#Vesisadehymiö

Sataa kolmatta päivää putkeen ja lämpöä on abouttirallaa + 12 astetta. Ja tähän tietoon sadetta on tiedossa pitkälle ensi viikkoon asti. Ah, kesä.

MUTTA! Ennenkuin sää kerkesi kurjaksi, Heka pääsi kuin pääsikin lotraamaan järveen ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Itsestäni tuli viime vuonna ehkä hieman yli-varovainen järvessä uimisen suhteen. Edelliskesänä Heka kehitti heti kertalaakista lievän vesihännän ja olen odottanut luonnonvesien lämpenemistä ehkä jopa turhankin pitkään. Toisaalta, vesihäntä ei ole tehnyt paluuta joten eipä liiemmin haitannut odotella yhtään liikaa. Pieni valkoinen vesieläin oli sen sijaan onnesta soikeana.


Asiasta kukkaruukkuun, allekirjoittanutkin on nyt virallisesti lomalla ja tänään suunnattiinkin heti alkajaisiksi hallille. Olin jo etukäteen miettinyt mihin keskitytään, ellei rataa olisi jo valmiina. Olihan siellä ja se olikin oivallinen valssitreenin tekemiseen. Ne on aina olleet meille vaikeita, Heka valuu niissä ihan tolkuttoman pitkälle enkä minä osaa yhtään sen paremmin rytmittää niitä oikein. Sen näkee varsinkin silloin, kun rimoja tulee alas. niinkuin nytkin. Vaikeaa kuin mikä. Tuli sieltä onnistuneitakin rykäisyjä, mutta on se rytmittäminen niin pirun hankalaa.

Keinu sen sijaan, Julian ohjeilla sitä on saatu paremmaksi ja täysiä päähän asti-taktiikka toimii selvästi. Nyt oli vielä otollisin tilanne saada vire mahdollisimman korkeaksi, kun keinulle mentiin ensin keppien ja siihen heti perään putken kautta.


Kuvista voi ehkä päätellä jotakin. Taisin muistaakseni täällä jo asiasta mainita, mutta oma kamera on jälleen elävien kirjoissa. Eikä tarvittu edes uutta runkoa. Vähän jo lupailin herätellä kuvaussivustoni takaisin henkiin ja näin teinkin. Tosin suljin vanhan osoitteen lopullisesti ja perustin kokonaan uuden gallerian. Sinne pääset tästä näin: Tiina's photography.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Vanhassa galleriassa olevat kuvat siirtyvät pikkuhiljaa uuteen osoitteeseen. Eilen olinkin pitkästä aikaa kuvaamassa muualla, nimittäin kennelkerhon järjestämässä möllitoko-kokeessa. Katsotaan missä ja milloin kuvaan seuraavan kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti