Kehonhallintaa &- huoltoa

Olen pyrkinyt pitämään Hekan suurinpiirtein "turnaus"-kunnossa, vaikka menoa on joutunut poistetun kynnen takia jonkin verran rajoittamaan.

Eilen harjoiteltiin kehonhallintaa tasapainotyynyllä.


Video, jonka Tiina (@tinzu_h) julkaisi

Tänään Päivi kävi hoitamassa ja laseroimassa Hekan. Nyt en ihan tarkalleen muista, että koska Heka on viimeksi näin perusteellisesti hoidettu (olisikohan ollut peräti ennen Jyväskylän KV:ta) ja huollettavaa näin ollen siis löytyi. 

Hekalla oli lantion vasemmalla puolella jonkinsortin "jännejumi", mikä ei kuitenkaan säteillyt mihinkään suuntaan. Päivi epäilikin sen olevan seurausta tuosta kynsiepisodista, Heka on todennäköisesti vaihtanut juostessaan liikerataansa ja se siinä on voinut tapahtua vielä pieni revähdyskin. 


Ensiavuksi Heka sai laseria, jonka jälkeen Päivin oli helppo aukaista tuo jumi. Mitään muuta tuosta koirasta ei löytynyt. Seuraava kerta ajateltiin sijoittaa touko/kesäkuun vaihteeseen, ennenkuin se kaikista aktiivisin kisakausi lähtee käyntiin. Nyt Heka saa (= joutuu) ottaa useamman päivän rennosti, että hoito ehtii vaikuttamaan. Kuitenkin loppuviikosta aletaan pikkuhiljaa nostattamaan tempoa lenkeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti