"Mä vannon antavani kaiken sille että tää skulaa"

Laatimassani treenisuunnitelmassa on pysytty ja eilen lenkkeiltiin Hekan kanssa hallille sekä takaisin. Itselläni on nyt eräänlainen treeniohjelma päällä parantaakseni omaa liikkuvuuttani ja nopeuttaakseni ko.projektia, olen pitänyt pääni ja auton sijasta liikuttanut jalkojani. Siinä tulee vielä kaiken lisäksi Hekalle ihan loistava lämmittely/jäähdyttelylenkki.

Keskityttiin pääasiassa fribailuun ja Csillan ohjeilla olen saanut nostettua Hekan "raivoa" kiekkoja kohtaan mm.leikittämällä sitä kotona kiekkojen kanssa joihin Heka on tarttunut kuin terrieri hurjasti äristen ja riuhtoen. Uskalsinkin lähteä työstämään selkävaultsia, jota on tähän hetkeen asti tehty vain rollereilla jotta Heka saisi itsevarmuutta enemmän hypätessään selästäni alas. Heitän kiekkoja pääasiassa oikealla kädellä, mutta selkävaultsia harjoitellessa se ei vaan Hekan kohdalla ole toiminut. Koira väistää selkään hypätessä kättä, en tiedä kokeeko Heka sen jotenkin inhottavana jos käsi onkin sen tiellä tms? Csilla neuvoi myös toisenloisen heittotyylin vasemmalla kädellä jossa käsi ei tule missään vaiheessa edes näkyviin koiran näkökulmasta. Itse koin tuon heittotyylin jotenkin hankalaksi, mutta päätin kokeilla. Näin siinä kävi.


Ongelma tuntuu pyyhkiytyneen pois tuosta noin vaan. Heka hyppää hyvällä draivilla selkään ja vielä ponnistaakin hyvässä linjassa kiekon perään. Ennen sillä oli ongelmana hypätä liian ylös ja vaikka itse heittelin alemmaksi, Heka tähyili aina ylöspäin. Tuo vasen käsi selkävaultsissa näyttää oikeasti toimivan joten siinä pysytään. Täytyy vain itse harjoittaa sitä enemmän ilman koiraa, onneksi tiedän nyt milloin ja missä vaiheessa kiekko tulee heittää jotta Hekalla on mahdollisuus onnistua. Valkoinen elosalama pääsi vielä lopuksi tekemään erilaisia keppikulmia mm. poispäinkäännöksillä. Kepit on ana olleet Hekan ehdoton vahvuus ja sille tuntuu olevan helppoa kuin heinäteko, treenasi kepeillä sitten ihan suoria tai pimeitä lähestymiskulmia. Kotiin päästyäni tsekkasin Hekan vielä läpi hieronnalla ja pienillä venytyksillä. Lantiossa tuntui jotakin pientä kireyttä, mutta hyvin tuo kyllä aukesi. Sen oikein tuntee omissa käsissään kun koiralta aukeaa lihasjumi. Sen jälkeen lantio tuntui rennommalta ja noin yleisesti koko koira tuntui yllättävän hyvältä. Tämän päivän Heka on huilaillut ja palautellut itseään, meillä on viikonloppuna edessä melkoinen rumba kun ollaan esiintymässä Kodin Terran eläinmaailman 1v synttäreillä. Musiikki on vielä editoimatta enkä oikeastaan edes tiedä millä valitsemistani kolmesta vaihtoehdosta esiintyisin. Minun tyyliini tulevana yönä on taas hyvin aikaa editoida ja miettiä.

Tulkaahan moikkaamaan jos huudeilla joku pyörii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti