maanantai 23. lokakuuta 2017

Zebec Never Say Never - "Syke"

Kuten ehkä saatatte huomata, on banneri sivun yläreunassa muuttunut kuten myös blogin nimi. Tämän viikon perjantaina meitä on kolme; minä, Heka & Syke. Olen järjestelmällisesti uudistanut myös muita sosiaalisen median kanavia mutta jos hetken aikaa vaikuttaa hieman sekavalta, pyydän kärsivällisyyttä. Kyllä tämä tästä ajan kanssa selkiytyy.

Blogi kantaa nykyään nimeä Eloa & Sykettä. Halusin säilyttää vanhasta blogista oleellisesti jotain Hekaan viittavaa ja elosalamasta muotoutui eloa. Ja koska Syke kirjaimellisesti piti sykkeet kaikilla korkealla loppuun asti, blogin nimen toinen osa tuli kuin luonnostaan. Yhdessä nämä kaksi ovat todellakin yhtä eloa ja sykettä.


Tänään olin kasvattajan mukana pentutarkastuksessa AlmaVetissä. Tämä pieni tyttö hurmasi oitis klinikan henkilökunnan. Suvi tarkisti pennun kaikinpuolin terveeksi ja elinvoimaiseksi. Sirutustakaan Syke ei noteerannut mitenkään, kun Suvi ensin puudutti sirutuskohdan geelillä. Oikea asennepentu, häntä tötteröllä paineli toimenpidehuoneen lattialla ja oli kaikkien kaveri.

Ainoa asia mitä tässä on jo useampi viikko jännitetty, on Sykkeen suu. Tai nimenomaan alaleuka. Sillä on ollut jo alusta lähtien todella vahva alaleuka ja se on kasvanut yläleuan yli. Papereihn merkittiin tänään kohtalainen alapurenta. Jotkut kasvattajat ovat sanoneet, että se voi vielä muuttua koska villakoiralla pää kehittyy epäsymmetriseen tahtiin. Sen näkee sitten. Sykkeenhän piti tulla minulle sijoituskoiraksi, mutta koska varmuutta leukojen tilanteesta ei ole eikä sitä kristallipalloa ole, siitä tulee ihan minun oma koira. Kasvattaja saa sitten sitä kyllä halutessaan jalostukseen käyttää, jos purenta vaikka sattuisi muuttumaan oikeaksi. Minuahan se alapurenta ei sinällään haittaa mitenkään, sillä agilitya yms se ei sulje pois mitenkään. Ainoastaan näyttelyt ja mahdollisen jalostuskäytön. Aika sen näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti