajan myötä sellaisen löysin. Puhun nyt nimenomaan elämästä koiraharrastusten ulkopuolella. Koiraharrastuksissa minulla on tämmöinen yhteisö ollut olemassa jo vuodesta 2005 lähtien, mutta ei muualla. Minut tunnettiin pajan alkaessa vain Jimin ja Hekan kautta, en edes tiennyt minulla olevan toista puolta kunnes tämän kokemuksen myötä se tuli esiin. Sitä puolta en aio itsestäni enää kadottaa, vaan jatkan sen kehittämistä ja ylläpitämistä.

En myöskään lähtenyt Hekan kanssa hieman yli viikko sitten agikisoihin, mikä tuntui aluksi käsittämättömältä. Sisäinen ääni takoi: "Tiina, kesän kisakausi kolkuttelee jo ihan nurkan takana. Mene kisaamaan, ei sitä rutiinia muuten tule." Mutta sitten kuuntelin toista minääni, joka käski jäädä kotiin nauttimaan vapaasta viikonlopusta. Se toinen Tiina sanoi, että jos lähdet tuossa mielentilassa kisaamaan, pilaat paitsi omat fiilikset, myös radat ja se ei missään nimessä ole Hekaa eikä sinua itseäsi kohtaan oikein. Olen ylpeä että pystyin kuuntelemaan itseäni. Väsymykseltäni treenit Hekan kanssa eivät ole sujuneet ja olisin melko todennäköisesti kaivanut kuoppaa vielä vähän lisää lähtemällä kisoihin. Koiran kanssa harrastamisen pitäisi kuitenkin olla kivaa molemmille osapuolille. Me ollaan tähän mennessä kisattu TOSI vähän ja aluksi sitä kauhistelinkin, mutta pidän nyt tärkeämpänä sitä että saan itseni kuntoon. Agilitykisat eivät tästä maailmasta lopu ja vaikka me nyt kisattaisiin tulevana kesänä vähemmän kuin normaalisti, haluan nekin kisat rundata hyvällä flow'lla ja nauttia siitä yhdessä tekemisestä Hekan kanssa.

Mätsärikuvat - Mikko (kuvauksellista.com)

Siihen menee varmasti oma aikansa, että pystyn tietyissä tilanteissa asettamaan itseni etusijalle ja sanomaan tarpeen vaatiessa myös ei. En esimerkiksi tule kouluttamaan syksyllä OnniDog-tapahtumassa kuin lauantaista sunnuntaihin, kun alkuperäiseen suunnitelmaan kuului kouluttaa torstaista sunnuntaihin. Mietin tulevaa syksyä nyt ensi-sijaisesti omalta kannaltani. Mitä minä haluan, mitkä asiat auttavat minua pääsemään tavoitteissani eteenpäin. Niin koiraharrastuksen parissa kuin myös muualla. Voin jo nyt sanoa, että pystyn jälleen nauttimaan Hekan kanssa harrastamisesta, olen energisempi ja sormet on suoraan sanoen syyhynneet kun olen miettinyt mitä treenataan sekä tehdään milloinkin. No joo, tästä tekstistä tulikin sitten normaalia pidempi mutta yllättävän hyvin onnistuin kaiken kuitenkin tiivistämään. Olen ylpeä, että pystyin tästä asiasta kirjoittamaan tänne blogiin. 

Ensin ajattelin pitää sen kaiken vain oman pääni sisällä, mutta en enää tuntenut omia tekstejäni ja tiesin että tämä on tehtävä.

Ja nyt sen tein. Myöhemmin tällä viikolla on tiedossa vaikka mitä mielenkiintoista, pysytelkäähän kuulolla.

Helatorstain heittotreenit

Ihan extempore sovittiin Taijan kanssa tälle illalle yhteiset heittotreenit Viitaniemeen, jotka sitten venähtivätkin "vähän" pitkiksi. Lisäksi meidän aluetoimintaryhmän kiekkotilaus saapui eilen Suomeen ja olihan siinäkin nyt tarpeeksi hyvä syy lähteä viskelemään sekä testailemaan uusia, tuliteriä kiekkoja. Hekakin sai 2 uutta kiekkoa; Perus-Jawzin sekä Jawz Hyperflexin - molemmat PUP-kokoisina. Perus-Jawz ei meille nyt mikään kovin uusi tuttavuus ole, mutta Hyperflexiä olen heitellyt aikaisemmin vain kerran. 

Suurin osa treeneistä menikin siihen, että kokeiltiin Taijan kanssa eri kiekkoja ja haettiin tuntumaa heittoihin viskelemällä niitä kiekkoja toisillemme. Jos joku koirafrisbeeharrastaja ei ole sitä aikaisemmin tehnyt, niin suosittelen kokeilemaan. Siinä kehittyy ja oppii uskomattoman hyvin. Hekan mielestä tosin oli suuri vääryys joutua seuraamaan makoisten kiekkojen lentelyä omasta yksiöstään. Pituusheittoa kokeilin kahdesti tuolla Hyperflexillä ja kivasti se kyllä lentää sekä on omaan käteen oikein miellyttävän tuntuinen. Hekakin tykkäsi. En uskaltanut tehdä Hekan kanssa mitään muuta ja kyllä Taijakin oli sitä mieltä, että tuo koira ei ehkä ole säpäköimmillään kuin mitä se yleensä on. Päivi vastasikin nopeasti ja tulee hoitamaan Hekan ensi tiistaina. Kaveri on kuitenkin ehkä jonkin verran parempi kuin mitä vielä hetki sitten. Olen sitä itse ahkerasti hieronut sekä venytellyt, lisännyt ruokaan B-vitamiinia sekä magnesiumia ja liikuttanut sitä pääasiassa nurmialueilla, jotta lantioon tulisi pyörivää liikettä.

Aikaisemmin tällä viikolla sain myös tilaamani reisivaultsi-suojan. Voin siis sanoa hyvästit "hienoille" jalkamustelmille. Juu nääs toimii ihan mielettömän hyvin. 

Laitan loppuun vielä vähän videomateriaalia meidän viime torstain frisbeetreeneistä. Piti se jo edelliseen viestiin linkittää, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Taitava frisbeekoira jolla on maaiman tyhmin omistaja

Allekirjoittaneelle voisi vaihteeksi pujottaa kaulaan "maailman huonoin koiranomistaja"-mitalin. Miten ihminen voi vaan olla näin tyhmä ettei huomaa mitään aikaisemmin, vaikka koen tuntevani Hekan ihan läpikotaisin?

Epäilin vesihäntää, mutta Hekalla onkin häntää ympäröivät lihakset ihan jumissa. Kävin tänään kertaamassa muutamia frisbeetemppuja ja kiinnitin erityisesti huomiota siihen että Heka piti häntäänsä hieman vinossa. Joku asiasta ihan tietämätön ei olisi sitä osannut edes katsoa, mutta minä näen ne pienetkin muutokset. Tai ainakin luulen näkevinäni, sillä kyllähän minun olisi pitänyt tämäkin huomata jo aikoja sitten. Asia kävi melko selväksi, kun hieroin ja venyttelin Hekan perusteellisesti treenien jälkeen. Se tunne kun voit käsilläsi kokeilla millainen on lihasjumi. Ei muuten tunnu yhtään kivalta. Ei sitten niin yhtään.

Kyllä tuntuu pahalta. Tiedä kuinka ikävältä tuo häntä on tuntunut, mutta Heka...se vaan jatkaa. Tekisi mieli lyödä itseään turpaan ja lujaa. 

No mitä nyt sitten? Laitoin jo Päiville sähköpostia, että ennättäisikö tulla tsekkaamaan tuon koiran kropan ennen frisbeekisoja. Siihen asti pyrin itse hieronnalla, venyttelyllä ja tasapainotyynyllä vaikuttamaan asiaan sen verran mihin vain pystyn ja kykenen. Hekalla oli meneillään 6 viikon glukosamiini-kuuri, mutta tänään iltaruuan yhteydessä vaihdoin magnesiumiin ja kaveri saa nyt nukkua yönsä BOT-peiton päällä. Toivottavasti tästä kaikesta olisi nyt edes jonkinlaista apua.

Ei jostain syystä tämä blogiin kirjoittaminenkaan meinaa onnistua. Johtunee tästä ärsytyksestä ja vihasta itseäni kohtaan. Tuolla on kuitenkin useampi teksti luonnoksissa odottamassa (mm. Tiian ja Outin valmennukset) sekä vähän tulevista kisasuunnitelmista. Tällä viikolla on tulossa peräti 4 vapaapäivää, joten silloin lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa tähän blogiin.

Ylivireinen peto on irti

Meille tarjoutui tsäänssi käydä Julian valmennuksessa eilen ja tottakai siihen mahdollisuuteen sitten tartuttiin. Radalla oli 29 estettä ja se oli muunnelma Mika Moilasen kisaradasta.

Noin järjellä ajateltuna radassa ei pitänyt (huom! PITÄNYT) olla meille mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta kuitenkin sieltä löytyi useampikin ns. "ansa" tai kohta jossa vaadittiin paljon oikeanlaista rytmitystä. Me oltiin ihan hakoteillä. Molemmat. Ei päästy alussa edes kolmea estettä pidemmälle kun tuo 3 aidan välistäveto-hässäkkä oli tuollaisen valoakin nopeamman eläimen kanssa yhtä helvettiä. Nämä on meille aina vaan vaikeita juttuja. Pitäisi varmaan vaan treenailla entistä enemmän välistävetoja kun on kova vauhti päällä. Tuossakin Heka kerkesi räjäyttää 120 silmään kun se tykitti suorasta 2.putkesta ulos kuin kanuunankuula. Julian käskystä kuitenkin käänsin enempi selkää kohti seuraavaa estettä (se kuuluisa egyptiläinen) ja kyllähän nuo välistävedot sitten onnistuivat. Jotenkuten. Pituuden jälkeen ja 7.aidan väliin sokkari, mutta sitten toinen hämmmentävä hetki kotettiin kun lähdettiin kepeille. En osannut yhtään rytmittää tuota sisäänmenoa ja Heka haki joka kerta joko toiseen tai kolmanteen väliin. Voi piru vieköön. Keppien perään tein persjätön, mutta sitten hukkasin koiran ja takaakierron sijasta 10.aita mentiin sitten edestä. Ihan hyvä ratkaisu tuolla ohjauksella.

Kyllä siis ihan suoraan sanoen potutti. Rytmitys oli niin pielessä kuin olla ja voi eikä se kyllä parantunut huimasti kun treenattiin toisen kerran. Heka oli ihan ylivireessä ja Juliakin sanoi että sitä on turha yrittää enää edes laskea. Jo pelkästään lähdössä pysyminen oli pienelle villaeläimelle ihan kamalan vaikeaa. 18.aidalle tehdyssä saksalaisessakin olin ensin törmätä koiraan. Se oli ihan nanosekunneista kiinni. Loppurata 19.aidalta 29 asti oli koko treenin varmasti sujuvin osuus, vaikka omat jalat oli ihan jossain muualla. Jotenkin jäi taas semmoinen fiilis että kuka sitä rataa siellä taas oikein suoritti? Minä vai Heka? Kumpi teki kumman duunit?

No oli siellä kuitenkin paljon positiivistakin, putkiin irtoamiset (myös pimeisiin) oli hyvät, samaten sylkkäriohjaus 13.putkeen sekä keinun kontakti. Bueno. Silti kuitenkin mietityttää koko touhu ylipäätään kun tässä kuitenkin kisakautta käynnistellään. Normaalisti mehän oltaisiin jo paljon paremmassa kuosissa, mutta Jimin vuoksi ei ole oma jaksaminen oikein tahtonut riittää kuin tekniikan hinkkaamiseen. Ei niinkään pidempään ratatreeniin. Ollaan käytännössä about kuukauden verran myöhässä aikataulusta, mutta en aio ottaa siitä stressiä. 

Tulipas tylsää tekstiä, mutta väsyttää ja koko treenin ajatteleminen ahdistaa.

Pituusheittoa, freestylea & kiekkopohdintaa

Bloggaukset Tiian ja Outin valmennuksista on edelleen julkaisematta (luonnoksissa kyllä roikkuvat), mutta en laita niitä näkyviin ennenkuin saan inspiraation muokata ne videotkin.

Vappu oli ja meni. Me vietettiin sitä ihan vaan kotona. En ole moneen viikkoon saanut kunnolla nukuttua, mutta nyt ison kiven pudottua sydämen päältä, olen nukkunut menetettyjä unia takaisin ja muutenkin vain relannut. Vappuaattona meillä oli sen sijaan pajalla vappujuhlat ja koko meidän kuvi-ryhmä oli panostanut asuihin. Hyvä me! Hyvä meidän tiimi!

Minulla ei ole oikein ollut mitään suurta motivaatiota agilityn kuten ei myöskään frisbee-treenailuun väsymyksen takia. Mutta nyt kun vapaapäiviä oli kolme ja tunsin oloni pitkästä aikaa paremmaksi, joten ollaan Hekan kanssa keskitytty fribailemaan.

Vappupäivänä keskityttiin freestyleen. Kisoihin on aikaa enää n.kuukausi (IIK), mutta meillä on tietyltä osin palikat onneksi kasassa. Musiikki on sama kuin mitä Jyväskylän näyttelyssä ja lemmikkimessuilla sekä siihen koreografiaan on ihan selkeä runko. Heittojen määrää en ole viitsinyt laskea, tarkoitus olisi saada tehtyä ohjelma läpi hyvällä fiiliksellä ilman että Hekalla keittää yli. Kun keittää yli, niin silloin Hekasta on paaaaljoooon hauskempaa torpata mm.rollerit juoksemalla kiekon yli ja tökkimällä kiekkoja ilmassa kuin merileijona. Muistuttelin sille flippejä, reisi/selkävaultseja sekä jalkaovereita. Kyllä kai tässä jotain kehitystä on omalta osalta tapahtunut, sillä selkävaultseista vain yksi heitto meni mönkään. Hekakaan ei enää yhtään arvo selästä ponnistamista. Yhdessä vaiheessahan se mietti hypätä vai ei. Ja ainahan sitä voi vielä vähän varmistaa. Vaikka sillä rollerilla.

Sunnuntaina (eli tänään) yhden välipäivän jälkeen treenailtiin sitten pituusheittoa. Jos ihan oikein laskin, niin pisin matka miltä Heka on tähän mennessä kiekon saanut kiinni, on n. 17 metriä. Itse olen kyllä hurahtanut tähän ihan täysin, aluksi pidin vain freestylea meidän juttuna mutta kyllä tää pituusheittokin rulettaa.

Kiekkojen suhteen olen tehnyt viimeisten treenien perusteella havaintoja. Meiltä löytyy tällä hetkellä 6 kpl SofFlitea, 2 kpl CS:ää sekä 3 Jawz Deja Flew'ta. Keski-Suomen koirafrisbeeharrastajien kanssa tehtiin kimppatilaus ja sieltä on tulossa pari ihan perus-Jawzia. Heka on aina tykännyt noista SofFlite-kiekoista ja vaikka osa niistä onkin ollut käytössä jo reilun vuoden, niissä olevat vekit on yllättävän sileitä. Toisin kuin CS-kiekoissa. Toki olen niitä hionut, mutta nyt olen oikeasti huomannut että Heka diggaa eniten noista Jawz-kiekoista. Ne on jonkin verran painavampia kuin nuo kaksi muuta, mutta nyt kun olen niitä heittänyt tosi useasti, istuu ne omaan käteen kaikista vakaammin ja heitotkin on siistimpiä. Lisäksi Jawzit ovat melko hyviä purukestävyydeltään mikä näkyy siinä, että noihin meidän kiekkoihin ei ole ilmaantunut samanlaisia vekkejä kuin muihin. Kovassa käytössä ovat kuitenkin olleet. Uskon sen syyn olevan tässä, Jawzit on miellyttäviä ottaa suuhun kun niissä ei ole mitään teräviä vekkejä. Heka ei ole edes SofFliteen tarttunut sellaisella apinanraivolla kuin mitä se tekee Jawzeille.

Toissaviikolla pistettiin kimppatilausta myös Tsekin suuntaan, kun meidän porukasta pari kaipasi itselleen suojaliiviä ja reisisuojuksia. Minähän olen aina toitottanut etten ole kokenut tarpeelliseksi hankkia tuon liivin lisäksi mitään muuta. Tuli kuitenkin huomattua tuossa jokunen aika sitten, miten omat reidet oli täynnä mustelmia ja naarmuja. No pitihän se reisisuoja sitten kuitenkin hankkia. Kokovartalosuojaus alkaa kuullostaa melko hyvältä.

"Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista"

Aika menee ihan käsittämätöntä vauhtia eteenpäin. Siitä on kulunut kuukausi kun Jimi nukkui pois. Kuukausi! Viime viikolla Jimi kuitenkin saapui takaisin kotiin.

Heka on oppinut yllättävän hyvin elämään ainoana koirana. Niinhän se useimmiten kuitenkin menee, että me ihmiset teemme asioista vaikeampia kuin mitä ne yleensä sitten loppujen lopuksi koirille ovatkaan. Muistovideota en ole Jimistä kyennyt itse tekemään, mutta onneksi minulla on ihania ystäviä ympärillä ja rakas Oona teki videon puolestani.

Olen katsonut videota monta kertaa ja aina se itkettää yhtä paljon. Päivä päivältä tunnen yhä enemmän kiitollisuutta siitä, että Jimistä tuli juuri minun koirani. Ei kulu päivääkään, etteikö hienostoherra kävisi mielessäni. Ja taas itkettää.

Väsymys

Sellaista on nyt ilmassa. Moni on kuitenkin mm. facessa kysellyt koska Tiian ja Outin valmennuksista tulee bloggausta, joten laitetaan tämä nyt tänne yhteisesti kaikille; Ensi viikolla. Itselläni on nyt ihan tolkuton väsymys. Ja ehei, se ei liity mitenkään Hekaan tai sen kanssa harrastamiseen. Ei todellakaan. Kuitenkaan blogiin kirjoittaminen ei onnistu väsyneenä, saatika valmennusvideoiden pätkiminen. Tai ylipäätään mikään muukaan. Eilen nukahdin yhdeksältä ja heräsin tänään kolmelta. Iltapäivällä. Sellaiset "kevyet" 18 tunnin yöunet.

Hekalle kuuluu hyvää. Vaikka tällä viikolla ei olla mitään sen kummempaa tehty (on paranneltu sitä vesihäntää), niin ollaan nautittu pitkistä lenkeistä ja ajasta mitkä saadaan viettää yhdessä. Tänään samoiltiin ulkona reilut 4 tuntia ja innostuinkin siinä samalla vetäisemään frisbeetreenit. Hekahan oli ihan liekeissä. En keksi mistään mitään negatiivista sanottavaa. Mitä nyt kiekkoja se ei ole nähnyt reiluun viikkoon ja malttia olisi toki voinut olla hitusen enemmän. Selkävaultsit, flipit, reboundit, floatterit yms alkaa olla (ihme ja kumma) hyvällä mallilla tuleviin kisoihin joihin ilmoitin Hekan eilen. JÄIKS! Totta se nyt kuitenkin on.

Ensi viikolla toivottavasti saan (ja varmana saan jos se on siitä kiinni) jotain tolkkua tähän tilanteeseen. Silloin alkaa tekstiäkin tulemaan sillä normaalilla rutiinilla.