Lisäravinnetabletit pois - ruusunmarjarouhe tilalle

Sen taannoisen suolistotulehduksen vuoksi Hekan ruokavalioon piti tehdä muutoksia ja siinä samassa tulin pohtineeksi tilannetta myös lisäravinteiden suhteen. 

Ajatukseni johtivat sellaiseen lopputulemaan että kuinka paljon helpomaa olisi, jos yhdestä lisaravinteesta saisi kaiken mahdollisen hyödyn mitä Hekan ruokavalio tarvitsee. Hekahan on saanut aiemmin kuuden viikon kuureina vuorotellen b-vitamiinia, magnesiumia ja glukosamiinia. Nutrolin on oikeastaan ainoa tuote, mitä se saa jatkuvasti vuoden ympäri. Erilaisia, suoliston toimintaa tukevia lisäravinteita annoin silloin jos tiedossa oli stressaavia tilanteita tai Heka kärsi ripulista.


Aloin tutkia asiaa enemmän ja googlettelut tuottivat lopulta tulokseksi ruusunmarjarouheen. Ko.tuote oli kyllä jo ennestään tuttu, mutta sille ei tuntunut olevan tarvetta kun käytössä oli kaikkea muuta. Huomioni kuitenkin kiinnittyi sen moninaisiin vaikutuksiin mm.nivelten, lihasten ja erityisesti suoliston sekä vatsan toiminnan suhteen.

"Ruusunmarja on luonnon omaa superfoodia, joka sisältää runsaasti vitamiineja, mineraaleja, hivenaineita ja antioksidantteja kehonkäyttöön. Sen aktiiviset ainesosat auttavat parantamaan nivelten liikkuvuutta, tukemaan kehon elimistön tärkeitä toimintoja ja suojaamaan soluja hapettumiselta. Ruusunmarja sisältää runsaasti luonnollisia vitamiiniyhdisteitä, mm. c-vitamiinia, β-karoteenia, kuin myös kaliumia, magnesiumia, foolihappoa, bioflavonoideja, lykopeenia ja pektiinejä. Se onkin erinomainen monivitamiinilisä tukemaan mm.nivelten, lihasten ja suoliston toimintaa."

Viimeiseen lauseeseen kiteytyvät kaikki ne kolme syytä siihen, miksi luovuin b-vitamiinin, magnesiumin ja glukosamiinin käytöstä erillisinä lisäravinteina ja korvasin ne Back on Trackin ruusunmarjarouheella. Enää minun ei tarvitse aikatauluttaa niitä kuuden viikon jaksoja ja pitää tarkkaa kirjaa siitä, mikä lisäravinne on käytössä milloinkin. Erittäin suuren plussan annan myös ruusunmarjarouheen sisältämälle pektiinille, joka on liukenevana kuituna turvaa suoliston toimintaa sekä suojelee stressivatsaa. Ja hei, kyseessä on täysin luonnollinen lisäravinne. Ruusunmarjarouhe kasvaa korkealla Andeilla villinä ja se on täysin torjunta-aineetonta, ilman mitään epäpuhtauksia ja se puolestaan takaa hyvän laadun sekä erinomaisen ravintoainepitoisuuden. Hienojakoisena rouhe on erittäin helppo sekoittaa ruuan joukkoon.


Heka on saanut ruusunmarjarouhetta iltaruokansa seassa nyt n.neljä viikkoa ja olen näinkin lyhyessä ajassa huomannut koirassa pelkästään positiivisia muutoksia. Melkein uskallan jopa sanoa, että ruusunmarjarouhe tuntuu imeytyvän Hekan elimistöön paljon tehokkaammin kuin sen aiemmin saamat, erilaiset lisäravinnetabletit. Kun koira parani suolistotulehduksesta ja tilanne saatiin lopulta rauhoittumaan ruokavalion muutoksella, laseroinnilla sekä kehon saattamisella takaisin tasapainoon, en ole enää halunnut ryhtyä lisäravinteiden suhteen mihinkään radikaaleihin ratkaisuihin. Heka on nyt kunnossa, sen lihakset ovat elastiset, nivelet hyvin liikkuvat, vatsa toimii erinomaisesti ja koira on muutoinkin täynnä elinvoimaa. Ruusunmarjarouhe on ollut varmasti yksi syy siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti