Suolisto takaisin tasapainoon - osa 1: ruokavalio

Pitkitin tämän tekstin kirjoittamista ihan tarkoituksella, sillä halusin saada Suvin mielipiteen Hekan tämän hetkiseen vointiin liittyen, ennenkuin julkaisen yhtään mitään. Näitä on kyselty ja odotettu: Mikä Hekalla oikein oli ja millainen hoitosuunnitelma sille tehtiin? Haluan nyt vielä kuitenkin korostaa sitä, että ko.suunnitelma hoidosta laadittiin ja toteutettiin yhdessä Hekan eläinlääkärin, Suvin, kanssa. 

Mikäli omalla koirallasi on vastaavanlaisia oireita, älä kokeile mitään omin päin, vaan konsultoi omaa eläinlääkäriänne mahdollisen ruokavalion ja lääkityksen suhteen.

Lyhyesti: Hekan oireiden aiheuttajaksi paljastui loppujen lopuksi suolistotulehdus. Ongelma ei siis alunperinkään ole ollut itse anaalirauhasissa, vaan mahassa ja jos kipuja on pitkään, se aiheuttaa tietysti paitsi stressiä, niin myös jännittyneisyyttä. Ja kun tätä jatkuu tarpeeksi kauan, elimistö lyö itsensä jumiin. Fyysistä oireista Hekalla ilmeni on off-ripulia ja satunnaista iltapahoinvointia. Se ei esimerkiksi oksennellut kertaakaan, mikä on yksi tyypillisistä oireista koiralla, joka kärsii suolistotulehduksesta. Jos koira ulostaa pitkään pääasiassa pehmeää kakkaa tai on ripulilla, anaalirauhasiin ei synny painetta ja näin ollen ne eivät pääse tyhjentymään luonnollisesti. Hekalla ongelma meni samantien anaalirauhasiin ja se on ennenkin tullut nähtyä, että sacrumin alaosan ligamenttien kireys aiheuttaa anaaliongelmia. Vasta siinä vaiheessa tulimme Suvin kanssa miettineeksi sitä, että voisiko Hekan ruokavaliossa jokin asia olla mahdollisesti pielessä, joka aiheuttaa satunnaista kakan löysyyttä. Se ei nimittäin ole normaalia eikä etenkään hyväksi koiralle, että kakka on useammin löysää kuin kiinteää.

Hekalla on ollut viimeisten kolmen viikon aikana melko vaihteleva ruokahalu. Oli päiviä, jolloin kaikki kelpasi ja sitten myös niitä, kun jo pelkkä ruuan haju tuntui etovan sitä. Oli siis todellakin syytä epäillä sitä, että ongelma on sen ruokavaliossa ja sen aiheuttaman huonovointisuuden vuoksi ruoka ei tietenkään maistu. Söisitkö itse? Sitähän minäkin. Sitä oli alkuun ehkä hieman vaikea uskoa, mutta niin vain nyt tällä kertaa oli. Edessä oli Tylosin-kuurin lisäksi uudenlaisen ruokavalion laatiminen.


Suvin kanssa otimme huomioon Hekan ruoka-aineyliherkkyydet ja tavoite oli löytää sellainen ruoka, joka ei sisällä lainkaan lohta, kananmunaa, maissia eivätkä myöskään niiden johdannaisia ja jonka tulisi olla helposti sulavaa. Ei muuten ollut mikään helppo homma. Lisäksi Suvi kehotti karsimaan myös säilömisessä paljon käytetyn kananrasvan sekä lohiöljyn, mikä teki kaikesta edelleen astetta haasteellisempaa.

Miksi ei kananrasvaa tai lohiöljyä?
Esimerkkinä grillattu kana. Kun kanasta kuoritaan grillauksen jälkeen nahka pois, itse lihan päälle jää sellaisia rasvalänttejä ja tämä on sitä kuuluisaa kananrasvaa, joka voi aiheuttaa joillekkin ihmisille ripulia. Samalla tavalla se toimii myös nappuloissa. Moni koiranomistaja onkin alkanut tämän pelossa karsimaan kananlihan pois koiransa ruokavaliosta, vaikka itse kananliha ei ole se ongelma. Vaan se kananrasva. Mitä tulee lohiöljyyn, ajan kanssa se härskiintyy ja saattaa aiheuttaa ongelmia suolistossa. 

Ne kuuluisat viljattomat
Markkinoille ilmaantuu tämän tästä koko ajan lisää täysin viljattomia koiranruokia. Ruualta vaaditaan, että sen tulee olla niin hyvin sulavaa, jotta koiran jätökset pysyvät minimaalisina. Jos koira kerran tai kaksi päivässä ulostaa hyvin minimaalisen määrän kerrallaan, herää kysymys; Aiheuttaako se minimaalinen määrä anaalirauhasille tarpeeksi paljon painetta, etteivät ne ala vaivamaan koiraa? Toki tiedän monia koiria, joilla ei ole viljattoman ruokavalion ansiosta minkäänlaisia ongelmia terveyden suhteen ja se on tottakai pelkästään positiivista. Olkaa onnellisia siitä. 

Hekan ruokavaliossa suurin ongelma vaikutti olevan kuidun määrässä. Suolisto ei saanut riittävästi kuitua pysyäkseen tasapainossa. Uuden ruuan tuli sisältää myös jotakin viljaa, vaikka Heka saakin päivittäin gluteenitonta riisiä lihan seassa. Määrä oli kuitenkin aivan liian matala, jotta suolisto olisi jaksanut toimia normaalisti. Vihdoin ja viimein pitkä etsintä tuotti tulosta. Tilasin Hekalle 3 kg:n pussin ProBooster lammasta & riisiä sisältävää nappulaa. Ainoa käytetty liha on peräisin lampaasta ja säilömiseen on käytetty lampaanrasvaa. Se ei myöskään sisällä lainkaan kanaa minkäänlaisessa muodossa eikä myöskään lohiöljyä. Lisäksi siinä on viljan lähteenä käytetty valkoista sekä tummaa riisiä.


Ensimmäiset 1½ viikkoa Heka sai pelkästään kalkkunan luutonta jauhelihaa keitetyllä riisillä höystettynä ja makupaloina annoin sille Hauhau:n kanafileesuikaleita. Anaalirauhasten huuhtelun jälkeen ruokahalu palasi ja tylosiinin ansiosta se kasvoi kasvamistaan. Ruokaa piti antaa pieninä annoksina useamman kerran päivässä, jotta maha ei riehaannu. Nappulaa Heka alkoi saada vasta viime viikon perjantaina. Lähdin liikkelle todella hitaasti ja varovasti, ensimmäisenä päivänä se sai kaksi nappulaa, toisena kolme jne. Eilen ja tänään olen kasvattanut nappulan määrää siten, että aamuruoka ei sisällä sen lisäksi mitään muuta. Heka suorastaan huutaa, kun laitan nappulat aktivointipeliin, josta se tykkää ne etsiä ja syödä. Ja vielä jonkin aikaa sitten tämä tyyppi lähti ruokaa karkuun.

Päätin jakaa Hekan hoitosuunnitelman kolmeen eri osaan, joista viimeinen on yhteenveto tästä kaikesta. Ruokavalion lisäksi teimme muutoksia ihan normaaliin arkeen, joilla on ollut myös erittäin merkittävä osa Hekan paranemisprosessissa. Niistä kerron lisää seuraavassa osassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti