sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Työntää työntää lykkii lykkii syvemmälle kykkii kato tätä tykkii

Mikä siinä on ettei vaan tunnu innostavan koko blogiin kirjoittelu yhtään? Edellisenkin bloggauksen tein vain koska oli "pakko." Nytkin pitäisi edes vähän pistää ylös mitä on tehty ettei joku olennainen asia unohdu. Me ei juurikaan treenata, vaan mennään tällä hetkellä sellaisella mutu-tuntumalla mikä pistää jonkun verran ärsyttämään ja se syö tätä intoa kirjoitella.

Koko kulunut viikko on vaan lenkkeilty, löhötty ja oltu mikä ei ole lainkaan meidän tapaista. Eilen oli kuitenkin taas edustustehtäviä tiedossa, kun oltiin Hekan kanssa esittelemässä koirafrisbeetä Kodin Terran lemmikkirieha-tapahtumassa.. Esityksiä oli päivän aikana useampi (yhteensä 5 tuntia siellä aikaamme vietettiin) ja en tiedä mistä se johtui, mutta tämä ohjaaja tässä näin oli aivan hukassa ja pihalla kuin lumiukko. Lisäksi Hekakaan ei tuntunut ensimmäisessä esityksessä olevan oma itsensä. Se jäi TUIJOTTAMAAN esiintymistilan kauimmaisessa nurkassa olevaa kukkaräkkiä frisbee suussaan ja tuli sieltä sitten takaisin vilkuillen koko ajan taakseen. Totesinkin esityksen jälkeen "missä on se minun tuntema Heka? Ei tämä ole minun koira." Loppua kohti tahti kuitenkin parani ja päivän viimeinen esitys oli kyllä ehdottomasti parhain veto meiltä, vaikka siinäkin minulla oli tunne että Heka ei ole oma itsensä. Vähän luulen että nyt pidetään frisbeilystä taukoa ja kiekot kaapissa ainakin sen parisen viikkoa. Ihmisiäkin oli liikkeellä vaihtelevasti - välillä oli hiljaista ja toisinaan tuli sitten oikea yleisöryntäys. Kiitokseksi esittelystä ja esityksistä sain koirille ison kassillisen kaikkea; Ruokaa, pakasteita, keksejä, herkkuja, vilkkuvalot sekä energiapatukoita ja itselleni lounaslahjakortin.

Miettimistauko on ihan varmasti paikallaan meille molemmille. Ja tokihan sitä voi aina itse treenailla heittoja itsekseen. Itseasiassa tällä viikolla treenasin yhtenä iltana butterfly'ta heittelemällä kiekkoja ämpäriin vuoron perään. Flippiin sain Csillalta uusia neuvoja joita kerkesinkin jo Hekan kanssa kokeilla parisen kertaa. Ja toimii muuten ihan törkeän hyvin! Meidän on tarkoitus ottaa Jyväskylän frisbeeporukalle sisähallivuoro joko TT:lta tai Haukkuvaarasta kunhan tässä selviää porukan suuruus yms. Tällä viikolla sain myös yhden uuden kiekon kokeiluun, Jawzin Deja Flew-pupin joka on valmistettu muista, kierrätettävistä Jawz-kiekoista. Ei vitsi miten hyvältä se tuntui omaan käteen ja Hekakin diggasi. Se on kuulemma toinen versio tuosta ihan perus-Jawzista mitä vähän ihmettelin sillä lokakuussa kokeilin tuota perusversiota enkä osannut heittää sitä yhtään. Painokin on ihan sama. Kreisiä. Ihastuin tuohon kiekkoon kaikkien ominaisuuksien kannalta ja koska Hekakin tykkäsi, tilasin samantien Frisbeepointin niistä tyhjäksi. Hero Pupien (160) kävi vähän köplästi, sillä tavarantoimittaja ilmoitti tehtaan päässä olevan ongelmia ja heillä ei ole mitään tietoa koska saavat ko.kiekkoja uudelleen valikoimiin. Hyvä jos ollenkaan.

Palauttivat rahat ja sanoin että katsotaan sitten joskus. Vähän kyllä veikkaan että nämä Jawzin Deja Flew-kiekot tulivat paikkaamaan niitä. Jopa pysyvästi.

Veronpalautukset on enää 2½ viikon päässä! Ja tiedättekö...me ei olla tulossa messariin joulukuussa. Kyllä, luitte oikein. Toki olisin voinut lähteä sinne turistiksi pyörimään, mutta jostain syystä nyt ei innosta moiset jutut yhtään ja ajattelin kerrankin käyttää ne veronpalautukset johonkin muuhun kuin koiriin. Jäämme siis kotiin viettämään itsenäisyyspäivää perinteisissä ja rauhallisissa merkeissä. Hekan eilinen käytös sai minut varaamaan sille ajan Päiville ja Tiian valmennuspäivän jälkeen tsekataan mikä on tilanne. Meillä onkin tässä nyt kaikkea jännittävää jälleen kerran tulossa, mitä en kuitenkaan vielä voi paljastaa. Asia kuitenkin liittyy juuri nyt Putouksessa mukana olevaan pöösönä träinöriin, Jyväskyläläiseen Kissi Vähä-Hiilariin jolta Heka sai puhelun kuluneella viikolla. Toisinsanoen ja lopuksi: JAKSAA JAKSAA PAINAA PAINAA ELÄMÄ ON LAINAA KOHTA OOT VAINAA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti