Helatorstain heittotreenit

Ihan extempore sovittiin Taijan kanssa tälle illalle yhteiset heittotreenit Viitaniemeen, jotka sitten venähtivätkin "vähän" pitkiksi. Lisäksi meidän aluetoimintaryhmän kiekkotilaus saapui eilen Suomeen ja olihan siinäkin nyt tarpeeksi hyvä syy lähteä viskelemään sekä testailemaan uusia, tuliteriä kiekkoja. Hekakin sai 2 uutta kiekkoa; Perus-Jawzin sekä Jawz Hyperflexin - molemmat PUP-kokoisina. Perus-Jawz ei meille nyt mikään kovin uusi tuttavuus ole, mutta Hyperflexiä olen heitellyt aikaisemmin vain kerran. 


Suurin osa treeneistä menikin siihen, että kokeiltiin Taijan kanssa eri kiekkoja ja haettiin tuntumaa heittoihin viskelemällä niitä kiekkoja toisillemme. Jos joku koirafrisbeeharrastaja ei ole sitä aikaisemmin tehnyt, niin suosittelen kokeilemaan. Siinä kehittyy ja oppii uskomattoman hyvin. Hekan mielestä tosin oli suuri vääryys joutua seuraamaan makoisten kiekkojen lentelyä omasta yksiöstään. Pituusheittoa kokeilin kahdesti tuolla Hyperflexillä ja kivasti se kyllä lentää sekä on omaan käteen oikein miellyttävän tuntuinen. Hekakin tykkäsi. En uskaltanut tehdä Hekan kanssa mitään muuta ja kyllä Taijakin oli sitä mieltä, että tuo koira ei ehkä ole säpäköimmillään kuin mitä se yleensä on. Päivi vastasikin nopeasti ja tulee hoitamaan Hekan ensi tiistaina. Kaveri on kuitenkin ehkä jonkin verran parempi kuin mitä vielä hetki sitten. Olen sitä itse ahkerasti hieronut sekä venytellyt, lisännyt ruokaan B-vitamiinia sekä magnesiumia ja liikuttanut sitä pääasiassa nurmialueilla, jotta lantioon tulisi pyörivää liikettä.

Aikaisemmin tällä viikolla sain myös tilaamani reisivaultsi-suojan. Voin siis sanoa hyvästit "hienoille" jalkamustelmille. Juu nääs toimii ihan mielettömän hyvin. 


Laitan loppuun vielä vähän videomateriaalia meidän viime torstain frisbeetreeneistä. Piti se jo edelliseen viestiin linkittää, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti