Siinä missä suurin osa agilitaajista suuntasi vime viikonloppuna agirotuun, me sen sijaan käännettiin kurssi Varkauteen. Alunperin oli kyllä tarkoitus lähteä ensimmäiseen edellämainittuun tapahtumaan, mutta a) yön yli reissussa oleminen ei hontsittanut ja b) pitkät odotteluajat ratojen välillä saivat jo pelkän mielenkin väsyneeksi etukäteen.
Tuomareina Varkaudessa toimivat Eeva-Liisa Pohjanen ja Sari Mikkilä. Molemmat olivat ratojensa puolesta meille ihan uusia tuttavuuksia, vaikka nimet jo ennestään tuttuja olivatkin. Kolmosten kisat polkaistiin käyntiin Eeva-Liisan "kinkkisellä" hyppärillä, joka sisälsi jonkun verran houktusesteitä. Ihan heti radan alussa oli 4.aita aivan 3.putken vieressä tyrkyllä, joka pelotti itseäni koko radalla kaikista eniten. Toinen vaaran paikka oli 12.putkesta ulos tultaessa, jonka vieressä oli niin ikään aita ihan miltei vieressä. Ja kolmas samanmoinen oli ihan loppusuoralla.
Yllätyinkin, että sain tuon alkuhässäkän handlattua eikä Heka muutenkaan valunut noille ansaesteille koko radalla muutenkaan. Sen sijaan valkoinen puudelisaippua oli saanut itsensä jo alussa niin korkeaan vireeseen, että se liero otti ja VARASTI lähdöstä. Silloin koko pakka hajosi. Minä juoksin välillä jopa liian lujaa ja Heka oli kuin ei olisi ikinä takaakiertoja tehnytkään. Sitä sai saatella esteille ja as you know, se ei todellakaan ole Hekalle yhtään tyypillistä. Koko rata kosahti 8.esteelle, oltiin molemmat pihalla kuin lumiukot ja Heka hyppäsi aidan väärältä puolelta.
Jos ihan rehellisiä tässä ollaan, niin teki mieli tehdä tuosta koirasta radan jälkeen rukkaset lähdöstä karkaamisen takia. Tästä sisuuntuneena korjasin asennetta heti alkuunsa, kun kävin juottamassa ja kävelyttämässä Hekaa.
Agilityradalla päästiinkin sitten Sarin silmien alle. Nyt oli jo esteissä huomattavasti pidemmät välit ja rata näytti rakennusvaihessa todella kivalta. Sitä se kyllä oli. Rata sisälsi myös paljon sellaista, jossa ohjaajalla ei ollut mikään hengenhätä ehtiä jatkotilanteeseen. Voi kuullostaa oudolta, mutta lähinnä tarkoitan sellaisia kohtia, jossa ohjaajan oli vaan pakko rauhoittaa itseään ettei tukkisi koiran juoksulinjoja yms. Tästä olen äärimmäisen ylpeä omalla kohdallani, sillä onnistuin sekä pitämään itseni rauhallisena, mutta myös kiihdyttämään kun oli tarvis. Nyt Heka oli enemmän oma itsensä, juuri se irtoava ja salamaakin nopeampi tyyppi. Minä sen sijaan olin vielä ehkä liikaa kiinni edellisessä radassa, varmistelin yhdessä kohdassa liikaa ja sen seurauksena Heka syöksyi putken sijasta A:lle. Muuten rata olisi ollut 0. Kellottamisen jälkeen vieläpä voitto-sellainen. Puomin kontakti oli super, A:n juoksari oli super ja kokonaisuudessaan tästä radasta jäi kyllä varsin positiivinen fiilis. Ja hei, Heka muuten nökötti lähdössä kuin tatti!
Väsy iski viimeisen radan ja jäähdyttelylenkin jälkeen
Kiva kisareissu kaiken kaikkiaan ja kyllä ne nollat vaan liippaa NIIN läheltä. Se on vaan ajan kysymys, koska planeetat osuu kohdilleen. Nälkä kasvaa syödessä ja nyt tekisi heti mieli uudelle reissulle! Varkauden kisakenttä oli jo paaaaaljooooon paremmassa kunnossa kuin toukokuussa, nyt se oli sellainen oikeanlainen kivituhkakenttä ilman irtohiekkaa eikä Hekakaan liukastellut yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti