Sopiva ruokavalio on itseisarvo

Koirien ruokinta. Mikä tunteita kuumentava aihe. Itse olen useasti joutunut muuttamaan käsityksiäni koirien ruokinnasta, Hekan suolisto-ongelmien myötä osittain pakon sanelemana. Heka innoittikin minua kirjoittamaan tämän blogitekstin, joka on "muhinut" luonnoksissa jo pidempään. Olen varautunut, että tästä(kin) tulee sanomista. 

Vertailin omaksi huvikseni Savon ja erään toisen koiranruokamerkin raaka-ainesisältöjä.

Pronature Holistic - viljaton ankka & appelsiini

Klikkaa kuvaa isommaksi

Tarkoitukseni ei ole millään tasolla sanoa, että yllämainittu ruoka olisi jotenkin huonoa. Silti mieleen herää kysymys: Ovatko kaikki nuo raaka-aineet oikeasti tarpeellisia? 

Dagsmark Petfood Oy - Savo


Olen tässä kevään aikana keskustellut paljon suolistollaan oireilevien ja närästysalttiiden koirien omistajien kanssa. Jokainen heistä on tehnyt saman havainnon kuin minä. Mitä yksinkertaisempi raaka-ainesisältö on, sitä paremmin koira pystyy sen hyödyntämään ja voi hyvin. Varsinkin Hekan suolisto on Savon myötä kokenut melkoisen mullistuksen. Heka ei ole koko elämänsä aikana syönyt näin pitkään nappulaa ilman, että ilmenisi vatsan löysyyttä tai närästykseen viittaavaa oireilua. Poislukien se viime vuoden lopulla suoliston tilanteen nollannut allergianappula. Uskon todella vahvasti siihen, että syy on Savon yksinkertaisissa ja puhtaissa raaka-aineissa. Kotimaisuutta tietenkään unohtamatta.


Monille koiranomistajille tulee jossain vaiheessa se hetki, että sitä alkaa pohtimaan onko se kuivaruoka x sille omalle koiralle riittävän hyvä vaihtoehto. Jos juuri se oma koira voi hyvin vaikkapa nyt sillä hauhau:lla tai lupalla, miksi sitä pitäisi lähteä vaihtamaan? Koska kaikkitietävä facebook sanoo niin? Koska joku ruokintaguru toteaa, että tapat koirasi jos jatkat ko.ruualla? Tärkein mittari on mielestäni juuri se oma koira, jota pitäisi katsoa ja kuunnella. Sama asia liittyy myös lisäravinteisiin. Koirille syötetään usein hirveitä määriä sinkkiä ja kaikenmaailman vitamiineja suoraan purkeista, onko sekin kaikki ihan tarpeellista? 

Hekan ruokavalio kaikessa yksinkertaisuudessaan sisältää tottakai Savoa, mutta myös kypsennettyä kanan -ja kalkkunanlihaa, Nutrolin-öljyä ja ruusunmarjarouhetta. Ei muuta. Myönnän, että olen ennen ollut itsekin melkoinen "purkeista syöttäjä", mutta jouduin viime vuonna rankallakin kädellä miettimään millä tavoin koirani voi jatkossa hyvin. Alkuun tottakai pelkäsin sitä, että riittääkö noinkin yksinkertainen ruokavalio pitämään Hekan voinnin hyvänä. Nyt 2½ kuukautta myöhemmin voin sanoa pelkoni olleen täysin turhaa. 

Karsin kaikki teolliset lisäravinteet pois ja otin niiden tilalle luonnollisen ruusunmarjarouheen. Nutrolinia Heka on syönyt jo useamman vuoden ajan todella hyvällä menestyksellä, sen pois jättäminen ei ole tullut eikä tule kysymykseenkään. Se on ainoa öljy, minkä Heka pystyy hyödyntämään. Suomalaista laatua sekin.

Mikä tässä nyt oli pointtina? Se, että koiralle sopivan ruokavalion tulisi olla itseisarvo. Ei minkään muun.

4 kommenttia:

  1. Olen niin samaa mieltä! Tilda on nyt jo vuosia syönyt pääasiallisesti barking headsin fat dog slimiä. Aina säännöllisesti saan kuulla kuinka se ei ole sopiva ruoka aktiiviselle agilitykoiralle. Eihän se mikään ideaali ole omasta mielestänikään, mutta jotain siinä on, koska se on ainoa ruoka jolla Tilda voi erittäin hyvin. Yritin pitkään ruokkia sitä raa'alla, 50/50, mutta aina tökki jokin. Tiedän ettei se ole suolistoltaan "normaali koira" vaan yliherkkä, mutta sen kanssa vaan pitää elää.

    Tykkään ton ruuan suhteellisen lyhyestä raaka-ainelistasta (Ruskea riisi, kuivattu kana 18 %, peruna, kaura, ohra, sinimailanen, tuore kypsennetty taimen 5 %, herne, tuore kana 4,5 %, auringonkukkaöljy, kanaliemi 2,5 %, merilevä, kuivattu tomaatti, kuivattu porkkana, lonkkien ja nivelten hoitoaineet (glukosamiini 350 mg/kg, kondroitiini 240 mg/kg).

    Ihan en ymmärrä tomaatin, porkkanan ja herneen juttua, mutta ainakaan siinä ei ole mitään mitä minä en ymmärtäisi mitä se on. Savo kiinnostaisi mua, mutta olen päättänyt että Tildan kohdalla en lähde enää kikkailemaan ruuan kanssa. En ota mitään riskiä että sen suolisto menisi uudestaan sekaisin kun hyväksi havaittu on löydetty. Tuen kotimaista sitten muilta osin, nivelaineet on Jakkea ja öljyt hyväksi havaittua nutrolinin iho&turkki (kun kalaöljy ei pidemmässä juoksussa käy).

    Ehkäpä seuraavan kohdalla sitten päästään kokeilemaan savoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Jos se erittäin hyväksi todettu ruoka sopii juuri sille omalle koiralle kaikilta osin, ei ole mitään syytä lähteä vaihtamaan sitä vaikka kuka ruokintaguru tai "kaikkitietäjä" sanoisi niin. Jostain muistan kuulleeni jopa sen, että agilitykoiralle voi aivan hyvin syöttää jotain perussafkaa jos treenimäärät pysyy viikossa 1-3 kerrassa.

      Mahtavaa, että myös Tildalle on löytynyt ruoka, joka sille sopii ja jolla se nimenomaan voi hyvin. Se on itseisarvo!:) Näiden "ei normaalisuolistoisten" koirien kanssa ei kannata kikkailla mitään, kun balanssi on löytynyt.

      Poista
    2. Ootko muuten ollut tyytyväinen tuohon ruusunmarjaan? Sitä oon miettinyt että voisi kokeilla.

      Poista
    3. Olen. Todella TODELLA tyytyväinen! Siinä tulee kaikki tarvittavat vitamiinit ja lisäravinteet luonnollisessa muodossa. Suora lainaus Chia de Garcian sivuilta:

      B-, C- ja P-vitamiinia sekä öljyjä, jossa on tärkeitä öljyliukoisia A-, D- E- ja K-vitamiineja. Ruusunmarja sisältää runsaasti aminohappoja, ja sen sisältämä magnesium tukee lihasten toimintaa. Ruusunmarjassa on myös kuitua, mineraaleja, hivenaineita, betakaroteenia, antioksidantteja ja rikkiä, jotka edistävät kehon hyvinvointia. Ruusunmarja sisältää pektiiniä, joka liukenevana kuituna turvaa suoliston toimintaa. Ruusunmarjasta voi olla apua kovan vatsan oireisiin. Lisäksi pektiini suojelee stressivatsaa ja voitelee suolistoa. Ruusunmarjan sorbitoli tasaa vatsan liikahappoisuutta ja lisää syljeneritystä.

      Siinä on erityisen runsaasti C-vitamiinia. Siemenissä on myös runsaasti rikkiä luonnollisessa muodossa. Rikkiä esiintyy kehossa pieniä määriä luonnollisesti ja se tukee kehon monia rakenteita ja toimintoja kuten sidekudoksia, sydäntä, verisuonistoa sekä kehon energiantuotantoa. Ruusunmarjajauheen on tutkimuksien mukaan todettu erilaisten nivelongelmien oireita. Vaikuttavana aineena toimii galoktolipidi, joka hillitsee nivelten tulehdusta, parantaa liikkuvuutta ja vähentää kipua.

      Poista