Jyväskylä International Dogshow 8.11-9.11.2014

Jokohan sitä nyt oltaisiin selvitty viime viikonlopusta? Koko maanantai meni yksinkertaisesti ihan koomaillessa, taidettiin nukkua koirien kanssa semmoiset 16 tuntia ja vielä eilinenkin päivä meni ns. puoliteholla. Valmistautuminen Jyväskylän KV-näyttelyyn alkoi jo aikaisemmin syksyllä ja olin luvannut Mirvalle ottaa täyden vastuun agility, koirafrisbee ja -koiratanssinäytösten järjestämisestä. Käytännössä "hankin" kaikkiin kolmeen esiintyjät, listasin esiintymisjärjestykset, kulkuluvat, parkkiliput, lähetin laji/koirakkoesittelyt kaikkineen juontajalle jo etukäteen, muokkasin sekä järjestelin musiikit, suunnittelin agilitynäytöksen radat ja lisäksi piti järjestellä esteiden pakkaus/purkaus sekä -kuljetuspolitiikka. Minulla ja Jessicalla oli vielä toteutettavana näyttelyn musiikkiteemaan soviteltu Abba-teemainen koiratanssin pariohjelma ja sitäkin piti harjoitella. 

Näyttelyä edeltävä perjantai oli kaikessa hektisyydessään tosi kiireistä aamusta iltaan ja vielä perjantain ja lauantain välisenä yönäkin mietin adrenaliinin virratessa, että olenko varmasti muistanut ihan kaiken. Yöunet jäivät tästä johtuen vähiin, mutta ajatus huikeasta viikonlopusta ei saanut väsyttämään. Päinvastoin. Kaikki tässä bloggauksessa näkyvät kuvat on ottanut Salla Kuikka.


Kuten jo aikaisemmin tuolla sanoin, näyttelyn musiikkiteema oli tänä vuonna rakennettu Abban ympärille ja Mirva kysyi minulta, saisimmeko tehtyä siihen teemaan sovitellun koiratanssiohjelman joko pariesityksenä tai ryhmänä. Onneksi Jessica tarttui porkkanaan ja esitimme näyttelyssä Abban "Mamma Mia"-kappaleeseen suunnitellun pariohjelman molempina päivinä heti aamusta. ja iltapäivällä ryhmäkilpaiujen yhteydessä. Vaikka oltiin harjoiteltu ohjelmaa tasan 3 kertaa ja vielä perjantai-iltanakin paviljongilla mietittiin kaikki viimeisen päälle, selviydyttiin mielestäni yllättävän hyvin. Mitä nyt Windy ja Heka aina toisiaan kompaten availivat satunnaisesti äänihuuliaan ja siihen tuli puututtua, sunnuntaina ohjelma meni jo rutiinilla. Kiitos Jessica & Windy että olitte mukana!

Itse koiratanssia tuli esitettyä viikonlopun aikana Abban lisäksi yhteensä 3 kertaa - lauantaina HTM:ää ja sunnuntaina freestylea. Minulla e ollut kumpaankaan esitykseen minkäänlaista suunnitelmaa mitä aion tehdä ja varsinkin HTM:ssä olisi pitänyt edes vähän miettiä asiaa etukäteen ettei seuraamiset menisi kehässä yhdeksi sinkoiluksi nurkasta toiseen. No mistään sellaisesta ei onneksi ollut tietoakaan ja Heka päätti vielä yllättää pitämällä HTM-esityksen aikana kuononsa pääosin kiinni. Ainoastaan loppupuolella tuli pientä ääntelyä kylkiseuraamisen aikana, mutta ei todellakaan häiritsevästi. Freestylesta en muuta sano kuin että; Heka on Heka. Lauantaina oli vielä lisäksi PopDogin järjestämä agilitynäytös missä sekä juonsin, että kirmasin Hekan kanssa. 

Suoranaisesti lensin näytöksestä toiseen, sillä agilityn ja koirafrisbeen välissä oli vartin tauko ja siinä oli hetki aikaa vaihtaa vaatteet ja vähän keräillä itseään. Koirafrisbeenäytöksessä ensimmäiset 10 minuuttia Maria haastatteli minua kysellen samalla lajista, kiekoista ja turvallisuudesta. Sainkin yleisöltä molempina päivinä erittäin positiivista palautetta selkeästä juonnostani ja kuinka mikkiin puhuminen tulee kuin luonnostaan. Kiitoksia vielä tätäkin kautta, lämmittää mieltä ja sydäntä tosi paljon. Koirafrisbeetä oli ohjelmassa molempina päivinä ja lauantain näytöksessä Heka oli ehkä hitusen verran väsyneempi ja ihmekkös tuo. Lauantai oli päivistä se kakista kiireisin. Sunnuntaina jätin ihan suosiolla ennen frisbeetä olevasta koiratanssinäytöksestä Hekan pois, että se antaisi fribaillessa kaikkensa. Ja niinhän se antoikin.




Tuossa vielä videolinkki Hekan osuuksista koirafrisbeenäytöksissä. Parannettavaa meillä on vielä ja PALJON, mutta suunta on ihan selvästi oikea. Oma heittokäsi on vakautunut kovasti, sillä suurimman osan kiekoista Heka saa kiinni eikä viikonloppunakaan mennyt hutia kuin 3-4 kappaletta omien laskujeni mukaan. Koirafrisbee oli agilityn ja poliisikoiranäytöksen lisäksi ehdottomasti suosituin näytös koko viikonloppuna, joka veti katsomot molempina päivinä lähes ääriään myöten täyteen. Esitysten jälkeen ihmiset olivat hakemassa meiltä lajiesitteitä ja jopa kyselivät saako noita kiekkoja ostettua näyttelystä joltakin ständiltä. Yleisö eli esityksissä ihan täysillä mukana ja siitä tuli ihan uskomaton flow. Koirafrisbeen kiinnostavuuden huomasi myös siinä, että lähes jokainen näyttelyyn tullut valokuvaaja oli kameroineen meitä kuvaamassa. Minulla onkin nyt Hekasta iso pino frisbeekuvia julkaistavaksi, mutta tähän en aio niitä kaikkia saada mahtumaan mitenkään. Täyttelen niillä sitten myöhempiä tekstejä.


Lisäksi pidin mieleni maltillisena ja lompakon kurissa enkä sortunut ostamaan näyttelystä mitään ylimääräistä. HauHau:n kojulta tarttui mukaan treeninameja läjä ja lisäksi löysin aivan IHANAT mustat housut jossa on iso pinkki tassuprintti toisessa lahkeessa pohkeen ulkopuolella. Kun näin ne siellä eräällä ständillä, sanoin kaverilleni "tuolla on muuten tämän tytön housut jotka käyn ostamassa." Hekalle olen jo pitkään etsinyt uutta ja ohutta hihnaa, mutta tuolta en sellaista edes tarkoituksella etsinyt kunnes silmiini osui Hurtan -70% rullakko ja näin siinä musta/pinkin, n. 6 mm leveän hihnan joka maksoi vain 10 euroa, en malttanut jättää sitä sinne. Hurtan hihnoissa olen kironnut nimenomaan sitä, että ne ovat suurin osa pienelle koirille aivan liian leveitä mutta nyt eteeni osuikin oikea jackpot.

Lisäksi Jimi oli mukana esittelemässä kaverikoiratoimintaa sunnuntaina ja ei pieni mies meinannut pysyä villoissaan kun tiesi saavansa huivin kaulaan. Rapsutuksia piisasi ja tämä oli mitä mahtavin hetki palata toimintaan takaisin kuukauden tauon jälkeen.


Huhhuh. Oli yksi parhaimmista viikonlopuista ever. Kiitos Jessicalle & Windylle, koirafrisbee ja -koiratanssiporukalle, PopDogille, kaverikoiraporukalle, kaikille kavereille ja apukäsille ketkä olivat tekemässä tätä huikeaa viikonloppua mahdolliseksi. Oli parasta ja ensi vuonna jatketaan marraskuussa samoissa merkeissä. Ja jotta tämä elämä ei kävisi liian tylsäksi, tänä viikonloppuna mennään taas. Olen Heka kanssa esittelemässä koirafrisbeetä Jyväskylän Kodin Terran lemmikkirieha-tapahtumassa tänä lauantaina 15.11 klo. 12.00-16.00. Sinne vaan kaikki lajista kiinnostuneet paikalle jos viime viikonloppu jäi jostain syystä väliin. Lisäksi näyttely poiki meille loistavan mahdollisuuden esitellä lajia ensi maaliskuussa Jyväskylässä järjestettävässä ShowlinkPets-lemmikkimessuilla. Mahtavaa julkisuutta ja näkyvyyttä koirafrisbeelle tulossa ja tiedossa. Pistetään vielä loppuun erään näyttelyssä olleen katsojan tekemä video-editointi lauantain koirafrisbeenäytöksestä, jossa ovat minun ja Hekan lisäksi Katja & Britney sekä Csilla & Ham.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vaan teille itellenne kun saatiin esiintyä teidän kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on kiitos itellenne kun lähditte mukaan! Oli paljon mahtavampaa esiintyä kaksin :)

      Poista