Miten huollan koirani? Osa 2 - kisoihin tähdentävä kausi

Nyt kun olen toipilaana eikä ole mitään asiaa treenaamaan (vielä!), onkin hyvä hetki istahtaa alas ja jatkaa "miten huollan koirani?"-aiheessa seuraavaan vaiheeseen. Nyt kerron siitä, miten alan valmistelemaan Hekaa itse kisakaudelle.


Mitä tulee itse liikkumiseen, se ei kovinkaan paljoa eroa tuosta peruskuntokaudesta. Heka saa edelleenkin juoksennella ja liikkua suurimman osan lenkeistä vapaana normaalien hihnalenkkien lisäksi. Pyrin edelleen viemään Hekaa uimaan vähintään kerran per kuukausi. Ainoastaan hangessa tarpomisen korvaavat tässä vaiheessa mm. ylämäkikävelyt, jolloin alan vahvistamaan Hekan etupäätä. Agilityssa ja koirafrisbeessähän koiran etupää joutuu melkoiseen rasitukseen. Ylämäkikävelyitä tehdään max. 3 kertaa viikossa ja sen lisäksi alan lenkkien yhteydessä parantamaan Hekan maitohappojen sietokykyä. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Teetän sillä erilaisia juoksuspurtteja, jolloin vauhti nousee hetkessä nollasta sataan. Yksi hyvä esimerkki on sellainen, että jätän Hekan paikalleen, menen itse 15-20 metrin päähän ja kutsun sen luokseni jolloin se tulee hirmuisella vauhdilla kohti ja sen saavutettua minut, lähden juoksemaan päinvastaiseen suuntaan. Se näyttää vähän sellaiselta edestakaisin-juoksemiselta. mutta on kuitenkin ihan mielettömän tehokasta.


Kuva - Virpi Cato
Itse treeneihin tulee tässä vaiheessa enemmän mukaan sitä lajinomaista harjoittelua. Agilityssa se tarkoittaa ratatreeniä vähintään kerran per viikko tekniikkatreenien lisäksi (sitäkin max. kerran per viikko) eli näin ollen varsinaista harjoittelua tulee kahdesti viikossa. Fribailussa hiotaan yksittäisiä heittoja ja alan yhdistämään niitä enemmän toisiinsa. Koska meillä on kaksi lajia mitä harrastetaan tavoitteellisesti (ja jotka ovat vielä fyysisesti vaativia), en todellakaan harjoittele niitä kisoihin tähdentävällä kaudella ja itse varsinaisella kisakaudella samaan aikaan. Siksi pyrinkin katsomaan kisat sen mukaisesti, että voin keskittyä yhteen lajiin kerralla. Ei Hekakaan ihan tolkuttomia jaksa, vaikka se saattaakin siltä vaikuttaa että jaksaisi vaikka mitä. Tai no, jos Hekalta tätä asiaa kysyttäisiin niin se kyllä jaksaisi omasta mielestään. Olenkin aina sanonut Hekan rakastavan agilitya ja kaikkea tekemistä niin paljon, ettei se ymmärrä omia rajojaan.

Minä olen Hekan omistajana vastuussa siitä ja jos koira ei itse ymmärrä milloin on oikea hetki lopettaa, on se minun tehtäväni. As simple as that. Ennen kuin itse varsinainen kisakausi alkaa, olen kisoihin tähdentävän kauden lopuksi tsekkauttanut Hekan Päivillä jotta koira olisi sitten hyvässä terässä ja iskussa kisakauden ja kesän alkaessa. Muutoin kaikki pitää aika samalla tavalla paikkansa niin ruokinnan, kisojen, hierontojen/venyttelyjen ja lisäravinteiden suhteen ja Heka onneksi kertoo omalla olemuksellaan, jos jossakin on puutteita.


Kutakuinkin näin. Kisoihin tähdentävällä kaudella ilmat alkaa lämmetä, mutta silti kisaan siihen aikaan vielä melko harvakseltaan vaikka Hekan kunto varmasti sallisi tässä vaiheessa jo enemmänkin. Mieluummin keskitän suurimmat "paukut" ja energiat kesään, joka on meille ehdottomasti otollisinta aikaa tahkoa niitä tuloksia. Seuraava osa käsitteleekin kaikkea sitä mihin koiraani valmistelen, eli itse varsinaiseen kisakauteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti