Viikon kuulumiset yhdessä köntässä

Ai joku blogikin pitäisi päivittää? Ei pitäisi päästä näitä päivityksiä kasaantumaan tällä tavalla, koska olen joka kerta samassa solmussa sen suhteen kun en tiedä mistä aloittaisi asioiden purkamisen. No, yritän tehdä parhaani. Ehkä suurin "syy" sille miksi blogi on ollut hissuksiin sitten viime sunnuntaisen Tiian valmennuksen on se, että aloitin tämän viikon maanantaina neljän kuukauden mittaisen työjakson nuorten taidetyöpajalla valokuvauksen/videoinnin merkeissä. Jos en tähän hetkeen asti liikkunut tarpeeksi kameran kanssa, niin nyt sitten ainakin.

Olen päässyt normaaliin vuorokausirytmiin kiinni ja koirat ovat erittäin nopeasti tottuneet taas siihen, että olen päivisin sen 6 tuntia poissa. Se on niin ihana tulla päivän päätteeksi kotiin, avata ovi ja nähdä kun 2 hännänheiluttajaa tulee iloisena ovelle vastaan. Illat onkin sitten menneet koirien kanssa touhutessa ja illalla kuukahdan sänkyyn viimeistään yhdeltätoista. En vain ole yksinkertaisesti jaksanut uhrata ajatusta blogille, mutta näin uuden viikon kynnyksellä ja viikonlopun ajan akkuja ladanneena sen voisi yrittää tehdä. 

Maanantaina hallilla ollessani ei päästy Hekan kanssa edes kunnolla vauhtiin, kun "keilatessani" koiraa putkeen kuului pieni "pamahdus" ja vasemmassa kyljessä vihlaisi ikävästi. Treenit loppuivat lyhyeen ja seuraavana päivänä fysioterapeutilla selvisi että kyljessä oli pieni revähdys joka sitten teipattiin. Mietin pitkään olenko kykeneväinen lähtemään Jimin kanssa kaverikoiravierailulle, mutta koska kylki tuntui selvästi paremmalta vierailuun mennessä niin käytiin keskiviikkona ilahduttamassa vanhuksia Väinönkadun palvelutalolla. Se on muuten veikeää miten Jimiä luullaan lähes jokaisella vierailulla pennuksi. Ihmetys onkin melkoinen, kun kerron sen olevan jo reippaasti yli 10-vuotias. Mutta pieni mikä pieni ja kyllähän se vähän vanhetessaan on pentumaisia piirteitä esittänytkin. Siltä se ainakin näyttää ja tuntuu.

Hekan kanssa duunailut jäivätkin sitten viikonlopun puhteiksi. Olin jo tammikuussa lupautunut Poppareiden helmikuun epiksiin tuomariksi. Olikin melkoinen työmaa suunnitella 4 eri rataa ja sen n. 3½ tunnin rupeaman jälkeen arvostan yhä enemmän ja enemmän niitä oikeita ja virallisia agilitytuomareita. Ei minusta sellaiseen olisi. Epiksissä tuomaroiminen on kuitenkin kivaa ja aika opettavaistakin joten mikäpäs siinä. Sain kisaajilta hyvää palautetta radoista ja kyllä niitä silloin perjantai-iltana flexitrackissa pyörittelinkin. Heka pääsi "koeajamaan"  kahdesti putkirallin (luokka jossa on vain putkia ja aitoja) ja melkoista rallia se olikin. Heka vaan painoi kaasua ja minä tyrkkäilin sitä oikeille esteille. Huolehdin aina tosi tarkkaan Hekan lämmittelystä, mutta eilen kävi aika selväksi että kannattaisi muistaa lämmitellä myös itseään. Varoin aikaisemmin tällä viikolla reväyttämääni kylkeä ja tottakai tuon toisen putkirundailun jälkeen vihlaisi uudelleen. Tällä kertaa tosin oikeasta reidestä, joka loppujen lopuksi turposi ja nyt koko reiden sisäpuolta koristaa "hieno" ja iso mustelma. Nyt on sitten vasen kylki ja oikea reisi kirjaimellisesti p****na, mutta kun vielä pystyy kävelemään niin eihän sitä silloin kotona istuta.

Tänään suunnattiin jälleen Haukkuvaaraan frisbeetreeneihin Csillan ja Taijan kanssa. Ennen Csillan tuloa kerettiin Taijan kanssa pitää kahden kesken pienet heittotreenit. Kopiteltiin kiekkoja toisillemme ja kokeiltiin eri heittoja (siksakkia, selän takaa, jalan ali yms.) Csillan saavuttua paikalle keskusteltiin jonkin aikaa kesän tulevista kisoista ja sainkin paljon ajattelemisen aihetta niihin liittyen. Kyllä on taas pää täynnä asiaa. Keskityttiin hiomaan selkävaultsia (joka Hekalla on jo hyvässä kuosissa) sekä flippiä. Hekalle on ollut haastavaa hahmottaa tuota ilmassa kääntymistä, joten Csillan neuvosta kokeiltiin sitten siirtää heitto oikean sijasta vasemmalle. Ja naps! Sieltähän tuli flippi ihan tuosta noin vaan. Ylipäätään tehtiin se havainto, että vasen käteni on selvästi vakaampi kiekkoa heittäessä ja varsinkin pidemmät ja teknisesti vaativat heitot kannattaisi tehdä sillä. Oikealla heittäessä kiekko lähtee helposti vaappumaan ja koiran mahdollisuudet saada kiekko kiinni, ovat minimaalisen pieniä. Toki ei mahdottomia. Olen keskittynyt fribailussa pääasiassa freestyleen, mutta Csilla on sitä mieltä että tuolla on kapasiteettia myös distanceen (pituusheittoon.) Treenattiinkin vielä tuota pituusheittoa ja Heka yllätti kyllä täysin. Se sai jokaisen kopin kiinni ja Csilla olikin sitä mieltä, että kannattaisi ehdottomasti osallistua freestylen lisäksi myös distanceen, se nimittäin saa monta koppia lyhyessä ajassa kiinni ja pitkältäkin matkalta.

Mikäpäs siinä, Heka on vaan niin...kykeneväinen. Nyt pitäisi alkaa pohtimaan freestylen musiikkia, mutta en osaa päättää noista kolmesta minkä valitsisin. Mutta eiköhän tuosta ihan kelvollinen tule. Nyt allekirjoittanut voisi keskittyä hoitamaan kroppansa kuntoon, ensi viikolla aloitan jälleen kouluttamaan JATilla mutta noin muuten luulen että mitään normaalista poikkeavaa ei tulla tekemään.

4 kommenttia:

  1. Me saatiin Jasminilta noi samat distance-kommentit. Laikahan koppaili tosi pitkään ihan perusheittoja kiinni, joten sillä on siltä osin aika vakaa osaaminen. Toki sen pitäisi osata luovuttaa sovulla. :'D Mutta jos en jostain syystä voisisaisipystyisi freestyle-kisoihin, ajattelin, että kävisin viskomassa toss&fetchiä kesällä sit. :) Noita pentukiekkoja vaan on vaikeampi lennättää ulkona vakaasti tuulen takia vrt. isommat kiekot, mutta ajattelin ratkoa sen Jawzia käyttämällä. Pääsis vaan ulos harjoittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heka ja Laika on kyllä melkoisia sieluntovereita vähän joka asiassa, mahtavaa päästä näkemään kesällä fribakisoissa! :) Heka kyllä luovuttaa melko hyvässä sovussa ja sillä ei aikaa kulu kuin n. 2 sekunttia kun se on jo lähtenyt koppaamaan toista kiekkoa.

      Mie olen varsinkin tuota distancea harjoitellessa myynyt sydämeni Jawzin DejaFlew-kiekoille, se lentää tosi vakaasti ja Heka koppailee niitä paljon paremmin kuin esim. SofFliteä (jota en enää btw osaa niin hyvin heittää :D) Me ollaan onneksi tuolla Haukkuvaarassa päästy heittelemään pitkiäkin matkoja, mutta eihän tuo sisätila mitään vertoja vedä sille että pääsisi ulos harjoittelemaan. Oi tule jo kevät!

      Poista
  2. Heh..mulla jo sydän pysähtyi kuin luin tuolta alusta "ei päästy Hekan kanssa edes kunnolla vauhtiin, kun "keilatessani" koiraa putkeen kuului pieni "pamahdus" " Pelästyin jo, että koira pamautti päin jotain estettä tms. Ihmiset kyllä tokenee, koirat vain piilottelee vaivojaan.Hyvä ettei koira ottanut osumaa, Ihmisillä niin väliä :P Noei hyvää toipumista myös sun kropalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä! Hekan kyllä lämppäsin kunnolla, availin kylkiä yms mutta tuppaa tämä oman kropan huolto jäämään vähän kakkoseksi. Nyt se sitten kostautui :P Mutta tosiaan mieluummin otan itse sitä osumaa Hekan sijasta.

      Poista